Arki muuttuu koko ajan ja turvallisuuden tilannekuva sen mukana. Muutostekijät nousevat paikallisista, alueellisista ja kansainvälisistä kehityskuluista. Artikkelissa esitellään Arjen turvallisuuden tiekartta − aktivoiva osallisuus syrjäytymisen ehkäisyssä -kehittämishanketta varten hankittujen tutkimusaineistojen alustavia tuloksia.
Psykologisesti turvalliset organisaatiot ovat vähemmistössä, vaikka sen yhteys tiimien ja organisaation menestykseen tunnetaan. Erityisesti kriisiaikoina psykologista turvallisuutta tarvitaan, jotta työyhteisö kykenee yhdessä selviytymään vaikeista ajoista. Ilman psykologisesti turvallista kulttuuria emme uskalla kertoa huolistamme.
Kotona voi ylirasittua, kun töitä tehdään ”vahingossa” työajan ulkopuolella työ- ja vapaa-aikojen rajojen hämärtyessä: ”Pikaisesti vain vastaan tähän. Ja tähän. Ja vielä tämän hoidan alta pois tässä samalla kun vahdin kattilaa.” Epävarmuus riittävästä tehokkuudesta voi teettää ylen määrin töitä.
Lappilaista luksusta ovat turvallisen elämyksen tarjoavat, luonnosta kumpuavat palvelut ja tuotteet. Mutta kenen vastuulla on hyvinvointipalveluiden ja -tuotteiden turvallisuus? Kuka niitä valvoo? Voiko kuka tahansa tarjota hyvinvointipalveluja kuten kasvohoitoja tai valmistaa vaikkapa luonnonkosmetiikkaa?
Pakotetut kohtaamiset eivät rakenna yhteisöä. Jos vain suoritamme kokouksesta toiseen, työyhteisöillemme käy pian samoin kuin filosofi Martha Nussbaumin huolessa tehokkuuteen panostavasta koulutuksesta, joka unohtaa humanistiset aineet ja luovuuden: meistä tulee tehokkaita koneenosia, joilta katoaa sielu – ja yhteinen nauru.
In English
Poronhoitajat ovat tottuneet elämään luonnon ehdoilla ja mukautumaan muuttuviin olosuhteisiin. Työntekotavat muuttuvat, mutta tiivis työyhteisö on edelleen olennainen osa poronhoitoa ja ilman sitä elinkeinon harjoittaminen on vaikeaa, ellei mahdotonta. Poronhoitajat ovat motivoituneita etsimään uusia toimintatapoja yhteisöllisyyden ylläpitämiseksi ja sen vahvistamiseksi.
Yksinyrittäjille verkostoituminen kumppaneiden kanssa on tärkeä keino kasvattaa liiketoimintaa. Myös jaksamisongelmiin haetaan usein apua yrittäjäkollegoilta.
Korona-ajan verkkopalavereissa ei ole aikaa virittäytymiseen, esittäytymisiin ja jutusteluun. Yhteisiin verkkotapaamiseen varattu aika on tarkoin rajattu ja kohtaamisissa on asiapitoinen sävy. Sopiikin kysyä, että mistä saa virtaa ja energiaa tähän ”uuteen normaaliin” etätyö-moodiin ja kuinka siinä voi yleensä toimia yhteisöllisesti?
Kun puhumme yksinäisyydestä, kyse on sekä yksilön että suomalaisen yhteiskunnan kannalta merkittävästä terveyden ja hyvinvoinnin heikentäjästä, vieläpä hyvin yleisestä sellaisesta. Lapin ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutuksissa yksinäisyyttä on lähdetty haastamaan yhteistyössä järjestötoimijoiden kanssa.
Nuorella on tarve kuulua johonkin yhteisöön. Harrastukset rytmittävät nuorten arkea ja tuovat siihen mielekästä sisältöä. Nuoret kokivat ensimmäisenä koronakeväänä ahdistusta harrastusten loppumisesta, ja tämä näkyi heidän elämässään sosiaalisten suhteiden kaventumisena, jopa yksinäisyyden kokemuksena.
Muuttaessaan sijaishuoltoyksikköön lapsi muuttaa perheestään hetkeksi uuteen yhteisöön. Lähtötilanteesta riippumatta irtautuminen kotoa on suuri muutos ja se sisältää kriisin elementtejä. Kuka minä olen -menetelmäpaketti on koottu ja kehitetty tukemaan nuoren kiinnittymisestä laitosyhteisöönsä.
Yhteisöllisyyden talon seinät rakentuvat tunneälystä. Ilman tunneosaamista on vaikea kokea yhteisöllisyyttä positiivisena voimavarana. Kun rakennusmateriaalit ovat kunnossa, niin talossa kuin työyhteisön jäsenenä on hyvä elää.
Luontoa toimintaan -hankkeessa rakennettiin uudenlaisia yhteistyön muotoja. Niiden myötä luonnon tarjoamat mahdollisuudet on tuotu kattavasti esille ja toisaalta tietoisuus luonnon hyvinvointivaikutuksista niin kuntoutujille kuin alan työntekijöillekin on lisääntynyt.
Yhteisöllisyys vaatii luottamista ja luottamus kasvaa toistemme tuntemisesta. Tiimiytymistä ja toisen ihmisen huomioimista voi silti harjoitella verkossakin. Yhteisöön kuulumisen kokemus on yksi avain onnistumiseen ja jatkuvaan positiivisen kehittämisen kehään.
Osatyökykyinen on henkilö, jolla on syystä tai toisesta käytössään vain osa työkyvystään. SYKE-hankeen työpajoissa haettiin osatyökykyisen mahdollisuuksia työllistyä Kemijärven, Rovaniemen, Tornion ja Kemin alueella.
Kestävä tuotanto tarkoittaa sitä, että tuotamme vähemmällä enemmän ja että tuotannon aiheuttamia haitallisia vaikutuksia minimoidaan. YK:n Kestävän kehityksen tavoiteohjelma (Agenda2030) tähtää kehitykseen, jossa otetaan ympäristö, talous ja ihminen tasavertaisesti huomioon. Lumen-verkkolehtemme teemana on tällä kertaa Kestävä tuotanto. Tervetuloa lukijaksi!
In English
Ekologisen ja taloudellisen ulottuvuuden rinnalla on tärkeää tarkastella myös eri yhteisöjen yhteistoimintaa ja pyrkiä hyödyntämään inhimillisiä resursseja ja voimavaroja kestävällä tavalla. Miten työntekijöiden osaaminen, kokemus ja myös ajankäyttö saadaan resurssiviisaaseen käyttöön?
Luontoympäristöillä tiedetään olevan positiivisia vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin. Sosiaalisesti kestävä maa- ja metsätalous luo edellytykset luontokuntoutumiselle ja siihen tarvittaville elinympäristöille ja luontokohteille.
Vuosi alkoi vauhdikkaasti. Sitten maailma pysähtyi. EU:n ajama ”Ihmisten hyväksi toimiva teknologia” on nyt iso vaatimus. On pelottavaa ajatella maailmaa, jossa poikkeustilasta johtuvasta valvonnasta tuleekin ”uusi normaali”.
In English
Rovaniemen Rantavitikalle on hiljattain kohonnut puurakenteinen opiskelija-asuntola DAS Kelo. Vaikka rakennus itsessään tuottaa paljon tietoa, ei kiinteistön käyttäjäpalvelualustan suunnittelun lähtökohtana toiminut data tai digitaaliset sovellukset, vaan asukas ja hänen tarpeensa.
Nuoretkin tarvitsevat tukea ja ohjausta digitaalisten taitojensa kehittämiseen. Yli 15-vuotiaiden nuorten kanssa työskentelevät merilappilaiset ammattilaiset pitävät suurimpana huolen aiheena nuorten psyykkisiä ongelmia ja haasteita tunnetaidoissa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä.
Welfare mix tarkoittaa hyvinvointipalvelujen monituottajuutta. Palveluja tuottavat julkinen, yksityinen ja järjestösektori (3. sektori) sekä uusimpana epävirallinen, 4. sektori. Se edellyttää kokonaisvaltaista osaamista hyvinvointipalvelujärjestelmistä ja kustannusvaikuttavuudesta.