Lumen-lehden vuoden 2018 viimeisen numeron teemana on Lapin elinkeinoelämän uudet mahdollisuudet. Uusista mahdollisuuksista vahvimmin kirjoituksissa nostettiin esille bio- ja kiertotalous. Tervetuloa lukijaksi.
In English

Lumen-lehden vuoden 2018 viimeisen numeron teemana on Lapin elinkeinoelämän uudet mahdollisuudet. Uusista mahdollisuuksista vahvimmin kirjoituksissa nostettiin esille bio- ja kiertotalous. Tervetuloa lukijaksi.
In English
Nyt puhutaan jo kasvua rajoittavasta työvoimapulasta niin kaivosteollisuudessa, teollisuudessa kuin matkailussakin. Alueille tulisi antaa entistä enemmän päätösvaltaa ja reagointivalmiutta esimerkiksi nopeassa koulutusten suuntaamisessa.
In English
Maaseudun yritykset kaipaavat tukea muutokseen. Niiden on pystyttävä kehittämään toimintaansa ja löytämään uusia ansaintamuotoja toimeentulonsa varmistamiseksi. Lapin maaseudulle tarvitaan vahva biotalouden ja alkutuotannon verkosto sekä elintarvike- ja energiatuotantoon korkea omavaraisuusaste. Muutosta varten täytyy kehittää uusia toimintamalleja sekä toimintakulttuuria, joka rohkaisee kokeiluihin.
Erityisesti kaupallisen kalastuksen ja osin myös porotalouden sivuvirrat ovat nyt pitkälti hyödyntämätöntä tai vajaasti hyödynnettyä pääomaa, jonka tehokas käyttö on kaupallisesti kestävän liiketoiminnan ja kestävien tuotantoratkaisujen edellytys.
Lapin matkailubuumissa uusia matkailuyrityksiä perustetaan entistä enemmän. Uusien yrittäjien taustat voivat olla matkailualan ulkopuolella, mahdollisesti ulkomailla. Tästä johtuen matkailualan vakiintuneet käytännöt ja lainsäädäntö, ehkä jopa Suomen yritystoimintaa säätelevät lait ja säädökset, voivat olla vieraita.
Matkailijan kohdekokemus muodostuu matkakohteen toimintaympäristöstä ja palvelukokonaisuudesta. MAKKE-hankkeessa vahvistetaan matkakohteen imagoa ja parannetaan etenkin kansainvälisten matkailijoiden kohdekokemuksia Ranualla, Sompiossa (Pohjois-Sodankylä) ja Utsjoella.
Tulevaisuudessa kiertotaloushankkeiden on oltava monialaisia ”Mix up” -yhteistyöhankkeita, jotta ne kattavat kaikki elämän alat ja tasot niin kuin kokonaisvaltainen kiertotalouskin tekee. Yksittäisen henkilön, kuluttajan, vaikutusmahdollisuudet kiertotalouteen on pidettävä yllä. Näin sitoutetaan kiertotalouteen sen toteuttajat ruohonjuuritasolta.
OVET-hankkeessa mukana olevat yritykset vaikuttavat kukin omalla alueellaan sekä työllistämällä että tuottamalla erilaisia palveluita alueelle. Mikäli hankkeen aikana löydetään keinoja tukea yritysten taloudellisia toimintaedellytyksiä henkilöstön osallisuuden avulla, voidaan jollakin aikavälillä odottaa positiivista vaikutusta myös alueen kehittymiseen.
The EU funding programmes of 2014–2020 are soon ending. With the modernisation of EU Cohesion policy new EU funding programmes 2021–2027 will introduce new approaches. How it will affect future Arctic projects and cross-border cooperation? What´s beyond 2020?
Kiertotalous on hyvä esimerkki nopeasti muuttuvista työ- ja liike-elämän osaamisvaatimuksista. Tutkintokoulutukset vastaavat muutokseen, mutta melko hitaasti. Korkeakoulujen täydennyskoulutukset ovat sen sijaan nopea tapa hankkia uutta osaamista.
Nykyisessä suositteluperusteisessa taloudessa maine on tärkeää työmarkkinoilla. Kukaan ei voi täysin hallita mainettaan, mutta jokainen voi vaikuttaa siihen rakentamalla henkilöbrändiään suunnitelmallisesti.
Ammattikorkeakoulujen välinen kumppanuus on lisääntynyt kun opetusta sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa tehdään yhä enemmän yhdessä. YAMK-opiskelijoilta pyydettiin palautetta Kajaanin ja Lapin AMKien yhteisesti järjestämästä verkko-opintojaksosta, joka toteutettiin kesäopintoina.
Toimivassa työyhteisössä suuretkaan muutokset eivät pääse nakertamaan kehittämistyötä, vaan päinvastoin työyhteisö puhaltaa yhteen hiileen muutosprosessin aikana ja pyrkii ottamaan toiminnallaan kaiken hyödyn irti muutoksesta.
Osana YAMK-opinnäytetyötäni selvitin Lapin ammattikorkeakoulun opiskelijapalveluiden henkilökunnan näkemyksiä onnistuneesta muutoksen johtamisesta, kun palvelua organisoidaan uudelleen ja ollaan siirtymässä uuden tietojärjestelmän käyttäjiksi.
Mitä insinöörin tulisi tietää lämpökamerakuvauksen tekemisestä ja tulosten tarkastelusta? Lämpökuvaus rakentamisessa kirjan ovat kirjoittaneet Sauli Paloniitty, Juho Paloniitty ja Jouni Haimilahti.
Opintojen ohjaukseen on kehitetty erilaisia opiskelijoita auttavia verkkosivuja, chat-palveluja sekä muita reaali- ja eriaikaisia oppijalähtöisiä ratkaisuja. Seuraava kehitysvaihe on tehdä niistä aidosti esteettömiä ja ymmärrettäviä.