Anu Pruikkonen, HTT, koulutuspäällikkö, Lapin ammattikorkeakoulu
Tekoälyn käyttöönotossa osaksi asiantuntijatyön arkea on yllättävän paljon samaa kuin sosiaalisen median läpimurrossa aikanaan. Teknologia on nopeasti ja helposti saatavilla, ja käyttö lähtee liikkeelle yksilöiden kokeiluista, ei niinkään organisaatioiden muotoilemista tavoitteista ja tahtotiloista. Käyttökokemukset ja käytänteet syntyvät pienistä oivalluksista ja kollegoiden vinkeistä.
Aivan kuten missä tahansa muutostilanteessa osa innostuu ja osa ei. Miksi näin? Korkeakoulussa puhumme luonnollisesti osaamisesta ja sen merkityksestä. Silti vähintään yhtä tärkeää, ellei tärkeämpää, ovat asenteet ja motivationaaliset tekijät. Se, mitä ajattelen asiasta ja miten suhtaudun siihen. Tästä syystä asenteiden ja motivaation tarkastelu on oleellista. Ne eivät muutu pelkästään lisäämällä osaamista. Tämä voi kuulostaa koulutusorganisaation näkökulmasta kerettiläiseltä ajatukselta, mutta tiedon lisääminen ei automaattisesti muutu toiminnaksi etenkään asioissa, jotka edellyttävät omien ajattelu- ja toimintatapojen muutosta. Tästähän tekoälyn omaksumisesta osaksi työtä on suurelta osin kyse.
Ne, jotka kokevat tekoälyyn henkilökohtaista paloa, ovat sisäisesti motivoituneita. Heille uuden työkalun opettelu ei ole velvollisuus, vaan kiinnostava mahdollisuus. Samalla on selvää, että henkilöstö suhtautuu tekoälyyn hyvin eri tavoin – innostuneesti, varauksella, epäluuloisesti tai välinpitämättömästi.
Teknologian käyttöönoton mallit 1980-luvulta lähtien (esim. Davis 1989, Venkatesh ja Davis 2000) tuovat esille käyttöönottoon vaikuttavina tekijöinä muun muassa asenteen teknologiaa kohtaan, koetun käytön helppouden, odotetun hyödyn, käytön hyväksyttävyyden ja sosiaaliset, kuten kollegojen, vaikutukset. Asenteita voidaan tarkastella myös arvojen kautta. Arvottaako yksilö tekoälyä myönteisesti vai kielteisesti? Mitä hyötyä tai lisäarvoa siitä on minulle ja työkontekstissa organisaatiolle, asiakkaalle ja ennen kaikkea oppijalle? Pirullista tekoälyssä, kuten monissa muissakin uusissa teknologioissa, on se, että tunnistettujen hyötyjen rinnalla on usein lähes yhtä paljon haittoja tai vähintäänkin tietosuojaan ja etiikkaan liittyviä reunaehtoja, tekoälyn kontekstissa lopulta myös oman työn merkityksen pohdintaa.
Nykyisistä motivaatioteorioista yksi tunnetuimmista, itsemääräämisteoria (Deci & Ryan 2000), tarjoaa tähän hyödyllisen linssin. Se korostaa kolmea psykologista perustarvetta: kompetenssia, autonomiaa ja yhteenkuuluvuutta. Kun nämä toteutuvat, syntyy merkityksellisyyden kokemus, joka on sisäisen motivaation lähde.
Autonomia toteutuu korkeakoulukontekstissa usein ainakin periaatteessa, koska tekoäly on monella käytettävissä osana työtehtäviä tietyin reunaehdoin. Mutta autonomiaan liittyy myös se, että toiminta on omien arvojen mukaista. Pohjimmiltaan kyse on siis esimerkiksi siitä, koenko tekoälyn voivan aidosti edistää oppimista ja pedagogisia tavoitteita. Kompetenssissa keskiöön nousee hallinnan tunne: kokemus siitä, että olen “asian päällä”. Tekoälyn nopea kehittyminen tekee tämän vaikeaksi. Se, mikä toimi viime viikolla, ei ehkä toimikaan tänään. Syntyy pysyvä jatkuvan oppimisen tarve. Mistä siihen löytyy motivaatio, ja miten sitä pidetään yllä ilman, että se muuttuu kuormaksi?
Kolmas perustarve, yhteenkuuluvuus, on tunne siitä, että olemme kytköksissä toisiimme. Organisaatiokontekstissa tekoälyn käyttö edellyttää yhteistä merkityksen rakentamista, joka voi osaltaan rakentaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ammattikorkeakoulukentässä Arenen tekoälysuositukset tarjoavat tähän lähtökohdaksi yhteisen viitekehyksen. Niiden soveltaminen edellyttää ja samalla mahdollistaa yhteisen “tolkun tekemisen”. Yhteisesti jaetun ymmärryksen siitä, mitä tekoäly meillä tarkoittaa, miten sen kanssa toimimme ja miten se kytkeytyy perustehtäviimme.
Tekoälyn käyttöönotto organisaatiossa ei ole teknologinen projekti. Tiedämme aiemmasta tutkimuksesta, että digitalisaatiohankkeet epäonnistuvat, jos toteutusta johdetaan teknologia edellä. Sama pätee tekoälyyn. Kyse on mitä suurimmassa määrin inhimillisten tekijöiden ja organisatoristen tekijöiden vaikutuksen yhtäaikaisesta huomioimisesta.
Tämän Lumen-lehden teemanumeron kolumnisti tutkimusjohtaja Jaana Leinonen Lapin hyvinvointialueelta pohtii kolumnissaan tekoälyn edellyttämää systeemistä muutosta, jossa tekoälyn käyttö nähdään osana organisaation suunnitelmallista kehittämistä ja se asemoidaan osaksi organisaation rakenteita, prosesseja ja rooleja.
Lehden useissa artikkeleissa käsitellään tekoälyä työelämässä ja ammatillisessa arjessa. Mirka Hienonen pohtii puheenvuorossaan, miten tekoäly muuttaa työntekijän suhdetta omaan työhönsä, osaamiseensa ja ammatti-identiteettiinsä. Humoristisesti kirjoitetussa Hubotti 3.0 teema-artikkelissaan Sisko Häikiö ja Minna Väyrynen tarkastelevat tekoälyä kielten opetuksen ja viestintä- ja vuorovaikutusosaamisen näkökulmasta. Samaan tematiikkaan kytkeytyy Outi Kähkösen teema-artikkelit tekoälysovelluksista kielen kääntäjinä ja tekoälystä monimediaisen hankeviestinnän välineenä. Opiskelijoiden kehittämästä tekoälyperustaisesta hankeideoinnin sparraustyökalusta raportoi Kaisa Pyykkönen. Olli Laitinen puolestaan pohtii tekoälyn muutosvauhtia ja ymmärrystämme siitä ja Mirva Juntti puheenvuorossaan yhteistä matkaansa tekoälyn kanssa asiantuntijatyössä. Hannamari Kääriäinen ja Eija Jumisko kirjoittavat tiedolla johtamisesta ja tekoälyn mahdollisuuksista ennakointikyvykkyyden vahvistajana ja Pirja Fagerlund ja Milla Immonen puolestaan tarkastelevat tekoälyn mahdollisia vaikutuksia projektiammattilaisten työhyvinvointiin.
Tekoälystä oppimisessa ja osaamisen kehittymisessä teemasta kirjoittavat Maria Joutsenvirta pohtien tekoäly uudistavan oppimisen näkökulmasta sekä Riikka Partanen ja Tanja Kyykkä kirjoittavat opiskelijoiden ja tekoälyn jaetusta toimijuudesta oppimisessa ja opiskelussa. Tekoälyyn liittyviä vastuullisuus- ja laatunäkökulmia pohtivat Outi Rantamäki ja Maarit Tihinen artikkelissaan tekoälychatbotin kehittämisessä ja Tuuli Nivala generatiivisen tekoälyn käytön vastuuta kuluttajan ja työntekijän näkökulmista.
Matkailutoimialaa ja tekoälyä käsittelevät teema- artikkeleissaan Petra Paloniemi, Päivi Hanni-Vaara ja Outi Kähkönen myynti- ja markkinointiprosessien näkökulmasta ja ennakoinnin näkökulmasta. Pasi Satokangas ja Tiina Mäki-Petäjä tarkastelevat tekoälyn mahdollisuuksia ja käyttöä ennakoinnissa matkailualalla. Sari Pramila-Savukoski, Outi Mattila, Hannele Kauppila ja Seija Taattola kirjoittavat tekoälyn mahdollisuuksista hoitotyössä ja sen kehittämisessä sekä tekoälyn edellyttämästä osaamisen kehittämisestä.
Lähteet
Davis, F. D. (1989). Perceived Usefulness, Perceived Ease of Use, and User Acceptance of Information Technology. MIS Quarterly, 13(3), 319-340.
Deci, E.L. & Ryan, R.M. (2000.) The “What” and “Why” of Goal Pursuits: Human Needs and the Self-Determination of Behavior. Psychological Inquiry, 11(4), 227-268.
Venkatesh, V., & Davis, F. D. (2000.) A theoretical extension of the technology acceptance model: Four longitudinal field studies. Management Science, 46(2), 186–204.