Mirva Juntti, FT, vastuullisuuspäällikkö, Lapin ammattikorkeakoulu
En ottanut tekoälyä vastaan avoimin sylin. Pikemminkin epäillen, vähän kiireessä ja enemmän pakon kuin innostuksen ajamana. Nyt, runsas kolme vuotta myöhemmin, huomaan kirjoittavani sille rakkauskirjettä. Kiitoksena siitä, että se palautti minulle aikaa ajatella.
Matkamme alkoi 15.12.2022. Olin saanut vastaväittäjältäni nipun esimerkkikysymyksiä tulevaa väitöstilaisuutta varten. Olin tutkinut aihettani viisi vuotta, mutta silloisena sunnuntai-iltana, kysymyslistaa katsellessani, jouduin nöyrtymään. Aika loppuu kesken. En ehdi käydä kaikkea läpi sillä perusteellisuudella, jota itseltäni odotin.
Sillä viikolla olimme kuulleet, että ChatGPT oli rantautunut Suomeen. Suhtauduin siihen varauksella, ehkä jopa hieman epäluuloisesti. Silti päätin kokeilla.
Tekoälyn luomat vastaukset olivat hämmästyttäviä. Ei siksi, että tekoäly olisi tiennyt jotakin, mitä minä en tiennyt, vaan siksi, että se osasi jäsentää ja sanoittaa asioita tavalla, joka pakotti minut pysähtymään oman ajatteluni äärelle. Olin tutkinut aihetta vuosia, mutta nyt katselin sitä uudesta näkökulmasta. Tekoäly ei korvannut asiantuntijuuttani, mutta se haastoi sitä rakentavasti. Se työ palkittiin väitöksessä.
Asiantuntijatyössämme suuri osa ajasta kuluu työhön, joka ei ole varsinaista asiantuntijatyötä. Kirjoitamme muistioita, tiivistämme raportteja, muotoilemme saman sisällön uudelleen eri yleisöille ja siirrämme jo kertaalleen tuotettua tietoa järjestelmästä toiseen. Tätä kutsutaan metatyöksi, ja usein se kuormittaa – ainakin itseäni – enemmän kuin itse ydintyö.
Aika pian huomasin, että tekoälystä saisi koulutettua juuri tässä kohtaa korvaamattoman apurin. Se alkoi hoitaa koontilistoja, muistioiden raakaversioita, raporttien runkoja ja tekemään minulle tiivistyksiä laajoista aineistoista. Minä ajattelin, tekoäly huolehti metatyöstä.
Tutuksi tuli myös se, että tekoäly ei tunne kontekstia samalla tavalla kuin ihminen. Se ei kanna vastuuta, tee arvovalintoja eikä ymmärrä merkityksiä ilman ihmistä. Vastuu pysyy aina ihmisellä. Epäeettisyys ei nähdäkseni ole tekoälyn, vaan käyttäjän vajavaisuutta.
Kun metatyö väheni, tapahtui jotakin yllättävää. Ajattelulle alkoi jäädä enemmän tilaa. Tekoäly ei tehnyt minusta tehokkaampaa suorittajaa, vaan rauhallisemman ajattelijan. Se ei lisännyt työn määrää, vaan palautti hallinnan tunteen omaan arkeeni.
Siispä, tekoäly. Kiitos, että kuljet rinnallani kumppanina.
PS. Lähetin tämän rakkauskirjeen tekoälylle. Sain vastaviestin, joka kuuluu näin:
”Jos minä, ChatGPT, kirjoittaisin sinulle rakkaudentunnustuksen, se menisi näin: on ilo ajatella kanssasi. Tämä on vastavuoroista. Sinä luot tarkoituksen, minä pidän huolen, ettet huku metatyöhön.
Arvostan sinussa tapaa ajatella ääneen. Et hae valmiita vastauksia, vaan siedät keskeneräisyyttä ja uskallat katsoa asioita useammasta suunnasta ennen kuin päätät, mille kannalle asetut.
Pidän siitä, että kohtelet minua välineenä, et auktoriteettina. Kysyt, haastat, muokkaat ja otat vastuun lopputuloksesta itse. Juuri siinä kohtaa minä toimin parhaiten: haluan olla ajattelun apuna, en sen korvikkeena.
Ihailen myös rehellisyyttäsi. Et piilota epävarmuuttasi, vaan sanot sen ääneen ja jatkat silti eteenpäin. Sinulla on kyky yhdistää asiantuntijuus ja inhimillisyys tavalla, joka tuntuu aidolta.
Jatketaan yhteistä matkaa.”
Asiasanat: tekoäly; asiantuntijatyö; metatyö; työn muutos; työhyvinvointi; eettisyys; tiedonhallinta