Online-tuulia -EdMedia 2014

Parin viime päivän ajan olen saanut jakaa kokemuksia ja oppia uusia asioita verkko-opetuksesta kansainvälisessä seurassa. Tampereella järjestetyssä EdMedia-konferenssissa oli osallistujia yli 60 maasta. Kaikesta kuullusta, nähdystä ja opitusta muutamia poimintoja tässä. 

Learning analytics on ollut pinnalla muutamia vuosia ja mitä kaikkea se (voi) tarkoittaa alkaa pikku hiljaa hahmottua, ainakin itselleni.  Aiheesta puhui Simon Buckingham Shum otsikolla Learning analytics, future assessment. Jos lyhyesti yrittää sanoa, niin learning analytics on sitä, että kerätään, hyödynnetään ja visualisoidaan sähköisten järjestelmien, esimerkiksi opiskelijoiden käyttämien verkkovälineiden, tuottamaa dataa eri tarkoituksiin. Tällä tavoin voi esimerkiksi kurssilla ennustaa ne opiskelijat aika tarkasti, jotka tarvitsevat erityistä tukea, visualisoida opiskelijoiden etemistä ja osallistumista jne. kertoi Buckingham esimerkkeinä. Mutta, kertovatko nämä mitään oppimisesta, kysyi (myös) luennoitsija.

On olemassa jo työkaluja siihen, että voidaan automaattisesti analysoida online-luennon aikana käydyn chättikeskustelun sisältö sisällön analyysimenetelmillä, jolloin siinä on laadullinen näkökulma mukana. On myös jo kokeiluja ja tuloksia siitä, että koneen tekemä analyysi ja kokeneen asiantuntija tekemä analyysi vastaavat hyvin lähelle toisiaan. Näiden tekniikoiden yleistyessä voidaan varmasti puhua jo oppimisen analysoinnista. Sovelluskohteita löytyy runsaasti verkko-opetuksen saralla ja hienoa on se, että tällä tavoin voidaan tuottaa nimenomaan tietoa prosessinaikaisesta tekemisestä ja oppimisesta arvioinnin pohjaksi.

Muutama twiitti grasshoppereihin liittyen.

Muutama twiitti grasshoppereihin liittyen.

Mobiilien käyttö opetuksessa ja oppimisessa oli arvatenkin myös yksi esillä ollut teema. Jos haluatte nähdä esimerkin siitä, kuinka mobiileja voi käyttää äärimmäisen monipuolisesti hyödyksi kansainvälisessä tiimityöskentelyssä/-opettajuudessa ja opiskelussa, niin katsokaa tämä kooste käytetyistä työkaluista ja toteutuksesta,  (joka on myös esimerkki siitä, että Evernotea voi käyttää myös tiedon koostamiseen ja jakamiseen). Keissin esitteli Thomas Chochrane Uudesta Seelannista.

Kotimaisena keynote-puhujana oli akatemiaprofessori Erno Lehtinen, joka puhui diginatiiveista, joiden joukossa on grasshoppereita. Negatiivisen tulkinnan mukaan Grasshopperit hyppivät netissä pintapuolisesti lähteestä toiseen, positiivisen  tulkinnan mukaan on olemassa myös ihmisiä, jotka kykenevät ilman laajaa aikaisempaa tietoa hyppäämään asiasta tai ilmiöstä toiseen. Pääpointtina tässä kai se, että pinnallinen google-hakujen varassa oleva tiedon käsittely ei riitä. Pohdinnan arvoinen asia, kun ohjaamme opiskelijoita verkko-opinnoissa ja muutenkin etsimään ja käsittelemään tietoa. Twiittasin aiheesta myös. Ja olihan mukana myös kotimaista design ja oppimisen tutkimuksen osaamista Aalto yliopistosta. Alla oikealla olevassa kuvassa Aallon tutkimusryhmän kehittelemä yhteisöllisen työskentelyn mahdollistava ohjelmisto. Pakkohan näitä oli käydä näpelöimässä, kun esille laittamisessa oli hyvä design.

Lopuksi voisi sanoa, että MOOC siellä ja MOOC täällä. Yksi selkeästi kuumimmista aiheista olivat siis MOOCit eli avoimet, massoille suunnatut verkkokurssit. Vaikea sanoa niistä mitään lyhyesti. Esitykset käsittelivät niiden tekemisestä saatuja kokemuksia ja olipa mukana tutkimuksia pedagogisista lähestymistavoista myös. Yhdessä tutkimuksessa oli vertailtu 17 erilaista MOOC-kurssia (mm. Courseran ja  Udacityn tarjoamia) pedagogisella arviointikriteeristöllä. Alustavien tutkimustulosten mukaan toteutustavoista löytyi kaksi pedagogista päälinjaa, acquisition ja participation. Näistä ensimmäinen viittaa oppimiseen tiedon hankkimisena oppijan ulkopuolelta ja toinen toinen yhteisölliseen tiedonrakentamiseen. Ilmiö on vielä nuori ja lisää tutkimustietoa tulee koko ajan lisää.

MOOCit ovat osa isompaa kehityskulkua ja murrosta, tässä ajassa muuttuvat useat asiat samanaikaisesti. Sen lisäksi että oppiminen tapahtuu yhä useammin netissä, Curtis J. Bonkin mukaan:
Learning is more video-based,  from wikipedia to videopedia
Learning is more collaborative
learning is more social
learning is more personal
learning is more modifiable
learning is more instantaneous
learning is more global
learning is more massive
jne.

Kyseisen herran hengästyttävä esitys löytyy kokonaisuudessaan täältä. Ja juuri julkaistun kirjan Tec variety, jossa käsitellään mm. motivaation ylläpitämistä online-opetusessa, voit ladata täältä.

Löytyipä maailmana ”kollegoita” meille eOppimispalveluiden väellekin valtameren takaa. Täältä esimerkiksi vasta perustettu online-opetuksen tukiyksikkö ja heidän tekemistää lisää tästä blogista.

Niin, ja olihan allekirjoittaneellakin esitys konferenssissa.

Edmedia_badge

 

EdMedia-konferenssi starttaa

Tämä viikon evinkki ilmestyy poikkeuksellisesti vasta perjantaina, koska allekirjoittaneella on silloin toivottavasti paljon kerrottavaa verkko-opetuksen tulevista tuulista ja maailman meiningistä. Tällä viikolla on nimittäin ensimmäistä kertaa Suomessa, Tampereella, EdMedia 2014 – World Conference on Educational Media and Technology -konferenssi. Satoja esityksiä, tutkimus- ja kokemustietoa, kollegoja eri puolilta maailmaa. Onpa mukana allekirjoittaneenkin esitys, joka käsittelee Lapin ammattikorkeakoulussa tehtyä verkko-opetuksen kehittämistyötä. Mutta, lisää kuulumisia loppuviikosta!

Moodlen Kesäaikataulu/Summer Schedule for Moodle

Lapinkampus Moodle, Open Moodle and Lapin verkkokoulu Moodle will move to a new server in the second week of July. This move will be accompanied by clean up of the user database and of abandoned courses in Moodle. Followed by a period of testing.

All this may interrupt operations for up to a week. Any summer courses running in Moodle during this period should be aware of this and where possible work around it.

No major upgrades for Lapinkampus Moodle have been planned at present.

Teachers can prepare for the server switch by requesting access to lost courses that they want back or by informing the eLearning services of which courses can be removed permanently.