Pasi Satokangas, YTM, asiantuntija, Vastuulliset palvelut, Lapin ammattikorkeakoulu
Eri alojen tutkimustyöhön perustuva
Haastattelut ovat osa kehittämistyön arkea, esimerkiksi lähes jokaisessa hankkeessa kerätään tietoa erilaisilta tahoilta. Omassa työssäni tyypillisiä haastateltavia ovat muun muassa matkailun kehittäjät ja matkailuyrittäjät. Jos haastattelu tutkimusmenetelmänä kiinnostaa, oppia voi hakea Tutkimushaastattelun käsikirjasta, jonka ovat toimittaneet Matti Hyvärinen, Pirjo Nikander ja Johanna Ruusuvuori. Kirjassa on 22 eri alojen tutkijoiden kirjoittamaa alalukua. Sisältö käsittelee haastattelumenetelmiä, haastattelun lajeja ja kohderyhmiä, korostaen vuorovaikutuksen merkitystä haastattelutilanteessa. Teoksen tarkoitus on toimia käsikirjana menetelmäopetuksessa sekä tutkimushankkeiden tai opinnäytetöiden suunnittelussa.
Kahdeksan vuotta sitten julkaistu kirja on pääosin yhä ajankohtainen. Viestintäalustojen tai -työkalujen välityksellä tehtävät etähaastattelut yleistyivät merkittävästi viimeistään pandemian aikana. Kirjassa käsiteltävistä haastattelun lajeista puhelinhaastattelu on lähellä tietokoneen välityksellä tehtävää etähaastattelua. Puhelinhaastattelua koskevaa luku valmistaa lukijaansa siten myös etäyhteydellä pidettäviin haastatteluihin.
Tietojen kerääminen on kehittämistyön arkea
Käytännön TKI-työn kannalta kirjan kiinnostavimpiin lukuihin kuuluvat muun muassa tutkimushaastattelu ja vuorovaikutus, kyselyhaastattelu, asiantuntijahaastattelu, puhelinhaastattelu, haastattelun keruun ja käsittelyn ABC, haastatteluaineiston litterointi sekä tarkistuslista haastattelututkimuksen tekijöille. Silti muutkin luvut tarjoavat virikkeitä ammattitaidon kehittämisestä kiinnostuneille. Yksi luvuista käsittelee kriisitilanteessa olevien ihmisten haastattelua. Aina ei voi tietää ennalta, mihin kehyksiin haastattelu tulee asettumaan. Esimerkiksi matkailuyrittäjän haastattelussa koronapandemian aikana saattoi olla kyse kriisiä elävän kohtaamisesta. Haastateltava voi purkaa turhautumistaan, ja alkuperäiseen teemaan keskittyminen on vaikeaa. Joskus on parasta keskittyä kuuntelemaan, kunnes haastateltava on valmis vastaamaan kysymyksiin. Sekään ei ole tavatonta, että haastateltava voi haastaa kehittäjää kertomaan työn hyödyllisyydestä. Haastattelijan tuleekin olla valmis avaamaan, mihin kerättäviä tietoja käytetään, milloin työ on valmis, ja miten se tulee parantamaan kohderyhmän asioita.
Haastattelu on vuorovaikutustapahtuma
Hyvärisen, Nikanderin ja Ruusuvuoren toimittamassa kirjassa korostetaan, että haastattelu on vuorovaikutusta, avointa yllätyksille, ei pelkkää kysymysten esittämistä. Haastattelujen antamaa tietoa kannustetaan pohtimaan analyyttisesti. Kirjassa esitetyn argumentaation mukaan haastattelut eivät ole mekaanista tiedonsiirtoa, kuten aiemman, määrälliseen tiedon keräämiseen liittyvän lähtökohdan mukaan ajateltiin. Laadullisen tutkimuksen myötä haastatteluja alettiin pitää tapahtumina, joissa merkitykset tuotetaan haastattelijan ja haastateltavan välisenä yhteistyönä. Tällöin aineistoa on kaikki se, mitä haastattelun aikana tapahtuu, esimerkiksi mitä tavoitteita osallistujilla on ja miten he pyrkivät niihin. Kirjassa kehotetaan välttämään ääripäitä – haastattelua ei tulisi pitää neutraalina tiedonsiirtona, eikä tulisi toisaalta ajatella niin, että haastateltava yrittää pelkästään miellyttää haastattelijaa ja ajaa omaa asiaansa. Todellisuudessa haastattelut sijaitsevat jossain näiden välillä.
Kirjoittaessani tätä tekstiä oli ensimmäinen ajatus haastatteluista, joissa olen itse ollut mukana, että ne ovat olleet lähinnä tiedonsiirtoa – jos ei mekaanista, niin kuitenkin vastausten hakemista kysymykseen, toki usein keskustelun kautta. Tarkemmin ajatellen vuorovaikutus haastatteluissa vaikuttaa myös tiedon rakentumiseen. Haastatteluissa opitaan puolin ja toisin. Samalla ehkä rakennetaan uutta ja kehitellään ajatuksia. Haastattelut ovat myös tilaisuuksia tiedottaa kehittämishankkeesta. Haastateltavilla on omat intressinsä ja tavoitteensa, kuten ihmisillä yleensäkin, ja monesti ne kuuluvat haastattelussa. Haastateltava voi paitsi vastata kysymyksiin, ottaa myös tilaisuuden kertoa laajemminkin itselleen tärkeistä kysymyksistä ja ehkä pyrkiä vaikuttamaan tätä kautta. Joskus haastattelu voi tätä kautta harhautua alkuperäisestä tarkoituksesta tyystin eri poluille. Tällöin on haastattelijan vastuulla yrittää ohjata tilanne takaisin käsiteltävään teemaan.
Monenlaisia kysymyksiä
Käsikirjassa kiinnitetään huomiota tutkimuksen eri vaiheissa tarvittaviin kysymyksiin, joista haastattelukysymykset edustavat yhtä tasoa. Lisäksi tunnollinen tutkija tarvitsee tutkimuskysymyksiä ja haastatteluaineistolle esitettäviä kysymyksiä. Muistutus on hyvä, erilaisten kysymysten erottelu saattaa hämärtyä esimerkiksi hankkeissa tehtävän selvitystyön arjessa. Hankkeissa kerätään usein tietoa, mutta melkein yhtä usein tarkkoja tutkimuskysymyksiä ei ole määritelty hankesuunnitelmissa. Onkin hyvä laatia työsuunnitelma aikatauluineen, johon voi muotoilla tarkempia tutkimuskysymyksiä. Käytännössä tietoja saatetaan kerätä suhteellisen väljän kehyksen sisällä, jolloin kehittämisaiheen pohjalta muotoillaan haastattelukysymykset. Jos tutkimuskysymystä ja siihen liittyviä alakysymyksiä ei ole rajattu huolella, saatetaan kerätä erilaista aiheeseen liittyvää tietoa laveasti. Tämä voi tuottaa mielenkiintoista aineistoa ja uusia näkökulmia, mutta samalla vaarantaa tarvittavan täsmällisen tiedon keräämistä tai haastatteluun käytettävän ajan riittävyyttä. Yhtä lailla yleistä lienee on myös, että kerätylle haastatteluaineistolle ei esitetä erityisiä kysymyksiä, vaan ne ”käytetään” ja raportoidaan jotakuinkin sellaisenaan.
Tarvittava kysymysten määrä puolestaan vaihtelee tilanteesta ja koulukunnasta riippuen, alkaen yhdestä kysymyksestä, päätyen määrään x. Tulisi kuitenkin varoa kysymästä asioita vain sen vuoksi, että niistä olisi mukava tietää. Käytännön esimerkiksi tästä voisi ottaa yrittäjille tehtävät haastattelut, joita ammattikorkeakoulussa toteutetaan usein. Lomaketta luonnostellessa mieleen tulee helposti monia mielenkiintoisia kysymyksiä, joista kuitenkin muodostuu helposti pitkähkö kokonaisuus. Tämä voi karsia saatavien vastausten määrää.
Edellä mainitusta huolimatta on huomattava, että kehittämistyössä päähuomio keskittyy erilaisten ennalta päätettyjen toimenpiteiden toteuttamiseen. Tästä syystä esimerkiksi tutkimuskysymysten hiomiseen ja aineiston analysointiin käytetään vähemmän resursseja, kuin varsinaisessa tutkimustyössä.
”Riippuu tilanteesta”
Tutkimushaastattelun käsikirjassa esitettyjen näkemysten mukaan sopiva haastatteluiden määrä ”riippuu tilanteesta”. Sopiva määrä voi vaihdella esimerkiksi nollasta kymmeniin. Nolla tarkoittaa tällöin, että asiasta olisi parempi kerätä tietoa muulla tavoin kuin haastattelemalla. Onkin hyvä pohtia, löytyykö asiasta tietoa esimerkiksi tilastoista tai muista selvityksistä tai tutkimuksista. Näistä lähteistä voi löytyä ainakin osa niistä tiedoista, joita tarvitaan. Vaatimus haastatteluiden pitämiselle voi kuitenkin tulla esimerkiksi hankkeen rahoittajan taholta, jolloin pyritään ohjaamaan kehittämistyötä kohderyhmän tarpeiden mukaiseksi. Mikäli haastatteluja ei ole välttämätöntä järjestää esimerkiksi juuri ulkoisista syistä, kannattaa selvittää huolella, mitä tietoja todella tarvitaan, ja mistä ne voidaan saada. Haastatteluja ei ehkä tarvita, tai haastatteluissa kerättävä tieto voidaan pelkistää muutamiin kysymyksiin tai jopa yksittäiseen kysymykseen, jolloin vastausten saaminen helpottuu.
Perinteinen käytäntö on lopettaa uusien haastattelujen pitäminen viimeistään siinä vaiheessa, kun aineisto alkaa kyllääntyä, eli uusia tärkeitä asioita ei enää tule esille. Kirjassa suhtaudutaan tähän kriittisesti, koska analysointia ei voi aina tehdä rinnakkain haastattelujen kanssa. Tutkijan tulisi lisäksi rajata tutkimuskohteensa hyvin tarkasti, jotta osaa määritellä kyllääntymispisteen. Käytännössä kyllääntymispiste nähdäkseni huomataan, jos haastateltavia ei ole kovin paljon, ja aineistot eivät kovin laajoja. Vaikka aiemmin mainitsinkin tutkimuksen väljästä rajaamisesta, TKI-työssä kehittämiskohde on yleensä rajattu siten, että pystytään toteamaan aineiston kyllääntymispiste – tai ainakaan ei ole mahdollisuutta lähteä seuraamaan aineiston vihjeitä uusien näkökulmien perässä.
Kirja antaa myös muita ohjeita haastattelumäärän mitoittamiseksi. Määrään vaikuttaa esimerkiksi, tarkastellaanko yhtä ihmisjoukkoa, vai haluaako tutkija käyttää erilaisia taustamuuttujia vaikkapa iän suhteen. Esimerkiksi matkailuyrittäjiä haastateltaessa pyritään yleensä kattamaan maakuntaa, eli saamaan osallistujia eri puolilta Lappia, samoin kuin eri toimialoilta, sekä eri kokoisista yrityksistä. Lisäksi on hyvä huomioida, mitkä ovat kyseisen alan tai yhteisön vaatimukset uskottavalle tutkimukselle. Kirjassa todetaan myös, että loppujen lopuksi, usein haastattelujen määrää sanelevat käytännön seikat – kuten käytettävissä oleva aika. Lisäksi huomautetaan, että joskus jopa vähäisempi haastattelujen määrä voi olla parempi, koska silloin on enemmän aikaa tehdä huolellista analyysia ja perusteellisempaa teoreettista kuvausta. Viime vuosina mahdollistunut haastattelujen litterointi koneellisesti auttaa suuremman haastatteluaineiston purkamisessa tekstiksi. Varsinainen analysointi on toki vielä oma tehtävänsä. Käytännössä yksi merkittävä haastateltavien määrään vaikuttava tekijä on halukkaiden tai ”ehtivien” osallistujien löytäminen, joka on monesti vaikeaa. Tämä pätee erityisesti yrittäjien ja jossakin määrin erilaisten asiantuntijoiden kohdalla. Haastateltavien rekrytoiminen ja haastattelujen sopiminen vaatii työtä, jota tekemällä osallistujamäärä kyllä lisääntyy, mutta hankkeen aikataulut sanelevat omat rajansa.
Eväitä erilaisiin haastatteluihin
Tutkimushaastattelun käsikirja täyttää lupauksensa toimia opetuksen, kehittämisen ja tutkimuksen apuna. Kirja esittelee kattavasti erilaisia haastattelulajeja sekä kohderyhmiä. Teksti on selkeää ja helppolukuista, lukukokemus on yhtenäinen huolimatta monista kirjoittajista. Kirja on useita vuosia vanha, mutta ei juurikaan vanhentunut viestiltään.
Nimestään huolimatta teos on jopa laajempi, kuin käsikirja. Se pohtii haastatteluja kattavasti teoriakirjallisuuden tuella ja varsin monesta näkökulmasta, esimerkiksi monien kohderyhmien kautta. Sanomaa havainnollistetaan lukuisin tutkimuksesta poimituin esimerkein, joista osa tosin vaikuttaa raskaslukuisilta. Nopeaa apua kaipaava voi keskittyä kirjan ensimmäisiin ja viimeisiin lukuihin, sekä täydentää tietämystä tarpeen mukaan lukemalla sopivia lukuja haastattelun lajeista ja kohderyhmistä. Lisäksi lukujen päätteeksi on tiivistetty keskeiset kohdat.
Myös kevyempää soveltavaa tutkimusta tekevä voi lisätä tietämystään kirjan avulla, löytäen tarvittaessa työkaluja vaativampienkin tutkimusasetelmien tueksi.
Teoksen nimi: Tutkimushaastattelun käsikirja
Tekijät: Hyvärinen Matti, Nikander Pirjo, Ruusuvuori Johanna, Aho Anna-Liisa (toim.)
Sivumäärä: 460
Julkaisija: Kustannusosakeyhtiö Vastapaino
ISBN: 978-951-768-611-2