Juha-Pekka Snäkin, MMT, erityisasiantuntija, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu
Sanna Tyni, FT, erityisasiantuntija, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu
Johdanto
Kiertotalouteen liittyvä tutkimus- ja julkaisutoiminta kasvaa. Tässä artikkelissa tuodaan esiin näkökulmia alan viimeaikaisesta tutkimuksesta sekä siitä, kuinka ammattikorkeakoulussa tulisi huomioida kiertotaloustutkimus osaamisen ja hanketoiminnan kehittämisessä. Lapin AMK:ssa tämä liittyy yhteistyöhön yrityksien ja yrityspalvelutoimijoiden kanssa, joka konkretisoituu erityisesti Kemiin perustetun uuden bio- ja kiertotalouskeskuksen toiminnassa.
Artikkelissa kuvataan ensin tapaustutkimus raskaan teollisuuden kierrätystoimijoiden välisistä kytkennöistä yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta. Sen jälkeen käsitellään alan uutta kansainvälistä tutkimusta. Lopuksi esitetään näkökulmia kiertotaloushankkeiden suunnittelusta ja siihen liittyvistä osaamistarpeista ammattikorkeakoulussa.
Yhteiskuntatieteellinen näkökulma
Levänen (2015) tutki Perämeren kaaren raskaan teollisuuden yritysten materiaalien kierrättämistä. Työssä tunnistettiin tekijöitä, jotka estävät tai hidastavat teollisen kierrätyksen kehittämistä. Näitä institutionaalisia esteitä on kahdenlaisia: hallinnolliset (lait, määräykset ym.) ja epämuodolliset (vakiintuneet rutiinit ja toimintatavat jne.).
Työn keskeisin tulos liittyy institutionaaliseen palautemekanismiin. Monimutkaisessa toimintaympäristössä tämän mekanismin tulee koostua kahdesta osasta: oikeanlaisen tiedon yhteisöllisestä tuottamisesta (knowledge networking) sekä tavoitteiden kannalta keskeisten toimijoiden verkoston hallinnasta (network governance). Usein suurimmat kierrättämiseen liittyvät esteet löytyvät muodollisten ja epämuodollisten esteiden välimaastosta, jossa yhteys muodollisen hallinnon ja epämuodollisen operatiivisen todellisuuden välillä katkeaa. Lisäksi havaittiin, että toimijaryhmien tapaamisissa epämuodollisesti kokoon saatetut henkilöt esittävät enemmän innovoivaa ajattelua verrattuna virallisten tahojen kokoon kutsumiin tilaisuuksiin.
Verkostonhallinnan näkökulmasta tuoreen kiertotalouskeskuksen rooli on vielä kehittymässä. Keskuksen tavoite on tuottaa ja välittää asiantuntijuutta kiertotaloushankkeiden suunnitteluun ja toimeenpanoon. Tässä yhteydessä ei ole mainittu käynnissä olevia tai päättyneitä hankkeita, jotka tulisi huomioida päällekkäisyyksien välttämiseksi sekä saatujen tulosten välittämiseksi verkoston käyttöön. Lapin AMKin omien kiertotaloushankkeiden määrä on nyt yli 30. Jo tämän kokonaisuuden hallinnassa on ilmentynyt haasteita, jotka liittyvät mm. tarpeeseen AMKin TKI-ryhmien keskinäisen tiedonvälityksen lisäämiselle. Eri alojen asiantuntijoiden yhteistyössä AMK:ssa ja laajemminkin on pyrittävä suurempaan avoimuuteen, jonka osalta kiertotalouskeskus voisi toimia katalyyttinä.
Tiedon yhteisöllinen tuottaminen aluekehittäjien, koulutuksen, yritysten ja yrityspalveluiden muodostamassa toimijaverkostossa on keskuksen toiminnan kannalta aivan keskeinen kysymys. Kuten keskuksen rahoittaja Sitrakin on edellyttänyt, toiminnassa on pyrittävä kohti parempaa tiedon jakamista. Tiedon yhteisöllisen tuottamisen haasteet havaittiin jo kiertotalouskeskuksen perustamisvaiheessa. Eri organisaatioiden yhteistyötä rakennettaessa todettiin toiminnan sujuvuuden vaativan suunnittelua, harjoittelua ja joustavuutta. Tiedon tuottamisessa törmätään myös avoimen hanketiedon ja liikesalaisuuksien välisen tasapainon etsimiseen. Yrityskentän tuntevat yrityskehittäjät ovat tasapainon hakemisessa tärkeässä roolissa. Kuinka tasapaino saavutetaan muuttuvissa yhteistyötilanteissa?
Ekologisen taloustieteen ja teollisen ekologian näkökulmat
Kiertotalous pohjautuu 1980-luvulla voimistuneeseen ekologisen taloustieteen ja teollisen ekologian tutkimukseen. Näissä on tarkasteltu talous- ja tuotantojärjestelmien ja luonnonekosysteemien keskinäisiä ja sisäisiä aine-, raha- ja informaatiovirtoja sekä energian kulkua. Päätöksentekijöille on luotu tutkimukseen perustuen työkaluja (esim. elinkaariarvioinnit) sekä kehitetty mittareita kuvaamaan tuotannon ja kulutuksen suhdetta ympäristöön (esim. ekotehokkuus).
Kiertotalouden kansainvälinen julkaisutoiminta laajeni kesällä 2017 ilmestyneiden artikkelien myötä. Ecological Economics– lehdessä julkaistiin Korhosen ja kumppaneiden kiertotalousartikkeli ja Journal of Industrial Ecology– lehden kiertotalouden teemanumerossa julkaistiin yli 20 kiertotalousaiheista artikkelia. Kirjoituksissa käsiteltiin kiertotalouden käytännön toteutuksia ja teoreettista kehittämistä kriittisestä mutta rakentavasta näkökulmasta. Nostamme esiin muutamia näistä.
Kiertotalouden katsotaan tarjoavan paikallisia tai alueellisia ratkaisuja esimerkiksi ilmasto-ongelmiin. Energian ja päästöjen virrat ylittävät hallinnollisia, organisatorisia ja maantieteellisiä rajoja, jolloin niitä ei voida yksittäisen tahon toimesta hallita. Materiaalivirrat ja energian kulku sekä niiden ekologiset vaikutukset ovat myös lähtökohtaisesti monimutkaisia ja alati muuttuvia, jolloin ekologisten vaikutusten arvioinnin epävarmuus kasvaa pitkällä aikajänteellä. Uusiutuvan energian hyödyntäminen olisi suotavaa mutta sen riittävyyden takaaminen kierrätykseen, uudelleenvalmistukseen ja muihin kiertotalouden toimiin on haastavaa.
Kiertotalouden tehokkuutta vähentää ns. rebound– vaikutus. Energia- ja materiaalitehokkuuden parantuessa tuotannontekijöiden hinnat alenevat, mikä vastaavasti alentaa lopputuotteiden hintoja. Tämä johtaa kulutuksen lisääntymiseen ja ei-tavoiteltuun lopputulokseen. Primääriraaka-aineiden kulutuksen vähentämisen lisäksi tavoitteena tulisi olla myös kulutuksen absoluuttinen vähentäminen. Lisäksi on havaittu, että ensimmäinen kaupallisesti menestyvä tekninen innovaatio jollain alalla saa usein niin hyvän markkina-aseman, että se vaikeuttaa uudempien innovaatioiden pääsyä näille markkinoille ja siten hidastaa teknis-taloudellista muutosta yhteiskunnassa (esim. energiateollisuuden pitkäikäiset investoinnit). Tätä ilmiötä kutsutaan polkuriippuvuudeksi.
Fyysisiin ainevirtoihin liittyviä epävarmuustekijöitä ovat mm. jätteiden ja sivutuotteiden hankalat ja ajassa muuttuvat määritelmät. Historia, kulttuuri ja yhteisöt määrittelevät omalla ajanjaksollaan aineiden haitallisuuden: lyijy, arseeni, DDT, asbesti, CFC- yhdisteet, ilmakehän CO2 ja mikromuovi ovat tästä esimerkkejä. Lisääntyvä tieto materiaaleista voi muuttaa nykyisiä kiertotalousratkaisuja.
Kiertotaloutta on kritisoitu myös tehottomuudella reaalimaailman faktojen edessä. Talouskasvun seurauksena suurin osa maailman materiaaleista kuluu uuden infrastruktuurin valmistamiseen ja siten materiaalivarantojen kasvattamiseen. Kiertomateriaalien riittävyys sekä taloudellisesti kannattamattomien sivuvirtojen kierrätys ovat osa tätä ongelmaa. Moreaun ym. (2017) mukaan 44 % ihmiskunnan tuottamasta materiaalista – mukaan luettuna päästöt – hajaantuvat kierron ulkopuolelle, 27 % kartuttaa varantoja ja 6 % pääsee kiertoon. Loput 23 % ovat lyhytikäistä maataloustuotantoa tai erilaista jätekiveä. Nämä tutkijat esittävätkin, että kiertotaloudessa tulisi keskittyä edellä mainitun 44 % osuuden pienentämiseen toteutuneen 6 % kasvattamisen sijaan.
Sosiaalisesta näkökulmasta kiertotalous toteutuu käytännössä toiminnan kustannusten ja hyötyjen jakaantumisen mukaan tuotanto- ja kulutusketjuissa. Kehitysmaaoloissa tapahtuva teollisuusmaiden jätteiden kierrätysbisnes on esimerkki sosiaalisesta epätasa-arvoasetelmasta, saastuminen sekä ilmastonmuutos ongelman ulkoistamisesta tuleville sukupolville.
Näkökulmia osaamisen kehittämiseen
Miten kiertotalouskeskuksen ja ammattikorkeakoulun toiminnassa voidaan vastata esiin tuotuihin kiertotalouden käytännön haasteisiin? Talous- ja ympäristönäkökulmat liittyvät kiinteästi teknistyyppisiin haasteisiin eli materiaalivirtojen laajuuteen ja monimuotoisuuteen, rebound– efektiin, polkuriippuvuuteen ja materiaalien luonteeseen. Alan tutkijoiden mukaan asioita tulee tarkastella systeemianalyyttisesti toimialarajat ylittäen. Vaikka tarkasteltavan systeemin maantieteellisen, toiminnallisen ja ajallisen rajauksen kanssa tulee aina olemaan haasteita, oikotietä parhaaseen lopputulokseen ei ole myöskään ammattikorkeakoulujen kontekstissa.
Käytännössä systeemianalyysiin on sisällytettävä tarkasteltavan ilmiön – esimerkiksi yrityksen materiaalivirtojen ja energian – tarkastelut käytössä olevien resurssien mahdollistamalla tarkkuudella. Laajoissa systeemitarkasteluissa toimialarajat sujuvasti ylittäviä ja hallitsevia yleisosaajia ei välttämättä ole käytettävissä, jolloin yhteistyö eri alojen osaajien välillä korostuu. Koulutusaloilla tämä vaatii entistä laajempaa perehtymistä eri alojen perusteisiin.
Tarve ammattikorkeakoulujen omalle tutkimusosaamiselle on selvästi kasvussa. Rahoittajat painottavat kiertotalouteen liittyvien hankkeiden ilmastonäkökulmaa sekä hyvää vaikuttavuutta yritysten ja kuluttajien muuttuvan toiminnan kautta. Tutkimusorientoitunut näkökulma hankkeiden valmistelussa mahdollistaa tavoitteiden paremman konkretisoinnin esim. päästövähennyksien, taloudellisten vaikutusten ja sosiaalisten ulottuvuuksien osalta. Koti- ja ulkomaisiin hankekonsortioihin pyrkiminen edellyttää myös osaamisen markkinointia, jota osoitetaan parhaiten kansainvälisillä julkaisuilla.
Kuinka kiertotalouden haasteet hallitaan ja tutkimus sekä tulokset sovelletaan käytäntöön? Lappilaisessa kontekstissa kiertotalouskeskukseen liittyvä organisoituminen, sisäisen koulutuksen valmistelu, tehtäväorientaatio ja asioihin perehtyminen ovat keskeisessä asemassa. Kiertotaloustoiminnan edistäminen yhdistää alan tutkimuksen seuraamisen, oman tutkimuksen tuottamisen ja julkaisemisen, opetuksen kehittämisen, yritysyhteistyön lisäämisen sekä systeemianalyyttisten tarkasteluotteen omaksumisen yritysyhteistyössä.
Ongelmaksi voi muodostua sopivien osaajien puute, jos työn ja saatavilla olevien tekijöiden määrä ja laatu eivät kohtaa. Haasteeseen vastataan lisäämällä yhteistyötä tiedekorkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa. Pidemmälle vietynä tämä ajatus voisi tarkoittaa myös tieteellisten jatko-opiskelijoiden palkkaamista ammattikorkeakouluihin. Tutkijat voisivat hankkeiden suunnittelun ja toteutuksen lisäksi osaltaan myös täydentää opetushenkilöstöresursseja. Tutkijakoulutettavien jatko-opiskelijoiden julkaisumotivaatio olisi myös korkea. Kansainvälisillä julkaisuilla osoitettaisiin myös Euroopan horisonttihankkeisiin osallistumiseen vaadittavaa organisaation osaamista.
Kirjallisuus:
Bocken, N. M. P., Olivetti, E. A., Cullen, J. M., Potting, J. and Lifset. R. 2017. Editorial: Taking the Circularity to the Next Level: A Special Issue on the Circular Economy. Journal of Industrial Ecology. Vol. 21, Number 3.
Korhonen, J., Honkasalo, A. ja Seppälä, J. 2018. Circular Economy: the Concept and it’s Limitations. Ecological Economics 143, 37 – 46.
Levänen, J. 2015. Overcoming the institutional obstacles of industrial recycling. Dissertation. Department of Social Research. University of Helsinki Finland. 2015.
Moreau, V., Sahakian, M., van Griethuysen, P. and Vuille, F. 2017. Coming Full Circle – Why Social and Institutional Dimensions Matter for the Circular Economy. Journal of Industrial Ecology. Vol. 21, Number 3.