Tag: hyvinvointipalvelut

Kuvituskuvassa kengänkärjet asvaltilla.

Hyvinvointivaltiossa värähtelyjä eettisestä polarisaatiosta?

Käytössä olevilla resursseilla vaikuttaa olevan mahdotonta toteuttaa laajaa lainsäädännön tehtävää virkaeettisesti kestävällä tavalla ja jopa laittomuuksia joudutaan tietoisesti tekemään.

Hyvinvointivaltiossa eettisen polarisaation värähtely on viheliäinen ongelma.

Kirjoittajan perustiedot ja ihmisfiguuri seisomassa pykälämerkin päällä.

Yhdenvertaisuus polarisaation ristipaineissa

Yhteiskuntamme perustuu ajatukseen oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta ja ihmisarvon kunnioittamisesta. Yhdenvertaisuus lain edessä tarkoittaa sitä, että jokaisella yksilöllä on samat oikeudet ja velvollisuudet.

Tällä hetkellä yhdenvertaisuuden toteutumisessa näyttää selkeästi olevan haasteita esimerkiksi hyvinvointialueiden vastuualueilla olevien palveluiden toteutuksessa.

Kuvituskuvassa kirjoittajan kasvot.

Hyvinvointivaltiota lyödään

On merkittävä ero, puhutaanko hyvinvointivaltiosta vai hyvinvointiyhteiskunnasta. Vahvaan hyvinvointivaltioon kuuluisi vahva sivistyseetos. Hyvinvointivaltion pelastamiseksi tarvittaisiin merkittävää sivistysloikkaa eli eetoksen muutosta kohti ihmiskeskeisempää, välittävämpää, kestävämpää yhteiskuntapolitiikkaa. Tämä edellyttää mm. talousajattelun monipuolistamista lisäämällä hyvinvointitaloudellista ajattelua.

Ihmistä muistuttava robotti ja kirjoittajien tiedot.

Hyvinvointiteknologiaosaaminen opiskelijoiden tulevaisuuden haasteena

Living Lab Pruntsi -hankkeessa kehitetään oppimis- ja kehittämisympäristöä ikääntyneiden kotona asumisen tueksi. Ympäristössä voitaisiin mm. testata hyvinvointiteknologisia ratkaisuja ja uusimpia apuvälineitä niiden käyttäjillä.

Tässä artikkelissa tarkastellaan hankkeessa tehtyjen kyselyjen ja työpajojen tuotoksista opiskelijoiden vastauksia.

Ekososiaalisesti pientä ja suurta sosiaalipolitiikkaa – tapausesimerkkinä Henki ja elämä – Luonto toipumisen lähteenä -hanke

Miten ekososiaalisesti pieni ja suuri sosiaalipolitiikka voivat toteutua 2020-luvulla mielenterveyskuntoutujien keskuudessa? Henki ja elämä -hankkeessa on kokeiltu uusia toimintaympäristöjä mielenterveyskuntoutujille suunnatulla luonto- ja taideperustaisella kuntouttavalla työllä.

Kylpypyyhkeitä ja kosmetiikkapulloja.

Hyvinvointipalveluiden ja -tuotteiden turvallisuus on osa lappilaista luksusta

Lappilaista luksusta ovat turvallisen elämyksen tarjoavat, luonnosta kumpuavat palvelut ja tuotteet. Mutta kenen vastuulla on hyvinvointipalveluiden ja -tuotteiden turvallisuus? Kuka niitä valvoo? Voiko kuka tahansa tarjota hyvinvointipalveluja kuten kasvohoitoja tai valmistaa vaikkapa luonnonkosmetiikkaa?