MOOC on kirjainlyhenne, joka tulee sanoista Massive Open Online Course, siis verkkopohjainen opintojakso, joka tavoittelee suuria oppijamassoja. Vahvuusosaaja-MOOC tehtiin henkilöstön osaamisen kehittämistä varten.
MOOC on kirjainlyhenne, joka tulee sanoista Massive Open Online Course, siis verkkopohjainen opintojakso, joka tavoittelee suuria oppijamassoja. Vahvuusosaaja-MOOC tehtiin henkilöstön osaamisen kehittämistä varten.
Mitä kestävän ja vastuullisen muutoksen aikaansaaminen edellyttää opettajan työssä? Millaista pedagogista osaamista opettajalla tulee olla ja miten sitä on mahdollista kehittää?
Poroteurastamolla syntyy lihantuotannon ohessa kilomääräisesti lähes yhtä paljon sivutuotteita eli kaikkea muuta kuin syötävänä hyödynnettävää. Sallassa aiemmin jätekustannuksia aiheuttanut materiaali onkin nyt rahanarvoista raaka-ainetta.
Suurin este poron sivutuotteiden hyödyntämiselle on niiden talteenottomenetelmien ja laitteistojen puute. PoSiHIILI -hankkeessa on kehitetty talteenoton vaatimaa teknologiaa.
Ruoka tai juoma voi olla tärkein motivaatiotekijä matkustamiseen. Ruokamatkailussa vastuullisuus voidaan jakaa ekologiseen, sosio-kulttuuriseen ja taloudelliseen vastuullisuuteen.
Ekosysteemimäinen toimintatapa auttaa myös matkailuyrityksiä menestymään. TOURBIT-hankkeen kokonaisbudjetista suunnataan 520 000 euroa suoraan matkailualan pk-yrityksille erillisen rahoitusmekanismin kautta.
LovelyLife® in Lapland -hyvinvointivalmennus on tarkoitettu matkailu- ja palvelualan esihenkilönä tai yrittäjänä työskenteleville. Valmennukseen sisältyy myös kaikille avoin väli- ja loppuseminaari.
Lapin hiihtokeskuksia on joskus verrattu erämaassa sijaitseviin Ruotsin laivoihin. Toki vertailu on kaukaa haettu, mutta riskikartasta löytyy yhteneväisiä piirteitä. Jäämeren risteilymatkailussa alus on käytännössä yksin ja oman varautumisen merkitys on elintärkeää.
Opinnäytetyö on usein opiskelijan ensimmäinen kosketus tutkimus- ja kehittämisprosesseihin. Millaiseksi Lapin AMK:n opiskelijat arvioivat saamansa opinnäytetyön ohjauksen?
Kumppanuus on sitä, että saamme toimia yhdessä ihmisten, organisaatioiden ja alueemme hyväksi. Kuinka kumppanuus toteutuu, ja miten sen ammattikorkeakoulussa koemme? Miten kumppanimme ovat sen kokeneet? Näihin kysymyksiin saamme vastauksia tässä LUMEN-lehden kumppanuusteemaisessa numerossa. Tervetuloa lukijaksi!
In English
Korkeakoulujen välinen kisa käydään etenevässä määrin myös sillä, kuka on luotettavin kumppani ja kenen kanssa työelämän yhteistyö toimii. Lapissa on aina nähty, että mitä tiiviimpänä rintamana vaikuttamistyötä tehdään, sitä paremmin porukalla pärjäämme.
In English
Tarvelähtöinen TKI-palvelutuotanto edellyttää ammattikorkeakoululta ennakointia. Siksi myös yritysten tulee kertoa tarpeistaan ja ideoistaan ennakoivalla otteella. Näin AMK pystyy vastaamaan kuhunkin tarpeeseen parhaiten sopivalla instrumentilla.
Aikuisiällä oppiminen tapahtuu useimmiten työnantajan tarjoamissa koulutuksissa. Kouluttamiseen on myös tarjolla hyvä määrä erilaisia tukia. Kouluttautumismahdollisuudet lisäävät työnantajan vetovoimaa, mutta mistä yrittäjä tietää, onko henkilöstön kouluttamisesta hyötyä?
Mitä tuotteistaminen tarkoittaa ja miten Lapin AMK voi tuotteistaa omia TKI-palveluitaan niin, että ne sopivat yhteen muiden organisaatioiden palveluiden kanssa?
Tornionlaakson kulttuuri-identiteetti ja luonto ovat osin Struven ketjun perintöä. 1800-luvulla tehty merkittävä tieteellinen työ on jättänyt jälkensä historian kirjoihin, arkistoihin sekä myöhempään tutkimukseen. Struve North -hanke yhdistää Lapin ammattikorkeakoulua ja sen strategisia kumppaneita, Maanmittauslaitosta ja Tornion kaupunkia jo kolmatta vuotta.
Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun yhteisen Digiura-hankkeen työntekijät haastattelevat Lapin ammattikorkeakoulun kumppaneita osaamisen kehittymisestä kumppanuussuhteessa. Haastateltavina ovat Lapin yliopiston alumni ja Lappset Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Johanna Ikäheimo sekä Marjetas Academy Oy:n toimitusjohtaja Jari Marjeta.
27 % suomalaisista pk-yrityksistä on ottanut kestävän kehityksen osaksi liiketoimintastrategiaansa ja toimintansa ydintä. Standardien hyödyistä ja tarpeellisuudesta on yrityksissä hyvä käsitys, mutta juuri omaan toimintaan soveltuvien standardien valinta koetaan vaikeaksi.
Hiilineutraaliuden saavuttamiseksi päästöjä tulee vähentää niin, että päästöt ovat yhtä suuret kuin niitä sitovat hiilinielut. Ilmastonmuutoksen hillinnän edelläkävijöiden HINKU-verkostoon kuuluva hiilineutraali kunta on sitoutunut tavoittelemaan 80 %:n päästövähennyksiä vuoteen 2030 mennessä.
Kiertotaloussiirtymä voi parhaimmillaan tuoda Suomelle niin taloudellista, ekologista kuin sosiaalistakin hyötyä. Siksikin se tarvitsee toimivia kumppanuuksia, jotka mahdollistavat siirtymisen ja liiketoimintamallien kehittämisen.
Lapin ammattikorkeakoulu ja SSAB solmivat vuonna 2019 strategisen kumppanuussopimuksen. Sen mukaisesti yhteistyötä tehdään materiaalien testaamisessa, materiaalien ominaisuuksien määrittelyssä, hankkeissa ja koulutuksessa.
Kemin Digipoliksen ja alueellisten koulutusorganisaatioiden yhteisen esiselvityshankkeen tavoitteena oli tukea alueen pk-yritysten kasvua osana äkillisen rakennemuutoksen (ÄRM) aiheuttamia negatiivisia vaikutuksia. Hankkeessa saatujen tulosten perusteella tehdään jatkosuunnitelmia pk-yritysten kasvun edistämiseksi alueella.