Tourette

Please wait while you are redirected...or Click Here if you do not want to wait.

Touretten oireyhtymä on useimmiten lapsuudessa tai nuoruudessa alkava neuropsykiatrinen oireyhtymä. Sen tunnusomainen piirre ovat ns. tic-oireet. Oireissa voi olla kuitenkin suurta vaihtelua ja valtaosalla oireet lievenevät aikuisiällä. Tahdottomat lihasnykäykset ja äännähdykset perustuvat liikkeitä säätelevien hermoverkkojen toiminnan häiriöön, eikä kyseessä ole psykiatrinen tai psyykkisiin ongelmiin perustuva häiriö. Stressi ja jännittyneisyys voivat kuitenkin lisätä oireiden voimakkuutta. Motorisia tic-oireita voivat olla esimerkiksi silmän räpsytykset, olkapäiden nykiminen, sormien liikkeet tai ilmeily. Äänelliset tic-oireet voivat olla luonteeltaan hyvinkin erilaisia, tahdottomia sanoja, naksahduksia, maiskutuksia tai esimerkiksi yskähdyksiä.

Lisätietoa: Suomen Tourette- ja ocd-yhdistys

Tourette ja opiskelu

Sujuvan opiskelun näkökulmasta on merkittävää, että jokainen saa olla oma itsensä ja oppia itselle mielekkäällä tavalla. Opiskelun suunnitteluun ja opiskelun sujuvuuteen liittyviin kysymyksiin on mahdollista saada myös tarvittaessa tukea. Tutustu myös opiskelijan tarinaan.


Lähteet