Vinkkejä verkkoviestinnän kehittämiseen

Onko sinulla hyviä ajatuksia Elävä Lappi -hankkeen verkkoviestinnästä? Jätä meille vinkkejä ja kommentteja kehittämiseen.

kuplarivi

10 Responses to Vinkkejä verkkoviestinnän kehittämiseen

  1. Hannele ja Jasmina says:

    Elävä lappi-sivustoa voisi kehittää niin, että ensinnäkin sivua olisi selkeämpi käyttää.
    Kuvia voisi olla enemmän ja isompina. Videot ovat toki hyvä lisä, mutta nekin voisivat olla lyhyempiä ja informoivampia. Jo etusivulla voisi mainita lyhyesti ja ytimekkäästi, mitä on saatu aikaan. Bannerissa voisi olla oma osuutensa linkeille, joista pääsisi helposti ja suoraan youtube-kanavalle ja facebookiin.
    Etusivulla oleva lyhyt esittely englanniksi ei jatku missään muualla.
    Jos puhekupla-osio ei ole toiminut, sen voisi kokonaan poistaa.

  2. Elina Valkola says:

    Elina Valkola Meri Marjala

    Elävä Lappi -hankkeen idea on hyvä. Palvelun lopulliset käyttäjät pääsevät vaikuttamaan jo suunnitteluvaiheessa, jolloin saadaan varmasti käyttäjää miellyttävä lopputulos. Ongelma on, etteivät ihmiset lähde mukaan, ellei asia ole tuttu.

    Hankketta täytyy tehdä tutuksi myös verkon ulkopuolella. Varsinkaan vanhemmat ihmiset eivät luota internetin sanomaan yhtä paljon kuin painettuun sanaan. Esimerkiksi julisteet kadun varsilla tuovat asiaa tutuksi. Henkilö saattaa vain vilkaista julistetta, mutta värit ja muodot jäävät mieleen. Kun hän törmää internetissä uudestaan hankkeeseen, asia on muualtakin tuttu.

    Hankkeen idea pitäisi tiivistää yksinkertaiseen iskulauseeseen, ettei tarvitse kahlata koko sivustoa läpi ymmärtääkseen mistä on kyse. Iskulause jäisi myös paremmin mieleen.
    Sivustolle videoita ja kuvia. Videot sujuviksi ja ytimekkäiksi. Ei 17 minuutin jaarittelua. Videon pituus 3-5 minuuttia.
    Hankkeen markkinoinninssa keskityttäisiin enemmän käyttäjien kokemuksiin. Tavalliset ihmiset vetoavat enemmän kuin asiantuntijoiden tieteelliset löpinät. Siten saadaan ihmiset ymmärtämään heidän osallistumisensa todellinen merkitys, joka kannustaa osallistumiseen.

    Sivuston ulkoasuun pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Esimerkiksi fontti, värit ja kuvat vaatisivat hiomista. Etusivua yksinkertaistaa ydinsanoilla ja kuvilla.

  3. Jenna Vanha-Honko says:

    Elävä Lappi -sivuston kehitysajatuksia

    Lähdimme pohtimaan, miten Elävä Lappi sivustosta voisi saada vieläkin toimivamman. Päätimme ryhmän kanssa keskittää ajatuksemme ensin mainontaan. Onnistuneella mainonnalla saadaan hankkeelle lisää näkyvyyttä mikä tuo taas enemmän blogin seuraajia, kyselyihin osallistujia sekä facebookiin tykkääjiä. Lähdimme purkamaan ajatuksia omien kokemuksiemme kautta ja siitä mikä toimisi juuri meille.

    Ensimmäisenä mieleemme tuli näkyvät mainosjulisteet. Isokokoisia julisteita voisi löytyä esimerkiksi Rajalla kauppakeskuksesta, sekä mahdollisesti myös muiden yhteistyökumppaneiden seiniltä. Raikkaassa julisteessa tuotaisiin ytimekkäästi iskulauseella sekä kuvalla esiin mistä oikein on kyse. Elävältä lapilta voisi löytyä myös mukaan otettavia flyereita, joita voitaisiin jakaa esimerkiksi tempauksina kauppakeskuksessa.

    Aktiivisina internetin käyttäjinä lisäisimme myös mainontaa facebookissa. Erityisesti facebookissa voisi toimia lyhyet videot, kyselyt sekä iskevät lauseet.

    Koska kauppakeskus Rajalla on suosittu kohtaamispaikka Tornion ja Haaparannan rajalla, voisi sieltä löytyä ihan konkreettinen Elävän Lapin piste. Ilmeeltään raikas ja värikäs piste sijaitsisi tietysti kauppakeskuksen alakerrassa parhaalla paikalla. Vapaasti vierailtavassa pisteessä voisi olla juuri flyereita, julisteita sekä avoimia kyselyitä.

    Olen itse osallistunut Elävän Lapin kyselyihin facebookissa. Facebook on juuri minulle sopiva ja vaivaton paikka vastata kyselyihin. Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia, joten vaihtoehtoja voisi löytyä. Vastaus voisi siis olla mahdollista sekä facebookin kautta, info-pisteellä että paikan päällä kehittämiskohteessa.

    Hankkeella on ollut paljon mielenkiintoisia projekteja. Itseni kiinnostaa erityisesti nähdä miten aikaisemmat projektit ovat onnistuneet. Menneiden projektien lopputulosta ja muutosta voisi esitellä esimerkiksi mainosjulisteissa, nettisivuilla sekä blogissa. Esilletuonti voisi tapahtua lyhyillä videoilla tai kuvakollaaseilla.

    Blogeista mielenkiintoisemman tekee useimmiten tekstiin liitetyt kuvat ja videot. Myös Elävän Lapin blogin kirjoituksiin kaipaisimme lisää mielenkiintoista kuvamateriaalia. Kuvakollaasit lyhyillä selostuksilla voisi olla yksi toimiva vaihtoehto.
    Internet sivuston sisältöä pohtiessamme päädyimme yksimielisesti siihen, että sivustolla vaanii informaatiotulva. Jos sivusto on tarkoitettu myös ”taviksille”, voisi tekstien sisältöä hieman yksinkertaistaa ja asiasanojen käyttöä vähentää. Muuten sivuston yleinen ilme on raikas, joskin hieman kliininen. Värikkäät puhekuplat ovat pirteä idea, joita voisi käyttää sivustolla myös monipuolisemmin. Sivusto kaipaisi kuitenkin jonkin koukuttavan ja mielenkiintoisen yksityiskohdan. Mielestäni tähän ongelmaan voisi toimia esimerkiksi oma maskotti.

  4. Anna Riihitupa, Tuija Puomila, Joni Sipola, Pexi says:

    Olemme ensimmäisen vuoden viestinnän opiskelijoita, ja tehtävänämme oli ideoida vinkkejä verkkoviestinnän kehittämiseen koskien Elävä Lappi -sivustoa.

    Koko sivuston kieli pitäisi yksinkertaistaa tavallisille kansalaisille. Sivuston tarkoituksen tulisi selvitä heti aloitussivulta, mutta tekstin monimutkaisuuden takia normaalille lukijalle ei selviä, mikä koko hankkeen idea on.

    Etusivun asettelussa on parantamisen varaa. Yläbanneri ja tagit varastavat katseet kaikelta oleelliselta, ja slideshare-ikkuna ei näytä hyvältä, koska se katkeaa jo aloitusruudussa, jonka takia sen tulisi olla alempana etusivulla. Oikean laidan linkkilistat eivät ole loogisessa järjestyksessä, tagit ja muut ei niin tärkeät kuuluisi sijoittaa sivun alaosaan, kun taas kategoriat ja arkistot kuuluisi olla ylempänä sivua. Etusivu kaipaisi myös linkkejä videoihin ja erilaisiin havainnollistaviin kuviin.

    Sivulta on löydettävissä vain yksi video, joka on aivan liian pitkä ja monimutkainen, jotta siitä saisi kaiken mahdollisen irti. Videon voisi jakaa esimerkiksi useampaan osaan aiheittain. Videolla esiintyvät opiskelijat eivät näytä kovin innokkailta, mikä vie videoilta uskottavuutta.

    Lukijoiden ja kävijöiden kommenttien pitäisi olla näkyvillä, koska se on usein vähintään yhtä mielenkiintoista luettavaa kuin varsinainen teksti. Näin saatettaisiin lisätä keskustelua ja kommentoinnin määrää sivustolla.

    Keskustelimme ryhmässämme, onko hankkeen logo tarpeeksi näkyvä. Monille ryhmämme jäsenistä logo ei edes tunnistautunut hankkeen logoksi. Logoa pitäisi mielestämme selkeyttää tai muuttaa kokonaan. Tai jos logoa ei muutettaisi, logon käyttöä sivun ulkoasuna pitäisi vähentää. Logo logona, ei bannereina, sivun jakajana sun muina.

    Toivoisimme, että hankkeen järjestäjät ottaisivat neuvomme huomioon seuraavan hankkeen nettisivuja tehdessään.

  5. Jasmin M says:

    Sivu pitäisi yksinkertaistaa. Mielestäni etusivukin on aikalailla ” puuroa” ja ihmisellä voi lopahtaa nopeaa mielenkiinto, kun sivusto on niin sekava. Selkeämpi ja yksinkertaisempi kokonaisuus siis.
    Kuva on ensimmäinen, mikä luo ihmiselle mielenkiinnon ja mihin katse ensimmäisenä menee. Näinollen sivusto voisi olla kuvapainotteisempi.
    Puhekupla osio oli hieman outo ja se jäi epäselväksi, että mikä se on.
    Ensisilmäyksellä pitäisi mielestäni saada tieto siitä, mikä Living Lab projekti on, mutta tekstiä pitää lukea paljon ja siltikkin asia jää hieman epäselväksi sivuston kautta.
    Yksinkertainen on kaunista.
    Internetistä löytyy hyvin tietoa living-lab projektista, mutta miten sellaiset jotka eivät käytä internet-palveluja voivat saada tietoa projektista?
    Mainontaa saisi harjoittaa konkreettisemmin, esimerkiksi ostoskeskusissa jne. niin saataisiin esimerkiksi vanhuksetkin paremmin projektiin mukaan.
    Facebookkia voisi päivittää useammin ja ehdottaa enemmän tykkäyksiä, niin saataisiin enemmän osallistujia.

  6. Anna Riihitupa, Tuija Puomila, Joni Sipola, Pexi says:

    Ideoimme ryhmämme kanssa työyhteisölle blogkirjoittamisen ohjeet:

    1.) Päätä blogillesi jokin aihe ja pysy siinä. Älä esimerkiksi kirjoita työblogiisi parisuhdeasioistasi.

    2.) Säilytä kirjoittamisessasi aina oma näkökulmasi. Perustele, miksi olet jotakin tiettyä mieltä.

    3.) Älä ärsytä tai provosoi teksteilläsi. Ole suvaitsevainen ja ymmärrä myös niitä ihmisiä, jotka eivät ole kanssasi samaa mieltä.

    4.) Julkaise uusia tekstejä tasaisin väliajoin ja mieti, mikä on sopiva aikaväli. Liian harvoin päivitetty blogi jää usein lukematta ja liian usein julkaistujen tekstien perässä ei pysy kukaan. Kerran viikossa tai muutaman päivän välein on hyvä päivittää blogia.

    5.) Pitäydy asiassa ja asiallisuuksissa. Älä tuo blogissasi julki sellaisia ihmisiä, joiden suostumusta sinulla ei siihen ole. Älä hauku tai liioittele. Ole asiallinen ja tyylikäs.

    6.) Älä kirjoita samoista asioista moneen kertaan. Uudistu ja seuraa aikaasi.

    7.) Blogi elää lukijoilleen. Mainosta ja markkinoi sitä.

    8.) Seuraa tekstien aiheuttamaa keskustelua. Pidä keskustelu asiallisena ja pyri vastaamaan myös negatiivisiin kommentteihin. Täydelliset asiattomuudet voi poistaa tai jättää julkaisematta.

    9.) Perehdy tekijänoikeuksiin. Älä varasta muiden ideoita tai näkökulmia.

    10.) Pidä blogissasi yllä järjestelmällisyyttä. Jaottele tekstit esimerkiksi taggien avulla ja huolehdi, että yleisilme on kunnossa.

    11.) Mieti, minkä pituiset blogipostaukset ovat mielekästä luettavaa. Referoi tarpeellinen ja kirjoita ytimekkäästi.

  7. Seija Jäminki says:

    Vastaan yhteisesti palautekommentteihin. Hyviä ohjeita ja vinkkejä olitte havainneet. Näyttää siltä, että sivuston tiedonmäärää tulisi karsia ja ainakin oleellinen tieto tiivistää iskulauseisiin ja lyhyisiin mainoksiin ja videoihin.

    Marjo Jussilan info puri hyvin ja tuntui selkeältä – pitäisiko siis rakentaa samalle pohjalle tietoa? Siis kuva nelikentästä, tekstiä (suomeksi ja englanniksi) ja Marjo puhumaan pääasiat. Ja mikä iskulauseeksi – laitetaanko kilpailu pystyyn? -Seija

  8. Marjo Jussila says:

    Kiitokset palautteesta! Hankkeen edustajana voin vastata, että joitakin asioita voimme edistää vielä tämän hankkeen aikana, mutta kuten joku totesikin niin ainakin nämä voi huomioida seuraavissa hankkeissa heti alusta asti. 🙂

    Sivusto on toki avoimesti verkossa löydettävissä, mutta se ei varsinaisesti ole juuri tavallisille kaupunkilaisille suunnattu. Toiminnan markkinoinnin sijaan sivusto palvelee ensisijaisesti hankkeen tulosten julkistamisessa. Blogin ja jaettavien dokumenttien kautta rahoittajat, mukana olevat organisaatiot, yritykset ja yhdistykset voivat seurata, miten projekteja on toteutettu ja millaisia tuloksia on saatu.

    17 minuutin videodokumentti on herättänyt paljon ajatuksia ja hyvä niin! Katsominen tuntuu varmasti jaarittelulta ja itseään toistavalta, jos haluaa ytimekkäästi tiedon “mitä on Living Lab?” Nimensä mukaisesti se on kuitenkin dokumentti hanketoiminnan integroitumisesta opetukseen ja se Living Labin ydinajatus tulee esille jo opettajan ensimmäisistä kommenteista – otetaan asiakas ja loppukäyttäjä mukaan kehittämään tuotteita tai palveluita. Ilokseni voin todeta, että sellainen selkeä ja yksinkertainen “Mitä on Living Lab?” -rautalankaversio on tulossa vielä tänä keväänä. KTAMK:n viestinnän opiskelijoilta on tilattu “animaatiovideomultimediapläjäys” aiheesta!

    Palautteesta nousi esille fyysisen esittelypisteen järjestäminen Rajalla Kauppakeskukseen sekä perinteisen markkinointimateriaalin käyttö toiminnan esittelyssä. Fyysinen toimipiste meillä oli hankkeen ensimmäisenä vuotena kauppakeskuksen toisessa kerroksessa. Käytännön kautta huomattiin, että yleisen, aina avoimen esittelypisteen sijaan tehokkaammin ja paremmin toimii ihmisten osallistaminen ajankohtaisten kehittämistehtävien kautta. Living Lab -konseptiin tutustuminen ei sinänsä kiinnosta tavallisia asiakkaita ja kaupunkilaisia, sen sijaan yksittäisen palvelun kehittämiseen osallistuminen aktivoi kyllä. Samalla perusteella myöskin flyerit ja muut materiaalit on olleet käytössä tilanteen mukaan, kun erilaisia osallistujia on haettu kehittämistehtäviin.

    Lopuksi pieni kriittinen kysymys myös palautettanne kohtaan: Parannetaanko verkkoviestintää julisteilla ja esitteillä? Eikö verkkoviestintä siis itsessään riitä ja toimi?

  9. Hannele,Jasmina, Lauran ja Jasmin says:

    * Säännöllinen kirjoittaminen, esim viikoittain tai aina samana viikonpäivänä
    * Yhtenäinen tyyli tai aihe, mistä kirjoitetaan, riippuen tietysti aina kirjoittajien määrästä
    * Kommentointi on tärkeää myös puolin ja toisin
    * aktivoimista esimerkiksi kyselyillä
    * “blogien tulee liittyä saumattomasti organisaation muihin verkkopalveluihin” facebook, twitter, kotisivut.. Selkeät linkitykset näihin
    * selkeä kirjoitustyyli, mahd. vähän kirjoitusvirheitä
    * jos blogiin tulee kuvia, niiden laatu, koko yms. on yhtenäinen koko blogissa, kuvatekstit
    * jos blogiin lisää videoita, niiden koon muokkaaminen esim. html:ää muokkaamalla
    * Kannattaa kirjoittaa reilusti omalla nimellä, toki voi käyttää nimimerkkiä
    * Blogilla voi mainostaa yritystä ja organisaatiota kuluttajalle, joka haluaa siitä enemmän tietoa
    * markkinointi uusille asiakkaille tai yhteistyökumppaneille
    * kommentoinnin tai kommenttien hallinta
    * tekstin rakenne on selkeä, esim. miten aloitetaan ja lopetetaan
    * värimaailma, onko blogin värimaailma neutraali, esim valkoinen pohja ja tausta, tai värikäs
    * teksti ei saa näyttää yksitoikkoiselta ja sen tärkeimmät pointit on paljastuttava silmäyksellä
    * ole valmis markkinoimaan blogiasi (mm. sosiaalinen media)

    Lähteenä Anja Alasilta: Blogi tuli töihin
    nettibisnes.info/blogiin-kirjoittamisen-muoto-opas/
    http://www.bloggaus.fi/kuinka-valtyt-aloittelijan-virheilta-blogissasi/

    +++
    *Persoonallinen, omannäköinen teksti
    * Blogi ei saa hukkua massan mukaan
    *Bloggaajan olisi hyvä osata perus html-kieltä

  10. Meri & Elina says:

    Merin ja Elinan ohjeet blogikirjoittamiseen

    – Blogia voi pitää kuka tahansa valitsemastaan aiheesta, joka voi olla kutakuinkin mikä tahansa, esimerkiksi muoti, ruoka tietokoneet tms.

    – Blogin nimi kannattaa hioa tarkasti jotta se olisi mielenkiintoinen ja blogia kuvaava

    – Blogin mielenkiintoisuuteen vaikuttavia asioita ovat ulkoasu, seurattavuus, aiheen ajankohtaisuus, omaperäisyys/tyyli, jne.

    – Mielenkiintoisuuden säilyttämiseksi blogia tulisi päivittää riittävän säännöllisin väliajoin ja panostaa erityisesti päivitysten otsikointiin

    – Blogin pitäjän täytyy miettiä haluaako paljastaa asioita henkilöllisyydestään esim. paikkakunta, ikä, nimi jne.

    – Blogia voi halutessaan mainostaa erilaisilla foorumeilla

    – Tekijänoikeuksien ja yksityisyyden suojan huomioon ottaminen on tärkeää, esimerkiksi valokuvissa tulee kysyä lupa kuvan ottajalta/kuvattavilta henkilöiltä

    – Henkilöiden kritisointi olisi hyvä esittää hyvän maun rajoissa (muista kunnianloukkaus!!)

    – Kommentoinnin mahdollisuuksia voi halutessaan rajata täysin avoimesta täysin suljettuun

Leave a Reply