Luonto ja elinvoima – Lapin tasapaino

Lataa PDF-tiedosto

Hannu Takkula, vs. maakuntajohtaja, Lapin liitto

Meillä Lapissa luonto on läsnä arjessa, elinkeinoissa ja kulttuurissa. Luonto ei ole meille vain maisemaa, vaan se on läsnä oleva vastuullisuuden mittari: miten toimimme, jotta Lappi voisi olla myös tuleville sukupolville yhtä ainutlaatuinen kuin se on meille nyt?

Lapin pinta-ala kattaa lähes kolmanneksen koko Suomesta, ja siitä noin 98 prosenttia on metsätalousmaata. Metsät ovat Lapin sydän – ne tarjoavat raaka-aineita, työpaikkoja ja elämyksiä. Samalla ne ovat myös monimuotoisuuden kehtoja, joiden arvoa ei voi mitata pelkästään rahassa tai kuutiometreissä. Lapin metsäpinta-alasta on suojeltu 28 prosenttia, ja vanhoja metsiä löytyy enemmän kuin missään muualla Suomessa. Silti monimuotoisuudelle tärkeät piirteet, kuten lahopuu ja sekapuustoisuus, ovat vähentyneet. Tämä muistuttaa meitä siitä, että metsien suojelu ja kestävä käyttö on tasapainoilua, missä meidän katseemme tulee olla luotuna vuosikymmeniä eteenpäin, lastemme tulevaisuudessa.

On myös tärkeä muistaa ja ottaa huomioon, että Lapin metsien vuotuinen kasvu on kaksinkertainen verrattuna kokonaispoistumaan. Metsämme eivät ole vain ”kitukasvuisia”, vaan elinvoimaisia ja juuri tämän takia, meidän on tehtävä asioita kestävästi, pitkäjänteisesti ja luontoa kunnioittaen. Tämä sama periaate pätee myös meillä kasvavaan kaivostoimintaan: Lappiin mahtuu kaivoksia, kunhan niiden vaikutukset arvioidaan huolellisesti ja yrityksiltä vaaditaan korkeaa ympäristövastuuta, läpinäkyvyyttä ja sitoutumista luonnon monimuotoisuuden kunnioittamiseen.

Luonto ei ole siis vain resurssi – se on kokemus, tunne ja tarina. Meille lappilaisille se on myös koti. Lapin kansallispuistojen kasvavat kävijämäärät kertovat ihmisten kaipuusta luonnon yhteyteen. Tämä avaa mahdollisuuksia kestävälle matkailulle ja palveluille, velvoittaen meitä huolehtimaan siitä, että Lapin vetovoima ei perustu pelkkään mielikuvaan, vaan todelliseen elävään ympäristöön ja kulttuuriin. Lappi on myös työnteon, opiskelun, tutkimuksen ja innovaatioiden paikka, ei vain turistikeidas tai suojelukohde. Tämäkin on syytä muista, kun alueemme tulevaisuudesta ja tarpeista päätetään. 

Lapin brändi on tavanomaisen yläpuolella. Se kuvaa osuvasti monimuotoisen ainutlaatuista kotiseutuamme. Meille luontosuhde on erityisen tärkeä, mutta se ei ole vain aikuisten lappilaisten kokemus. EUROPE DIRECT Lapin ja Lapin Kansan järjestämän ”Minun EU:ni” -valokuvakilpailuun lähetetyt kuvat osoittavat, että myös nuoret näkevät luonnon tärkeänä osana omaa elämäänsä ja arkeaan. Heidän kuvansa inspiroituivat luonnosta – sen rauhasta, voimasta ja kauneudesta. Tämä on vahva viesti, jota meidän ei pidä ohittaa Lapin tulevaisuutta koskevia päätöksiä tehtäessä.

Lapin ammattikorkeakoulun rooli luonnonvarojen vastuullisessa hyödyntämisessä on keskeinen maakunnassamme. Olipa kyse energiantuotannosta, metsätaloudesta, matkailusta tai taiteesta, luonto on siinä mukana – joskus hiljaisena taustavoimana, joskus keskeisenä osana. Lapin AMK:n hankkeissa luonto ja ihminen kytkeytyvät toisiinsa monin tavoin – sekä hyvinvoinnin, kestävän kehityksen että elinkeinojen näkökulmasta. Lapin AMK on myös Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) tehokas hyödyntäjä. Esimerkiksi viime vuonna Lapin liitto myönsi aluekehittämiseen 16 miljoonaa euroa. Suurimman potin tästä rahoituksesta sai Lapin AMK, jonka hankkeissa luonnon kestävyys ja ihmisten hyvinvointi oli keskiössä.

Lappilaisina meidän tehtävämme on varmistaa, että luonnon ja elinkeinojen tasapaino jatkuu tulevaisuudessakin – niin, että Lapin luonto saa puhua ja me kuuntelemme.

Hannu Takkula

vs. maakuntajohtaja
Lapin liitto