Kesämarkkinoita kehittämässä

Tornion Elävä Kaupunkikeskusta ry on kaikkien torniolaisten yritysten, kiinteistön omistajien, yhdistysten ja yksityisten yhteinen yhdistys. Kaikki Tornion kaupunkikeskustojen (Suensaari, Luotomäki, Torppi, Pudas ja Kiviranta) kehittämisestä ja elävöittämisestä kiinnostuneet toivotaan mukaan luomaan entistä ehompaa ja elävämpää Torniota niin asukkaille kuin matkailijoillekin.

Yhdistys suunnittelee ensi kesänä ensimmäistä kertaa järjestettäviä Tornion kesämarkkinoita ja suunnitteluun haluttiin mukaan niin alueen yrittäjiä kuin kaupungin asukkaitakin. Liiketalouden opiskelijatiimi tarttui toimeksiantoon ja järjesti Tornion Raatihuoneella 24.4.2012  avoimen ideointitapahtuman. Tarkoituk-sena oli saada kuntalaisilta ideoita kesällä 2012 järjestettäviin Kesämarkkinoihin – millaista ohjelmaa tapahtumassa voisi olla?

Annetuista ideoista kävi ilmi, että markkinoille haluttiin uudenlaista ja perinteisistä markkinoista eroavaa toimintaa. Suosiota saivat esimerkiksi stand-up-komiikka, moottoriajoneuvoihin liittyvät aktiviteetit, live-esiintyjät ja jopa aikuisviihde! Toimintaa toivottiin myös lapsille ja nuorille. Teemataulukoissa tuotiin esille myös rajaseutu ja Tornio-Haaparanta-alueen yhteistyö, mutta samalla haluttiin tuoda esiin myös perinteisempää näkökulmaa rajaseudun Suomi vs. Ruotsi-asetteluun. Teemataulukoissa toivottiin muun muassa leikkimielisiä Suomi-Ruotsi-maaotteluita.

Ideointitapahtuma oli onnistunut; Raatihuone täyttyi ihmisistä ja uusia ideoita kertyi reilusti! Ihmisten aktiivisuudesta ja keskustelun määrästä voi päätellä, että ihmiset toivovat kiinnostavat ja perinteisistä markkinoista poikkeavat kesämarkkinat. Ideoita pohdittiin ryhmissä ja keskustelun rönsyillessä yksittäisen henkilön ideasta kehittyi helposti laajempi kokonaisuus.

Toivottavasti, että mahdollisimman paljon ideoista päätyy ensi kesän markkinoille, sillä tapahtuman ilmapiiri oli niin positiivinen ja aktiivinen. Olisi sääli, jos kuntalaisten aktiivisuus olisi ollut turhaa.

Kiitämme kaikkia projektiin osallistuneita tahoja!

Kesämarkkinoinen kehittäjät Team Expendables: Ville Karvonen, Heidi Hanhivaara, Markus Kristo, Ville Luosujärvi, Niko Rautiola, Tuomas Syväjärvi & Jari Tolkkinen

This entry was posted in Elävä Lappi, Living Lab, Opetuksen integrointi, Rajalla, Työpajat, Yhteiskehittäminen and tagged , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

One Response to Kesämarkkinoita kehittämässä

  1. Päivi Öfverberg says:

    Älköön kaupunki hukakko ilmaista työvoimaa ja kun meitä on niin kovin paljon jolla olisi mahdollisuus ja jopa suuri into tehdä oman elinympäristömme viihtyisyyden puolesta ilmaisia työtuntea.Näin mekin jotka olemme syystä t.toisesta vailla toimintaa löytäisi oman paikkansa,waw.
    Itelleni riittäis viihtyisä ja siisti elinympäristö ja olenpa jopa ideoinut aiheen tiimoilla itsekseni miten kaupunki voisi hyödyntää ns.syrjäytymisvaarassa tai/ja (he jotka kokee sen omaksi) olevien ihmisten toimintaa ja tässä olemme oman mietintööni verraten oikeilla jäljillaä.jos jollain olisi aiheeseen kiinostusta kerron mielelläni lisää.

Comments are closed.