Sanna Viinonen, YtM, lehtori, Osallisuus ja toimintakyky, Lapin ammattikorkeakoulu
Sirkka Turkka (1947–2023) oli omaleimainen proosakirjailija, joka kirjoitti laajasti luonnosta, eläinten ja ihmisten välisestä suhteesta sekä eksistentiaalisista teemoista. Turkka kirjoitti aikalaistensa, Mirkka Rekolan sekä Eeva-Liisa Mannerin tapaan modernia runoa. Naiskolmikosta on julkaistu elämäkerrat 2020-luvulla. Tällä kirjoituksellani haluan tuoda esiin Sirkka Turkan tuotantoa, joka mielestäni ansaitsee päästä parrasvaloon.
Työskentelen sosiaalialan lehtorina Osallisuuden ja toimintakyvyn osaamisalalla, jossa esimerkiksi opintojaksolla Luovat ja luontolähtöiset menetelmät sosiaalialalla tekstejä, kirjallisuutta ja kirjoittamista tarkastellaan hyvinvointia tukevina työskentelymenetelminä. Ajatukseni tämän kirjaesittelyn myötä on tuoda esiin sitä, miten runous tukee hyvinvointia sanoittaen ja kyeten olemaan metafora kaikelle tärkeälle elämässä. Kirjoittajana ja lukijana olen tavallinen kirjallisuuden harrastaja.
Runot 1973–2004 -teos
Runot 1973–2004-teos kattaa kaikki Sirkka Turkan kolmetoista julkaistua runokokoelmaansa vuosilta 1973–2004. Teoksellaan Tule takaisin, pikku Sheba (Tammi) hän voitti Finlandia-palkinnon vuonna 1986. Runoissaan ja teoksissaan hän kirjoittaa luonnosta sekä ihmisen ja eläinten välisestä suhteesta. Suhde kiteytyy elämän peruskysymyksiin; ihmisen vastuuseen ja vapauteen valita, kärsimykseen, kuolemaan ja rakkauteen. Runot ovat rosoisia, lohdullisia sekä lempeän huumorin ja ymmärryksen sävyttämiä. Tekstiä voi lukea ikään kuin puheena. Äänen saavat usein eläimet sekä yhteiskunnan syrjässä elävät ja kärsivät. Runossaan Hyviä runoja hän kuvailee jaetun, pienen hetken puhuen ilmeisesti vieressä istuvalle koiralleen.
Hyviä runoja
Hyviä runoja, mutta kuka ne on kirjoittanut.
Rullaan yhden sätkän, samsonin.
Hymyilet siinä kuin päivänkakkara,
suupielet alaspäin,
naurattaa hautajaiset, vai,
uurnan kanssa tai ilman.
Valehtelet niin että nenäkarvasi heiluu,
pian olet vainaja, älä ota tätä
kohteliaisuutena. Rullaan yhden samsonin.
Vai oliko se Simson.
Sirkka Turkka, Nousevan auringon talo (1997)
Turkan runoissa rakastetaan ja kipuillaan elämää
Runot pureutuvat ihmisen eksistentiaalisiin peruskysymyksiin siitä, mitä tarkoittaa kärsiä, elää, tulla nähdyksi ja rakastaa. Runot asettuvat mielestäni rinnakkain sosiaalialan perustehtävän kanssa: meidän tulee kohdata ja tukea heitä, joiden ääni helposti katoaa. Ihmisen rooli vallankäyttäjänä suhteessa eläimeen toistuu. Vallan mukaan tuoma vastuu ja sen herättämät tunteet ovat runoissa läsnä, ja kysymys eläimen kärsimyksestä on ihmisen ratkaistavissa. Turkka rakentaa runoissaan vastinpareja: surun rinnalla kulkee lämmin huumori ja ilo, kuoleman rinnalla elämä ja epätoivon rinnalla lempeys. Tämä rinnakkaisuus on myös sosiaalialalle tuttua – asiakkaiden elämä ei ole pelkkää ongelmaa tai pelkkää toivoa, vaan molempien yhtäaikaista läsnäoloa. Lukijan tulkittavissa on, mitä kaikkea esimerkiksi runo Salome (1976) kertoo.
Salome
Se oli kiertänyt laukkaratoja, vaihtanut tallia.
Se oli loppuun palanut.
Musta tamma, kapea ja häilyvä kuin liekki.
Salome rukka.
Bloody horse, sihahti Terry,
`first jockey´, ensimmäinen jockey.
May be, minä mutisin.
Jaloittelimme joskus.
Salome ja minä.
Vihelsin lauloin maanittelin:
kuin suitsien päässä olisi lepattanut lintu.
Se kuunteli,
minkä arkuudeltaan erotti,
oli nöyrä minkä peloltaan kykeni.
Jotain se ehkä tajusi: kaksi outoa
oudossa maassa,
avuton kuljettamassa avutonta, murheellinen
kuuntelemassa murheellisen puhetta.
Sirkka Turkka, kokoelmasta Minä olen se (1976)
Runous voi tukea sanoittamaan ja hyväksymään elämän moniulotteisuutta. Sen avulla voimme jakaa kokemuksiamme ja runous tarjoaa samaistumispintaa sosiaalialalla sekä ammattilaiselle että asiakkaalle. Inhimillinen kokemus on siten yhteinen. Sosiaalialalla vallankäytön eettiset kysymykset asiakastyöntekijä-suhteessa ovat osa työtä. Runoissa vallan mukaan tuoma vastuu ja sen herättämät tunteet ovat läsnä, ja kysymys eläimen kärsimyksestä on ihmisen ratkaistavissa. Moni seikka runoissa osoittaa, miten arvokkuus ja merkityksellisyys löytyvät myös marginaalista.
Runot ammentavat kulttuurihistoriasta ja luonnosta
Turkka oli koulutukseltaan tallimestari ja humanististen tieteiden kandi. Erityisesti tallimestarin koulutusta hän toi urallaan esiin. Lukeneisuus ja luonnon- sekä kulttuurihistorian tuntemus kuuluvat: Kristinusko ja Raamatun metaforat vilisevät teksteissä siellä täällä – Jeesus on runoissa hahmo, henkilö ja toimija muiden joukossa. Länsimaisen historian näyttämöitä ja kieliä piirtyy tapahtumapaikoiksi sekä ihmisiksi ja kulttuuriksi. Luonto runoissa ei ole klassinen suomalainen metsä tai järvimaisema vaan tavallisesti piha, talli tai navetta eläimineen.
Sosiaalialalla luova ja luontolähtöinen työskentely tehdään usein siellä, minne parhaiten pääsee. Metsissä, rannoilla ja peltomaisemissa, kyllä; mutta myös kaupunkiluonnon puistikoissa ja ojienvarsipoluilla. Sosiaalialan opetuksessa on syytä edelleen vaalia ajatusta siitä, miten merkityksellinen suhde ihmisillä on luontoon ja eläimiin, ja miten sitä on mahdollista ylläpitää arjen ympäristöissä kaikkialla. Samaa ajattelen luovasta työskentelystä, joka tavallaan kiteytyy Sirkka Turkan runoudessa. Runoja ei tarvitse lausua, lukea tai kirjoittaa ylevästi käsi rinnalla riimitellen vaan ne voivat muotoutua arjesta ja ajatuksista suhteessa ympäröivään luontoon ja sen eläimiin.
Lopuksi
Mielestäni Turkan runous on rohkean lukijan ja kirjoittajan tekstiä. Hän puhuu suoraan: Ajatukset ja teksti ovat selkeitä, lopulta kuin kenen tahansa korpifilosofin puhetta, joka järjestyy runoksi kuin itsestään. Olen lukenut Turkan Teokset 1973–2004-kokoelmaa nyt kahdenkymmenen vuoden ajan. Luen sitä säännöllisesti sieltä täältä selaillen ja olotilaani sopivia runoja etsiskellen. Pidän Turkan konstailemattomasta tavasta kirjoittaa ja hänen lempeästä suorasukaisuudestaan. Suosittelen Turkan tuotantoon tarttumista avarakatseiselle lukijalle, kuka rohkenee tuntea ja osaa lukea myös rivien välistä. Lukija, joka on kokenut elämässään menetyksiä ja sietää kuoleman ja melankolian läsnäoloa, saa tuotannosta merkitystä ja lohtua itselleen.
Runot 1973–2004
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 824 s.
EAN: 9789520465988
Kirjailija: Sirkka Turkka