Vastuu ilmastosta, vastuu luonnosta

Lataa PDF-tiedosto

Markku Ollikainen, VTT, emeritus professori ja tutkimusjohtaja, Helsingin yliopisto

Kaksitoista vuotta vein tieteen viestiä ilmastonmuutoksesta ja ilmastopolitiikasta Suomen poliittisille päättäjille. Minua kuunneltiin. Samalla kun tilannekuva synkkeni, Suomen ilmastopolitiikan linja kirkastui hiilineutraaliustavoitteen omaksumisen ja EU:n ilmastopolitiikan terävöitymisen myötä.

Tänään tutkijoiden huoli maapallon tilasta on muuttunut hätähuudoksi. Bioscience-lehdessä julkaistu tuore katsaus ilmastonmuutoksen tilaan toteaa, että suuri osa elämän eri muodoista on vaarantunut ja ihmiskunta on ilmastohätätilassa. Ilmastokriisi on siirtymässä ennalta arvaamattomaan vaiheeseen, jonka myötä ilmasto ei enää tarjoa ihmiselle suotuisia elinolosuhteita. Irtaantuminen fossiilisista polttoaineista on ollut liian hidasta, metsäkato etenee ja lämpeneminen kiihtyy. – Tästä huolimatta, fossiilisten polttoaineiden nopea vähentäminen auttaisi lämpötilojen laskussa nopeastikin. Toivoa sittenkin on.

Dubain ilmastokokous suositti, että kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään tämän vuosikymmenen kuluessa 20 Gt, eli yli 40 prosenttia. Fossiilienergia tulee syrjäyttää, metaanipäästöjä rajoittaa ja trooppinen metsäkato pysäyttää. Onnistumiseen tarvitaan valtioiden politiikkaa ja yritysten luovuutta. Valtioilta tarvitaan riittävän kunniahimoiset ilmasto- ja luontotavoitteet. Yritysten tulisi sitoutua tieteeseen perustuviin ilmasto- ja luontotavoitteisiin ja panostaa puhtaisiin ratkaisuihin sekä niitä tuottaviin innovaatioihin. – Nämä ovat vihreän siirtymän ytimessä.

Vihreä siirtymän tavoitteena on luoda päästötön kestävä yhteiskunta yhden investointisyklin aikana. Tähän yritykset ja muut toimijat tarvitsevat selkeän näkymän, joten ilmasto-, energia- ja teollisuuspolitiikkaa tulee kehittää yhdessä. Tarvitaan myös muutosta mahdollistavaa infrastruktuuria, vastuullisuutta käyttäytymiseen ja rahoitusvirtojen ohjaamiseen. Näin siirtymästä luodaan kilpailukykyä innovaatioiden ja voittavan liiketoiminnan kautta. Muutoksen pääsuuntia ovat tuuli- ja aurinkovoima, vetytalous, biogeenisen hiilen varastointi ja hyödyntäminen tuotteissa, energiatehokkuus ja nouseva kiertotalous. Ne mahdollistavat fossiilisten päästöjen eliminoinnin 90–95 prosenttiin saakka.

Kun tavoiteltu muutos on nopea, korostuu virheiden välttäminen. Tärkeintä on, että emme sorru viherpesuun tai tee vihreää siirtymää luonnon kustannuksella. Siksi no significant harm -periaatteen noudattaminen ilmastotyössä on välttämätöntä. EU:n viisautta onkin ollut biodiversiteettistrategian ja ennallistamisasetuksen tuominen hyväksyttäväksi vihreän siirtymän politiikka- ja rahoituspaketin, ns. green dealin ohella. Myös vanhojen metsien suojelu ja useimmat ennallistamistoimet tukevat ilmastotyötä.

Vaikka asunkin Helsingissä, lappilaisena seuraan innokkaasti kotiseudun tapahtumia ja keskustelua. Vihreä siirtymä näyttää aiheuttavan ristiriitaisia ajatuksia. Osa odottaa sen nostavan Lapin uuteen kukoistukseen, osa kiroaa siirtymän herkän luonnon ja vesien laadun tuhoajana. Onkin haastavaa määrittää, miten vihreä siirtymä, kestävyys ja vastuullisuus liitetään yhteen, kun taustalla on kokemus Lapin kohtaamasta epäoikeudenmukaisuudesta: Kemijoen patoamisesta, luonnonvarojen hedelmien viemisestä etelään ja saamelaisten oikeuksien polkemisesta.

Sitä paitsi vihreä siirtymä ei etene meillä kitkatta. Esimerkiksi metsiä on vastoin no significant harm -periaatetta raivattu tuuli- tai aurinkovoiman tieltä, mikä heikentää nielua ja monimuotoisuutta. Tätä ei pidä suvaita, ei etelässä eikä Lapissa. Vihreä siirtymä luo kysyntää kriittisille materiaaleille, joista on runsaita esiintymiä Lapissa. Kaivostoiminta lupaa tuloja, mutta huoli kaivosten ympäristövaikutuksista on suuri, siksi traumaattinen kansallinen kokemus Talvivaarasta saatiin. Sakatin haaste tiedetään hyvin. Huolta on myös siitä, että useissa kaivossuunnitelmissa jätevedet johdettaisiin Kemijoen vesistöön. Suomen ympäristölupamenettely on laitoskohtainen, eikä siinä ei kiinnitetä huomiota monien hankkeiden yhteisvaikutukseen. Tämä on uhka vihreän siirtymän kestävyydelle. Alkuperäiskansa saamelaisten oikeudet tulee osata turvata ja saamenmaalla on jo nyt suuri tarve sopeutumistoimiin. Vihreän siirtymän lupaukset ovat houkuttelevia, mutta riskejäkin on niin paljon, että Lapin toimijoiden pitäisi jo nyt pohtia yhdessä valtiovallan kanssa, kuinka vihreään siirtymään liittyvät riskit ehkäistään ja kestävyys turvataan Lapissa.

Lapin korkeakoulukonsernilla on oma vastuunsa vihreän siirtymän vastuullisessa jouduttamisessa. Sen tulee tuottaa päteviä osaajia vihreän siirtymän vaatimiin toimiin. Tarvitaan myös arktisen muutoksen ja politiikan syvällisiä ymmärtäjiä ja tulkitsijoita. Lapissa tarvitaan kiireesti myös osaajia sopeutumisen edistämiseen. Ja vielä, Saamenmaan erityishaasteet muodostavat kokonaisuuden, jonka merkitystä ei voi korostaa liikaa.