Jatkuva oppiminen tarkoittaa koko elämänkaaren aikana tapahtuvaa osaamisen kehittymistä ja kehittämistä. Tässä Lumen-lehden numerossa kuvataan ja pohditaan jatkuvaa oppimista sekä sen mahdollistumista työuran eri vaiheissa ja konteksteissa. Tervetuloa lukijaksi!
In English
Category: 1/2022
Teemme virheen, jos jättäydymme pois aikuiskoulutuksen taloudellisia vaikutuksia koskevasta keskustelusta
Uskon vahvasti jatkuvan oppimisen sivistystehtävään ja näen, että aikuiskoulutuksen hyödyt ulottuvat paljon taloudellisia hyötyjä laajemmalle. Aikuiskoulutukseen investoimisen vaikuttavuudesta keskustellaan aina kun kaavaillaan säästöjä tai lisäresursseja ja on tavattoman tärkeää, että olemme siinä keskustelussa mukana.
MOOC tulee – oletko valmis?
MOOC on kirjainlyhenne, joka tulee sanoista Massive Open Online Course, eli kyseessä on ilmainen ja kaikille avoin verkkopohjainen opintojakso, joka tavoittelee suuria oppijamassoja. Korkeakouluoppimisen ekosysteemissä MOOC-opintojaksot tulevat olemaan yleinen opiskelumuoto, ja siksi suomalaisten korkeakoulujen on aika ottaa ne haltuun.
Jatkuva oppiminen vaatii yhteistyötä
Miten eri kokoisten yritysten osaamisen kehittämisen tarpeet ja korkeakoulujen tarjonta ja palvelut voisivat kohdata toisensa vielä paremmin? Autenttisissa oppimis- ja kehittämisympäristöissä työ on osaamisen kehittämisen keskiössä. Aktiivisen työelämäyhteistyön tulisikin toteutua jatkossa yhä moninaisemmilla tavoilla ja toimintamalleilla.
Ammattikorkeakoulujen erityisosaamisesta apua yritysten jatkuvan oppimisen tarpeisiin
JATKUMO-hankkeessa kehitetään palveluratkaisuja, jotta yrityksille suunnatut koulutuspalvelut olisivat helpommin saatavilla ja voisimme valtakunnallisesti tukea jatkuvan oppimisen tarvetta. Uusilla toiminta- ja palvelumalleilla ammattikorkeakoulujen jatkuvan oppimisen tarjonta voi vastata yrityksien todellisiin alueellisiin tarpeisiin Suomessa.
Mitä opit tänään?
Jos pyytäisin joka päivä töiden ohessa työkavereita kertomaan minulle jotain sellaista omasta työstään, mitä en ole aiemmin kuullut, niin kuinka paljon uutta tietoa minulla olisi viikon, kuukauden tai vuoden päästä?
Koulutuksen ja TKI-toiminnan yhteistyö vahvistaa elinikäistä oppimista
Kiertotalouteen perustuva liiketoiminta voi olla kannattavaa siinä missä mikä tahansa muukin liiketoiminta. SERI-hankkeen toimeksiannot antoivat AMK-opiskelijoille suhteellisen vapaat kädet innovoida uutta liiketoimintaa resurssiviisauteen ja kiertotalouteen liittyen.
Vahvuutta urasuunnitteluun korkea-asteella – suosituksista opintojakson suunnitteluun
Uraohjauksella on tärkeä rooli korkeakoulutuksessa. Uraohjauksen kehittämishankkeissa on korostettu ohjauksen tulevaisuusorientaatiota, osaamis- ja vahvuusperustaisuutta sekä osaamisen työelämävastaavuutta. Opiskelijat kaipaavat ohjausta erityisesti työelämäsiirtymisissä ja omien vahvuuksiensa tunnistamisessa ja hyödyntämisessä. He toivovat käytännönläheistä työelämätietoa ja henkilökohtaista ohjausta.
Oppimisanalytiikka jatkuvan oppimisen tukena
Opiskelijan itseohjautuvuus on jatkuvassa oppimisessa keskeistä. Oppimisanalytiikan hyödyntäminen edellyttää opettajalta opintojakson sisällön huolellista pedagogista suunnittelua ja teknisiä valmiuksia. Oppimisanalytiikka tukee opiskelijan ja opiskelijatiimien edistymisen seurantaa ja vahvistaa myös tiimien reflektiivistä oppimista.
Oppikirjat osaamisen ja laadun vahvistajana korkeakouluopetuksessa – millaisia rakenteita tarvitaan?
Oppikirjaprojektimme taustalla oli moninäkökulmaisen opetusmateriaalin tarve sijaishuollon opetuksen tueksi. Oppikirjan tekeminen oli toisaalta haastava ja kovasti työtä vaativa, mutta samalla se tarjosi mahdollisuuden olla uuden äärellä ja nähdä sijaishuoltoon liittyviä ilmiöitä toisella tavalla kuin ennen.
Osaavia aikuisten ja ikääntyvien digitaitojen ohjaajia Lappiin -OdigO-hanke kehittämässä digitaitojen ohjausosaamista
Digitaitoihin liittyy myös medialukutaito ja terveyden lukutaito. OdigO-hankkeen ytimessä on ymmärrys siitä, että edistyneisiin digitaitoihin kuuluu myös taito auttaa ja ohjata muita digitaitoihin liittyvissä kysymyksissä.
Vahvuusajattelu verkostojohtamisen osaamisen kehittämisessä
Vahvuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen edistävät paitsi esimiehen omaa, myös organisaatioiden ja työyhteisöjen kestävää menestystä ja työhyvinvointia. Verkostojohtamisessa korostuu rehellisyys tärkeänä vahvuutena luottamuksen rakentamisessa eri tahojen kesken ja välille.
Poronhoitajan osaaminen ja hyvinvointi kehittämisen kohteena
Poronhoito on vanhin edelleen elinvoimaisista pohjoisen elinkeinoista. Poronhoitotyön osaamiseen kuuluu paljon hiljaista tietoa, jota opitaan, kun lapset kasvavat poronhoitotöissä ja vanhimmat osallistuvat töihin niin kauan kuin toimintakykyä riittää. Poronhoitajankin kohdalla kyse on kuitenkin ammatista, ja ammattitaitovaatimukset muuttuvat.
Perinteisiä töitä ja tuotteita, uusia osaamistarpeita
Porotalouden tulonmuodostumisen perusta ovat lihanmyynnistä saatavat tulot. Poroteurastuksessa syntyvät sivutuotteet eli kaikki lihan ohella porosta saatavat materiaalit tuovat mahdollisuuden lisäansioihin. Taljat rahaksi -hankkeessa poronomistajia aktivoidaan raakataljojen jalostamiseen.
Hankkeissa oppiminen – case KIELO
Hankkeiden toteuttamisessa ei aina tietoisesti ajatella, että myös hankkeiden toteuttajat oppisivat niistä. KIELO-hankkeessa tehtiin toisin.
Oman osaamisen kehittäminen elämää ja työuraa varten
Itsensä johtaminen ja yhteistyöosaaminen ovat nousseet tärkeäksi työelämätaidoksi substanssiosaamisen lisäksi. YAMK-opintojemme edetessä huomasimme, että johtamiseen liittyvän osaamisen lisäksi matkaan tarttui osaamista myös aikataulujen hallinnasta, elämän priorisoinnista, oman hiljaisen tiedon esilletuomisesta sekä muiden alojen erilaisten näkökulmien ymmärtämisestä.
Immomobilisaatiohoitotyön kehittäminen koulutuksen avulla Mehiläinen Länsi-Pohjan akuuttiklinikalla
Murtumapotilaiden hoitaminen on osa kaikkien sairaanhoitajien työtä akuuttiklinikalla. Mehiläinen Länsi-Pohjan keskussairaalalle laadittiin YAMK-opinnäytetyönä koulutusmalli, joka ottaa huomioon laajemmin immobilisaatiohoitotyön prosessit.
Onnistuneen verkkokoulutuksen rakentaminen terveydenhuollon digitaalisten ratkaisujen käyttöönoton tueksi
YAMK-opinnäytetyötä varten haastateltiin verkkokoulutusammattilaisia sen selvittämiseksi, miten motivoiva ja helppokäyttöinen verkkokoulutus kannattaa rakentaa.