Henri Perälä, sairaanhoitaja, Akuuttiklinikka, Mehiläinen Länsi-Pohja
Satu Elo, TtT, dosentti, yliopettaja, Tulevaisuuden terveyspalvelut, Lapin ammattikorkeakoulu
Johdanto
Murtumapotilaiden hoitaminen on osa kaikkien sairaanhoitajien työtä akuuttiklinikalla. Immobilisointi kipsaamalla on rutiinitoimenpide murtumien hoidossa. Kipsihoitoa voidaan käyttää hyväasentoisten murtumien immobilisiointiin, virheasentoisten murtumien reponoinnin jälkeiseen asennon säilyttämiseen, kivun lievitykseen sekä suojaamaan operatiivisesti hoidettuja murtumia. (Nguyen, McDowell & Schlechter 2016, 539.)
Turvallinen ja laadukas immobilisaatiohoitotyö vaatii riittävää ammatillista tietoa ja taitoa (Bakody 2009, 49). Kokemattomien hoitajien suorittama kipsihoito voi johtaa kohonneeseen komplikaatioiden riskiin (Halansky & Noonan 2008, 30) ja suunnittelemattomiin kipsinvaihtoihin (Dipaola, Abzug, Pizzutillo & Herman 2014, 643), jotka kuormittavat päivystyksen resursseja (Sawyer ym. 2010, 248). Laajamittainen ja jatkuva koulutus on tarpeen hoitajien immobilisaatiohoitoon liittyvien tietojen ja taitojen parantamiseksi. (Mokhtari, Adib-Hajbagherty & Rezaei 2020,8).
Työelämästä noussut tarve koulutukselle
Mehiläinen Länsi-Pohjan keskussairaalassa kipsataan akuuttiklinikalla, kirurgian poliklinikalla ja leikkausosastolla. Ympäri Suomen on pulaa immobilisaatiohoitotyön ammattilaisista. Osaajia eläköityy kovaa vauhtia, eikä sairaanhoitajakoulusta saa riittävää kipsaus osaamista. Myös akuuttiklinikalla kipsausosaamisen vähentyminen on alkanut näkymään käytännön työssä, kun potilaat saattavat esimerkiksi joutua odottamaan kipsaustaitoista henkilöä. Kipsausosaamisen turvaamiseksi ympärivuorokautisesti tuli työnantajalta osaamisvaatimus, että kaikkien akuuttiklinikan hoitajien tulisi hallita yleisimpien kipsien tekotavat ja kipsaamisessa avustaminen.
Tämän johdosta akuuttiklinikalle suunniteltiin nopeasti kipsimestareiden säännöllisesti järjestettäviä koulutuksia, joissa kaikilla hoitajilla on mahdollisuus oppia ja harjoitella kipsausta käytännössä. Kipsauskoulutuksissa käsiteltiin kipsauksen tekniikkaa ja yleisimpien kipsien turvallista toteuttamista. Käytännönläheisistä koulutuksista tuli hyvää palautetta, mutta työyhteisössä oli tarve laajemmalle koulutusmallille, joka ottaisi huomioon laajemmin immobilisaatiohoitotyön prosessit. Myös kehityskeskusteluissa alkoi nousemaan esille henkilökunnan halu saada enemmän tietoa ja koulutusta immobilisaatiohoitotyöstä. Tässä artikkelissa kuvataan koulutusmallin kehittämistä osana ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyötä.
Kehittämisprosessin kuvaus
Ylemmän ammattikorkeakoulun (YAMK) tutkintoon sisältyvä opinnäytetyö on usein työelämän tutkimuksellinen kehittämistyö. Opinnäytetyön aiheeksi valikoitui koulutusmallin kehittäminen ja tutkimuksellisen osuuden liittäminen kehittämiseen oli alusta asti selvää. Opinnäytetyön tavoitteena oli potilasturvallisuuden parantaminen, käytäntöjen yhtenäistäminen ja henkilökunnan osaamistason nostaminen koulutuksen avulla sekä uusimman näyttöön perustuvan tiedon tuominen työyhteisöön. Koska opinnäytetyön idea sai alkunsa työelämän kehittämistarpeista ja halusta saada muutosta aikaan, syntyi päätös toteuttaa opinnäytetyö tutkimuksellisena kehittämistyönä ja lähestymistavaksi valikoitui konstruktivistinen tutkimus. YAMK-opinnot mahdollistivat hienosti tutkimuksellisen kehittämisen ja työ lähti nopeasti ja suunnitelmallisesti käyntiin opinnoista saatujen työkalujen avulla. YAMK-opinnot antoivat valmiuksia tutkitun tiedon hankkimiseen, käsittelyyn ja soveltamiseen kipsaus toiminnan kehittämisessä.
Konstruktivistisen mallin mukaisesti, kun kehitystarve oli tunnistettu, alkoi ideointi- ja suunnitteluvaihe. Suunnitteluvaiheessa kehittämisen tueksi kerättiin systemaattisesti ja kriittisesti arvioimalla tietoa immobilisaatiohoitotyön käytännöistä ja aikaisemmasta teoriasta sekä tutkimustiedosta. Opinnäytetyön tietoperusta nojautuu sekä kotimaiseen, että kansainväliseen kirjallisuuteen ja tutkimuksiin. Suurin osa lähteistä on ulkomaisia johtuen suomalaisen tutkimuksen vähäisyydestä. Tutkimusten ja teoriatiedon valintaan suhtauduttiin kriittisesti koko opinnäytetyöprosessin ajan ja haut tehtiin tutkimuskäytänteiden mukaan.
Kirjallisuuteen perehtymisen jälkeen alkoi immobilisaatiohoitotyöhön liittyvän kyselytutkimuksen suunnittelu akuuttiklinikan henkilökunnalle. Kyselyllä haluttiin selvittää lähtötilannetta, henkilökunnan mielipiteitä, nykyistä tietotasoa, koulutustarpeita ja kokemuksia kipsaustoiminnasta akuuttiklinikalla. Kyselystä ja kirjallisuuskatsauksesta nousi esiin selkeitä kehittämiskohteita akuuttiklinikan immobilisaatiohoitotyöhön ja koulutukseen. Henkilökunta kokee tarvitsevansa enemmän teoriatietoa kipsauksen perusteista ja kirjallista/kuvallista opetusmateriaalia kaivataan enemmän. Koulutukseen pääsy tulee olla tasapuolista ja säännöllistä ja potilaan ohjaukseen tulee panostaa koulutuksessa. Kipsaus taidon oppii vain tekemällä, mutta tietyt immobilisaation perusperiaatteet tulee hallita ja ymmärtää, jotta potilasturvallisuus säilyy (Boyd, Benjamin & Asplund 2009, 16). Koulutusmalli perustuu teoriatietoon ja akuuttiklinikan henkilökunnalle tehdyn kyselyn tuloksiin.
Kipsauskoulutuksen eli immobilisaatiohoitotyön koulutusmalli
Koulutusmalli tulee olemaan kaksiosainen. Toinen osa on tunnin kestävä luentotyyppinen teoriaosuus ja toinen osa kaksi tuntia kestävä kipsimestarin vetämä käytännön työpajamuotoinen harjoittelu pienryhmissä. Teoriaosuus koostuu Powerpoint-luennosta tai nopeasti saatavilla olevasta videosta. Luennolla käsiteltävä opetusmateriaali perustuu kirjallisuuskatsaukseen ja talon sisäisiin ohjeisiin.
Teoriaosuudessa käsitellään kipsauksen perusperiaatteita, joilla hoitaja voi toteuttaa lääkärin määräämän kipsihoidon turvallisesti ottaen huomioon potilaan yksilölliset tarpeet ja asianmukaisen neuvonnan ja ohjauksen liittyen kipsihoitoon. Kipsausprosessi käydään läpi vaihe vaiheelta ja tutustutaan yleisimpiin komplikaatioihin ja niiden ehkäisyyn. Lisäksi tutustutaan myös Mehiläinen Länsi-Pohjassa käytössä oleviin kipsi materiaaleihin ja välineisiin, joiden käyttö ja ominaisuudet tulee hallita. Lopuksi dokumentaatio ja kirjaamisen ohjeet käydään läpi osallistujien kanssa. Teoria luento tulee mahdollisuuksien mukaan käydä ennen käytännön harjoittelua.
Käytännön työpaja harjoittelu on jaettu kahteen osaan. Selkeintä oli jakaa työpaja harjoittelu ”käsi” ja ”jalka” päiviin. Käsi päivänä käydään läpi yleisimpiä yläraajamurtumia ja tuentoja. Erityisesti keskitytään dorsaaliseen rannelastaan, ranteen reponointiin ja kulmakipsiin. Jalkapäivänä otetaan käsittelyyn alaraajojen murtumat ja yleisimmät tuennat, kuten saapaskipsin eri variaatiot ja reponoidun nilkan tukeminen U-lastalla. Myös kipsin turvallista poistamista, ergonomiaa ja työturvallisuutta harjoitellaan käytännössä. Työpajaharjoittelussa harjoitellaan kipsimestarin ohjauksessa kipsaamisessa tarvittavia kädentaitoja ja levitetään hiljaista tietoa. Työpaja harjoittelu toteutetaan akuuttiklinikan kipsihuoneessa.
Lopuksi
Työelämän koulutuksen tarpeet ja tavoitteet nousevat organisaatioiden tarpeista ja käytännön työstä. Tavoitteet hioutuvat koulutuksen suunnittelun ja toteutuksen aikana. Kaiken koulutuksen ja kehittämisen on lopulta tarkoitus tuottaa hyvää koko organisaatiolle. Koulutuksella on yleensä tarkoitus saada aikaan muutosta koulutukseen osallistuvien toiminnassa. Kyse voi olla monimutkaisesta osaamisesta tai yksittäisestä taidosta. Toiminnan muuttumiseen vaikuttaa koulutuksen onnistumisen lisäksi se, miten työympäristö tukee uuden toimintatavan käyttöönottoa. (Kupias & Koski 2013.)
Koulutuksen vaikuttavuutta ja osaamisen mahdollista lisääntymistä voitaisiin jatkossa arvioida esimerkiksi työelämälähtöisen opinnäytetyön avulla.
Lähteet
Bakody, E. 2009. Orthopaedic Plaster Casting: Nurse and Patient Education. Nursing Standard 23(51), 49 – 56.
Boyd, A.S., Benjamin, H.J & Asplund, C. 2009. Principles of Casting and Splinting. American Academy of Family Physicians 79(1), 16 – 24.
Dipaola, M., Abzug, J., Pizzutillo, P. & Herman, M. 2014. Incidence and Etiology of Unplanned Cast Changes for Fractures in the Pediatric Population. Journal of Pediatric Orthopaedics 43(6), 643 – 646.
Halanski, M. & Noonan, K, J. 2008. Cast and Splint Immobilization: Complications. Journal of the American Academy of Orthopaedic Surgeons 16(1), 30 – 40.
Kupias, P. & Koski, M. 2013. Hyvä kouluttaja. Helsinki: Talentum.
Mokhtari, R., Adib-Hajbaghery, M. & Rezaei, M. 2020. The Effects of Cast-related Training for Nurses on the Quality of Cast Care: A Quasi-experimental Study. International Journal of Orthopaedic and Trauma Nursing 38, August 2020.
Nguyen, S., McDowell, M. & Schlechter, J. 2016 Casting: Pearls and Pitfalls Learned while Caring for Children’s Fractures. World Journal of Orthopedics 7(9), 539 – 545.
Sawyer, J,R., Ivie, C,B., Huff, A,L., Wheeler, C., Kelly, D,M., Beaty, J,H. & Canale, S,T. 2010. Emergency Room Visits by Pediatric Fracture Patients Treated with Cast Immobilization. Journal of Pediatric Orthopaedics 30(3), 248 – 252.
Asiasanat: kipsaus, immobilisaatiohoitotyö, työelämälähtöisyys, koulutus