Millaisen Rajatorin Sinä haluaisit?

Tornion Rajalla På Gränsen kauppakeskuksen Liikeikkunassa järjestettiin 22.3.2011 Rajatorin-kehittämistapahtuma. Elävä Lappi-hankkeen toimijat ja kehittämistapahtuman järjestäjät Marika Saranne ja Marjo Pohjanen Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta kertoivat kehittämismallin pohjautuvan käyttäjälähtöisyyteen, jossa yhdessä käyttäjien kanssa kehitetään tuotteita tai palveluita aidoissa käyttötilanteissa. ”Arjen käyttäjät ovat parhaita asiantuntijoita ja kehittämisideoiden tuottajia”, toteavat Marika ja Marjo.

Rajatorin kehittämistapahtuman osallistujat olivat eri ikäluokista ja tunnelma oli rento.

Tapahtuman markkinointi aloitettiin kauppakeskuksessa lauantaina 19.3.2011, jolloin Kemi-Tornion Ammattikorkeakoulun liiketalouden opiskelijat keräsivät käyttäjiltä kommentteja ja piirroksia siitä, millaisen Rajatorin kaupunkilaiset kokisivat mieleisekseen. Ideoita tulvi laidasta laitaan. Osa tiistain päätapahtumaan osallistuneista olivat jakaneet ideoitaan jo lauantain ideointitempauksessa.

Lapin yliopiston Antti Lindström keskustelee ihmisten kanssa heidän ideoistaan ja ajatuksistaan.

Tapahtumaan osallistuneet Jukka ja Pentti pitivät Rajatorin-kehittämis-tapahtumaa hyvänä keinona päästä vaikuttamaan Tornion kaupungin asioihin. ”Tällaisia kehittämis-tapahtumia tulisi järjestää enemmän, jotta kaupunkilaiset pääsisivät oikeasti vaikuttamaan asioihin” totesi Jukka. Pentti ja Jukka olivatkin yhtä mieltä siitä, että kesällä tulisi järjestää Tornioon enemmän tapahtumia niin nuorille kuin vanhoillekin.

Ideoiden hahmottelua havainnekuvaan piirtäen.

Kehittämistilaisuutta järjestämässä olivat Lapin yliopiston muotoilijat Essi Kuure ja Antti Lindström, jotka kertoivat parhaimpien ideoiden syntyvän hulluimmista päähänpistoista. ”Perinteisen post it-lapuille ideoiden keräämisen rinnalla voidaan käyttää muun muassa piirtämistä ja legoilla rakentamista, kertoi Essi Kuure. Tilaisuudessa jokainen tapahtumaan osallistunut sai piirtää oman Rajatorinsa paperille, ja innokkaimmat pääsivät esittelemään ideansa piirtotaululla.

Ideoiden protoilua suurella piirtotaululla.

Rajatorin kehittämistapahtumassa Tornion kaupungin arkkitehti Jarmo Lokio kertoi, että Tornioon on hiljalleen muodostumassa kaupunkikulttuuri ja nykyään alueen asukkaat tapaavat toisiaan mieluiten kahviloissa ja kaupungilla. Hän totesi, että ”Rajatorista halutaankin tehdä kaikkien kohtaamis-paikka.

Jutun kirjoittivat tapahtumaan osallistuneet liiketalouden opiskelijat.

Jos sinä haluat mukaan kehittäjäksi ja mukaan kehittämistiimiin, niin tervetuloa! Lisätietoja Elävä Lappi –hankkeesta: Marika Saranne (etunimi.sukunimi@lapinamk.fi) Lue lisää Rajatori-casesta ja lataa raportti tästä.


This entry was posted in Elävä Lappi, Living Lab, Opetuksen integrointi, Palvelumuotoilu, Rajalla, Yhteiskehittäminen and tagged , , . Bookmark the permalink.