Sanna Viinonen, YTM, lehtori, Osallisuus ja toimintakyky, Sosionomikoulutus, Lapin ammattikorkeakoulu
Vuoden vaellus, Elämää Pohjolan erämaissa
Kirjoittaja: Erno Saukko
Kustantaja: Kirjapaja
Kieli: suomi
Sivumäärä: 248
ISBN 9789523545526
Vuoden vaellus: Elämää pohjolan erämaissa kuvaa 35-vuotiaan Erno Saukon vaellusta vuoden ajan Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapissa syksystä 2019 syksyyn 2020. Kirja julkaistiin koronavuonna 2022 ja on saatavilla sekä e-kirjana että äänikirjana ja fyysisenä painoksena. Luin tätä kirjaesittelyä varten painetun teoksen kahteen otteeseen; ensin julkaisuvuonna 2022 ja toisen kerran kesällä 2024. Kirjan lukijana kategorisoin itseni vaellusharrastajaksi, joskin haaveillen elämää taaksepäin katsovaksi: erämaaseikkailuni ovat takanapäin! Kirja edustaa minulle yhteistä jaettua kokemusta äärimmäisistä luonnon ja vaelluksen olosuhteista sekä monipuolista kokemuskuvausta luontoyhteydestä. Pohdin toisella lukukerrallani kirjaa myös opetuksen näkökulmasta.
Arkitiedon rinnalla tutkimustieto luonnon hyvinvointivaikutuksista on lisääntynyt (Ks. Salonen 2020, Barton 2012). Sosinomikoulutuksessa opetamme perusopinnoissa luontolähtöisiä toiminnallisia menetelmiä ja Lapin AMKssa on mahdollista suorittaa 30 opintopisteen monialainen Green Care -diplomikoulutus. Molemmissa opiskelukokonaisuuksissa tavoitteena on muun muassa luontolähtöisen työskentelyn osaamisen lisääminen hyvinvointityössä. Kirjaa voikin mielestäni pitää yhtä aikaa sekä tekijäkohtaisena kuvauksena vuoden vaelluksesta, oppaana vaellusta pohtivalle nojatuoliretkeilijälle, mutta myös tapausesimerkkinä siitä, miten luontoyhteys vahvistaa ihmisen kokemusta hyvinvoinnistaan.
Mikä saa ihmisen lähtemään vuodeksi Pohjolan erämaihin? Saukon motiivi vuoden vaellukseen konkretisoituu lukijalle vähitellen. Teos ei ole seikkailutarinoista tuttu rankka selviytymistaistelu vaan omalla tavallaan arkisempi kuvaus vaeltajasta osana ympäröivää luontoa. Luonto on Saukon kertomuksessa ystävä ja kumppani; se on tuttu ja arvaamaton, voimakastahtoinen ja ehdoton yhteistyöntekijä. Yhteys luontoon ja tarve täydelliseen etäisyydenottoon arjesta ja yhteiskunnasta vaikuttavat olevan vuoden vaelluksen taustalla. Arki vaatimuksineen tuntuu ryydittävän matkantekoon vauhtia paikka paikoin.
Teoksessa tiivistyy Lapin luonnon arktinen vuodenkierto ja yksinäisen vaeltajan sopeutuminen sen rytmiin. Lukijalle nämä ovat mielestäni keskeisiä teemoja, joihin on mielenkiintoista tässä esittelyssä tarttua. Pohdiskelen tässä kirjoituksessa lyhyesti näitä teemoja käyden läpi Saukon teosta, lähdekirjallisuutta ja omia lukiessa heränneitä ajatuksiani.
Millainen kokemus on ollut elää vuodenkierto erämaassa?
Saukko kirjoittaa ja kuvaa sattumuksia sekä ajatuksiaan vuoden aikana elävästi ja rikkaalla kielellä. Retkellä hänellä on ollut mukanaan suomalaista klassikkokirjallisuutta, joiden vaikutusta tekstiin ja kertomisen tapaan mielestäni tunnistaa. Mukana kulki muun muassa teoksia Veikko Huoviselta, Veijo Mereltä ja Arto Paasilinnalta. Myös ideat ja yhtymäpinnat toteutettuun vaellukseen kohtaavat, kuten toimittaja Vatasen irtisanoutuminen arjen kahleista Arto Paasilinnan romaanissa Jäniksen vuosi.
Vuoden vaelluksen äärellä lukijana pohdin sitä, miten kokonaisvaltainen kokemus Vuoden vaellus on ollut. Olosuhteet ovat olleet raskaat ja kirjatut havainnot sekä tuntemukset ovat tarkkoja ja niihin voi eläytyä. Kirja kliseisesti sanoen vie lukijan mukanaan. Kerronta, tapahtumat ja kuvitus tarjoavat pohdittavaa monitasoisesti, muttei kirja sinänsä pakota mihinkään. Voit lukea kirjaa rauhassa mistä tahansa omasta lähtökohdastasi. Saukon kertojaminä on lisäksi hyvin empaattinen ja humaani. Hänen puolelleen asettuminen on luontevaa.
Kirja on jaettu vuodenaikojen mukaisiin lukuihin ja kuvitettu Saukon ottamilla kuvilla. Kuvia on runsaasti. Kuvitus tuo kirjaan oman kertomuksensa, joka kuvaa vallitsevia olosuhteita ja Saukon retkeilyteknisiä ratkaisuja, mutta myös tunnelmaa Pohjolan luonnossa. Kevään tulon Saukko oli ennakkoon suunnitellut ottavansa vastaan Vaskojoella Lemmenjoen kansallispuistossa. Hän asettuukin muutamaksi viikoksi Vaskojoen rantaan seuraamaan luonnon heräämistä lumen sulaessa.
”Kotini sisustus on mennyt hetkessä kokonaan uusiksi. Vielä aamulla puolialastomana seisseet koivikot ovat yhdessä päivässä pukeneet ylleen täyden lehtipuvun, joka nyt hehkuu ilta-auringossa tuoreen vihreänä. Samoin ruskea maa on saanut peitokseen vihreän maton…”
Valo ja lämpö ottavat ohjat talven jälkeen vähitellen käsiinsä. Kaikki vaativuus, touhu ja tekeminen ovat kirjassa hetken poissa ja fokus on luonnon muutoksessa ja kylmän vaihtumisessa lämpöön. Kevään saapuminen on kirjoitettu seesteiseksi osaksi kirjaa sisältäen kuitenkin uuden elämän hyökyaallon, jossa kaikki aistit ovat voimakkaasti mukana.
Vuoden vaelluksen vaatima osaaminen
Luulen, että jokainen lukija orientoituu Vuoden vaelluksen vaatiman osaamisen suhteen omista lähtökohdistaan. Yksi voi pohtia pitkää matkaa ja vaelluksen vaatimaa fyysistä suoriutumista, toinen miettii reittiä ja sen vaatimuksia. Saukko on nostanut teoksen kuvituksissa (valokuvissa) esiin esimerkkejä vaelluksen olosuhteisiin ja sen vaatimaan osaamiseen liittyen. Talvivaelluksesta kirjassa on paljon käytännöllisiä esimerkkejä ja vinkkejä käytäntöön. Esimerkiksi kuva ahkion valmistuksesta kotipajalla, pakkasessa pukeutumisesta tai keväthangella suksen pohjaan kertyneestä lumesta yhtä aikaa kertoo jännittävää tarinaansa, mutta myös kuvailee Vuoden vaelluksen vaatimaa osaamista. Vuoden ajan matka on taittunut kompassin ja kartan (1: 100 000) avulla. Useassa kohtaa saan lukijana pyyhkiä jännityksen hikeä otsaltani tai huokaista onnistumisten helpotuksesta. Kuvissa on myös kiinnostavia yksityiskohtia esimerkiksi niin sanottuihin retkeilyteknisiin valintoihin liittyen. Talvisen leiriytymisen vaativuutta Saukko kuvaa näin:
”Tuisku ja meteli eivät anna hetkeäkään rauhaa. Kylmä tunkeutuu saman tien vaatteiden läpi. Tuulee niin, ettei pystyssä tahdo pysyä ja liikkuminen onkin viisainta suorittaa konttaamalla. Varmistan [teltan] kiinnitykset ja katson, ettei lumi kinostu vaarallisesti kankaiden päälle.”
Saukko kuvaa retkeilyfilosofiaansa lukijalle pitkin kirjaa. Reitin hän on valinnut erämaaosuuksiin siten, että kosketus ihmisiin olisi mahdollisimman vähäinen. Reittivalintaa määritti vuodenkierto – eli missä päin Pohjolaa hän mihinkin vuodenaikaan haluaisi olla ja missä olisi mahdollista olla tai minne mahdollisesti päästä. Vaellusjaksoja katkovat huoltotauot, jotka ovat sinänsä mielenkiintoinen osuus kirjaa. Huolto-osuudet ovat myös tärkeä osa retkestä palautumista, jolloin lepo, ruokailu ja pesurutiinit täyttävät päivät. Myös kirjoittaminen ja raportointi ovat osa retken rakennetta ja myös rahoitusta. Saukko kirjoitti vaelluksen aikana myös Retkilehteen useita juttuja. Vuoden vaelluksesta on myös internet-sivu https://www.vuodenvaellus.fi/
Mitä opettajana opin tästä kirjasta?
Luontoyhteydellä tarkoitetaan ihmisen kokemusta olevansa osa luontoa. Saukon kirjassa ihminen on osa elollista luontoa ominaispiirteineen ja rajoituksineen. Hän ei mielestäni rakenna suurta vastakkainasettelua ihmisen ja luonnon välille vaan korostaa rinnakkaista ja lomittaista yhteyttämme. Kirjassa kyse on sopeutumisesta, jossa ihminen on kömpelöhkö yrittäjä ja vierailija pohjoisessa erämaassa odotuksineen, toiveineen ja… varusteineen.
Kotisohvalta kirjaa lukiessani aloinkin kerralta, millaisia valmisteluja onnistunut retki edes lähiluontoon ryhmän kanssa vaatii. Kynnystä lähteä ei pidä nostaa korkealle, mutta oikea vaatetus, eväät ja reitti vaativat jo muutaman tunnin pohdinnan ja valmistelun. Keskeistä mielestäni on luontolähtöisessä toiminnassa ennakointi ja valmistautuminen, jotta luontoelämys on mahdollista ottaa osaksi hyvinvointityötä. Tämän olemme todenneet myös taanoisen Henki ja elämä – luonto toipumisen lähteenä -hankkeemme kehittämistyössä (ks. Viinonen, Rasa & Viinamäki 2023). Osaava ohjaaja tuntee olosuhteet, varusteet ja osaa valmistautua ryhmän kanssa yhteiseen retkeen ja luontohetkeen.
Suomessa tutkitaan parhaillaan luontokokemusten merkitystä ihmisen hyvinvoinnille sekä kehitetään luontointerventiomalleja esimerkiksi kuntoutustyöhön. Muun muassa Kirsi Salonen (2020) tutki väitöskirjassaan omaehtoisten ja ohjattujen luontokokemusten koettuja vaikutuksia ja sisältöulottuvuuksia. Hyvinvointivaikutusten suhteen keskeistä on hänen mukaansa tukea ja ohjata ihmistä tekemään havaintoja ympäristöstään ja jakaa kokemusta yhteisestikin. Luonnon äärellä sanoitetaan, pohditaan ja tarkastellaan luonnon yhteistä suurta elollista olemassaoloamme. Saukko käy omalta osaltaan kirjassaan tätä yksinpuheluna. Kirjan myötä huomaan vakuuttuvani edelleen luonnon hyvinvointia tukevasta voimasta.
Lähteet
Barton, J., Griffin, M., & Pretty, J. (2012). Exercise-, nature- and socially interactive based initiatives improve mood and self-esteem in the clinical population. Perspectives in Public Health, 132(2), 89–96. Viitattu 24.4 2023.
Nissinen, S. 2014. Eko- ja ympäristöpsykologia tausta-ajatuksena Teoksessa Luontolähtöiset hyvinvointipalvelut. Opas asiakastyöhön ja palveluiden kehittämiseen. Hirvonen. J. & Skyttä, T. (toim.) s. 18-23. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/81448/URNISBN9789515884305.pdf?sequence=1&isAllowed=y viitattu 4.7.2023.
Salonen, K. 2020. Kokonaisvaltainen luontokokemus hyvinvoinnin tukena. Tampereen yliopiston väitöskirjat 253. Viitattu 10.10.2024. 978-952-03-1563-4.pdf (tuni.fi)
Viinonen, S.; Rasa, M. & Viinamäki, L. 2023. Henki ja elämä – luonto toipumisen lähteenä. Pohjoisen tekijät • Lapin ammattikorkeakoulun julkaisuja 18/2023 Viitattu 14.10.2024. Henki ja elämä – Luonto toipumisen lähteenä (theseus.fi)