Oppiminen vaatii oppimisen tekoja – oppimisen välineitä ja -tapoja on runsaasti

Lataa PDF-tiedosto

Minna Tuominen, tuntiopettaja, Lapin ammattikorkeakoulu, Tulevaisuuden biotalous

Maarit Timonen, lehtori, Lapin ammattikorkeakoulu, Tulevaisuuden biotalous

 

On vanha sanonta, että “alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo” ja toinen, että “harjoittelu tekee mestarin”. Tähän hyvä kolmas on “saavutukset vaativat verta, hikeä ja kyyneleitä” – mutta siksi niitä kutsutaan saavutuksiksi.

Meillä on nykyaikana runsaasti käytössämme laitteita ja ohjelmistoja, joilla kyllä voi helpottaa ja tehdä miellyttävämmäksi ja kiinnostavammaksi oppimista sekä seurata omaa oppimista ja jopa tehdä oppimisen arviointia, mutta ilman varsinaisia oppimisen tekoja ei tapahdu myöskään oppimista. Opettaja, annetut työvälineet, materiaalit ja opiskelukaverit voivat auttaa oppimisessa, mutta eivät voi tehdä kenenkään puolesta tarvittavia oppimisen tekoja. Oppija itse on viime kädessä vastuussa omasta oppimisestaan.

Mikä on sitten suurin este näille konkreettisille oppimisen teoille? Miksi tuntuu olevan niin vaikeaa oppijan vain yksinkertaisesti tehdä niitä tarvittavia tekoja eli käytännössä lukea, opiskella, tehdä tehtäviä, hankkia ja soveltaa hankittua tietoa ja oppia taas uusia asioita aikaisemmin hankitun tiedon päälle. Miksi? Olettamuksena on, että suurin este oppimiselle on oma oppimisasenne ja liian heikko motivaatio. Nämä näkyvät heikkoina tai jopa puuttuvina oppimisen tekoina.

Kuka oppimisesta sitten eniten on vastuussa?  Luokkatilanteessa voi olla oletuksena, että opettaja tulee ja opettaa, kaataa tiedon opiskelijalle. Jos opiskelija ei sitä opi, syystä tai toisesta, vastuu pysyy opettajalla. Mutta milloin kuvaan astuisi opiskelijan vastuu omasta oppimisestaan? Tai missä vaiheessa opiskelija on herätettävä ottamaan vastuu itselleen ja kantamaan sitä haluamaansa suuntaan ja tavalla, joka vastaa hänen omia tavoitteitaan?

Nyt etäopetuksen ja -opiskelun aikana meillä on mahdollisuus testata tätä. Opettajan keinot opiskelijan “patistelemiseksi” ovat vähentyneet tilanteessa, jossa ei olla fyysisesti samassa tilassa. Teams-kokoukset ja AC-linkit ovat mainioita keinoja jatkaa opetusta ja oppimista, mutta ne myös mahdollistavat “lymyilyn” opettajan saavuttamattomissa sellaiselle opiskelijalle, joka ei ole valmis ottamaan vastuuta. Onko opiskelija verkkoluokassa myös henkisesti läsnä vai vain fyysisesti linjoilla?

Kysymys kuuluukin nyt: Kuinka pitkälle mennään siinä, että opettaja varmistaa opiskelijan osallistumisen opetukseen ja sitä kautta oppimistapahtuman syntymisen? Missä vaiheessa opiskelija itse herää siihen, että hän onkin aktiivinen toimija omassa oppimisessaan, eikä passiivinen tiedon vastaanottaja opetuksessa?

Elämme yksilökeskeisessä maailmassa, jossa oma suoriutuminen on oma asia, ja oppimista tehdään mieluummin omalla polulla kuin ryhmässä. Opiskelijoille laaditaan polkuja, väyliä ja reittejä oletuksella, että opiskelu voisi olla pääsääntöisesti yksilösuoritus. Sitä se toki lopulta onkin, jokainenhan  saa oman tutkintonsa omilla ansioillaan. Mutta tarvitaanko tuloksen saamiseen missään vaiheessa ryhmän tukea, saati ryhmätöitä? Eikö myös työelämä odota meiltä sosiaalisia valmiuksia ja verkostoitumistaitoja, kykyä oppia muilta ja soveltaa, eli benchmarkata, toisten jo testaamaan tietoa omiin tarpeisiimme?

Ryhmässä toimiminen, ryhmätyö, on oppimisen työkaluna yleisesti käytetty. Osa opiskelijoista tuntuu kuitenkin kokevan sen rangaistuksena ja toimintatapana, jossa opettaja pääsee vähällä ja opiskelija joutuu tekemään kaiken työn. Mutta eikö opiskelijan kuulukin tehdä työtä oppimisensa eteen? Opiskelija ei aina miellä opettajan tekemää valmistelutyötä arvokkaaksi panokseksi omalla oppimisen polullaan. Se on sitä näkymätöntä taustatyötä, joka näkyy vain siinä tapauksessa opiskelijalle, että se jää tekemättä ja opettaja tulee luokkaan valmistautumatta.

Onko meillä opettajilla edessämme mahdoton tehtävä? Miten saisimme murrettua jo kenties aikaa sitten opittuja ja juurtuneita malleja opetuksesta ja oppimisesta? Niin kuin sanottu välineitä ja tapoja oppimiseen on runsaasti, mutta nekin vaativat käyttöä oppimisen teoiksi. Opettaja voi rakentaa vaikka kuinka hienoja teknisiä järjestelmiä, materiaalipankkeja ja tehtäviä, mutta ilman niiden käyttöä, opiskelua, ei synny oppimisen toivottuja tuloksia.

Opiskelija siis täytyy saada sitoutettua ja motivoitua omaan oppimiseensa jo heti alkumetreiltä. Miten se tapahtuu, onkin sitten haasteellisempi kysymys kuin pelkän oppimisalustan rakentaminen tai opetuspaketin luominen halutusta aiheesta. Mitä keinoja opettajalla on vaikuttaa yksittäisen ihmisen opiskelumotivaatioon ja asenteeseen? Motivaation herättäminen opiskeluun ei pitäisi olla vaikeaa opiskelun alussa, kun opiskelija on tullut omasta vapaasta tahdostaan opiskelemaan. Opiskelijalla pitäisi olla selvä kuva, mihin hän on sitoutunut ja miksi. Jos näin ei ole, on opettajan ja koko opetushenkilöstön kirkastettava tätä kuvaa opiskelijalle.

Oppimisen motivaatiota ylläpidettäessä on huomioitava, että opetustehtävien pitää olla mielekkäitä, kiinnostavia ja sopivan haastavia opiskelijalle. Jos tehtävät ovat liian vaikeita tai liian helppoja, opiskelija alisuorittaa ne ja motivaatio laskee. Opettaja voi tarjota apuaan ja ohjaustaan, mikäli havaitsee ongelmia opittavan asian oppimisessa ennen kuin opiskelijan motivaatio laskee liian haastavan tehtävän edessä. Edelleen itse oppimisprosessin tekijä on opiskelija itse. Hänen täytyy tehdä riittävästi työtä, oppimisen tekoja, oman oppimisensa eteen. Joskus jopa enemmän kuin toiset opiskelijat tekevät ja joskus enemmän kuin opintopisteet osoittavat. Mutta tämäkin useimmiten kääntyy opiskelijan omaksi eduksi heti seuraavassa tilanteessa, kun jo hankittua tietoa sovelletaan uuteen opiskeltavaan asiaan. Nämä onnistumisen elämykset edelleen vahvistavat yksilön, oppijan, itsetuntoa ja samalla motivaatiota jatkaa oppimisen tiellä. Pienikin positiivinen oppimiskokemus ja siitä saatu ansaittu kehu, kiitos tai hyvä arvosana, voi kääntää oppijan oppimismotivaation selkeästi nousuun. Näitä hyviä, motivoivia kokemuksia pitää tulla koko oppimisprosessin ajan tasaisesti, jotta motivaatio pysyy yllä ja opiskelija jaksaa jatkaa oppimispolullaan aina tutkinnon loppuun.

Siis paljonkin on tehtävissä motivaation herättämiseksi, nostattamiseksi tai ylläpitämiseksi, mutta motivaation tärkeys on ymmärrettävä jokaisen omalta kohdaltaan, niin opettajien kuin varsinkin opiskelijoiden. Olemme niin sanotusti samassa veneessä. Jokainen meistä vaikuttaa omaan, mutta myös toisten motivaatioon oppia. Pidä siis huoli omasta motivaatiostasi, varsinkin nyt kun elämme poikkeusoloissa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.