Categories
eOppimiskeskus

Sosiaalinen media opetuksessa

Sosiaalinen media tulee. Oletko valmis?

Moni meistä on kuullut viisaiden ennustuksia, kuinka tuo sosiaalinen media, SoMe, tulee ja valloittaa tiensä opetukseenkin. Usea meistä “viisaista” on julistanut sitä jo pitkään ja “jäyhemmätkin” jo jonkun aikaa. Tunnistan itseni tuohon jäyhempään porukkaan.

Totuus kuitenkin on, että some on kyllä tullut, monen opettajan ja opiskelijan elämään, yksityiseen käyttöön, mutta somen integrointi opetukseen on vielä ainakin jäänyt vähäiseksi. Tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että opetuksessamme pyrimme opiskelijan “julkiminän” rakentamisen tukemiseen erilaisten tehtävien ja portfolioiden muodossa. Some tarjoaisi tähän sähköiset välineet, ei nyt tietenkään ihan kaikkeen, mutta suurimpaan osaan kuitenkin. Silti “digitaalisen julkiminän” rakentaminen on vielä suuremmalta osin tuntematonta. Miksi näin on?

No johan meillä on Moodlet ja iLincit

Niin on. Ja hyvä että niitä hyödynnetään. Niistä on oikeasti apua niissä normaaleissa lähiopetusrutiineissakin. Ainakin Moodlesta. Etäopiskelijathan eivät ilman iLinciä pärjäisikään. Tässä jutussa ei nyt kuitenkaan ole kyse päällekkäisistä jutuista, kun puhutaan somesta ja esim. Moodlesta. Moodle on opintojakson “luuranko”. Sen päälle kasataan “liha” ja tuolla tarkoitan siis opintojaksoon kuuluvia tekemisiä ja niitä tukevia materiaaleja, linkkejä jne… Some voi olla aivan hyvin osa tuota “lihaa”, aivan yhtä hyvin kuin aiemmin wordillä palautettu raportti, työselostus tai opettajan antama tehtäväkuvaus tai tiettyyn asiaan kirjoitettu materiaali. (Tässä vaiheessa tiedän, että joku haluaisi oikaista minua… opintojaksonhan voi toteuttaa täysin somessa ilman Moodlea. Nin voikin, mutta ei minun mielestä 🙂 )

Mitä, missä, milloin?

Siinäpä se taito piileekin. Missä olisi hyvä hyödyntää näitä somevälineitä? Mitä välineitä olisi mahdollisuus käyttää, millaisiin eri tilanteisiin. Milloin käyttää mitäkin välinettä? Lapin korkeakoulukonsernin tukipalvelukeskusen etä- ja verkko-opintojen tukipalvelut auttavat sinua näissäkin asioissa. Emme mekään mitään profeettoja ole. Kokemus luo varmuutta, se pätee tässäkin asiassa ja haluamme auttaa sinua somen käyttöönotossa.

Kuten ehkä huomasit, en ole viitannut mihinkään sosiaalisen median työkaluun vielä. Ei ole tarvekaan. Sosialinen media on todella muutakin kuin Facebook (tulihan se ensimmäinen mainittua) ja välineiden käyttö on oikeasti helppoa. Suuri oppiminen on tapahtunut silloin, kun havaitsee, mihin eri tilanteisiin eri välineet olisivat hyvät (kts. kuva lopussa).

Itselläni somen hyväksyminen on kestänyt pitkään, enkä vieläkään todella ymmärrä kaikkien välineiden hyötyä. Se ei varmaankaan ole tarkoituskaan. Mutta ne välineet, jotka olen sisäistänyt, ovat palvelleet minua työssäni tosi hyvin. Olkaa rohkeita kokeilemaan. Pyytäkää apua, kyllä me autamme.

(Kirjoittaja innostui Youtubesta, siis vasta nyt? Oletko koskaan kokeillut tallentaa kuvaamaasi kännykkävideota Youtubeen. Etkö? Kokeileppa. Ja niin, se video ei ole julkinen, ellet niin halua)

Kuva löytyy osoitteesta: http://www.facebook.com/photo.php?fbid=330798850275638&set=a.230411700314354.59185.200935606595297&type=1&theater
Categories
eOppimiskeskus

Tietoiskut keskiviikkoisin – yksi kerta, yksi aihe

Lapin korkeakoulukonsernin tukipalvelukeskus järjestää etä- ja verkko-opetuksen tietoiskuja keskiviikkoisin kello 15:00 – 15:30. Näiden tietoiskujen tarkoituksena on lyhyellä, tietoiskutyyppisellä infolla tuoda esiin uusia ja jo käytössä olevia välineitä ja menetelmiä etä- ja verkko-opetukseen. Useasti käsiteltävistä aihepiireistä hyötyvät myös muutkin etätoimijat , kuten esimerkiksi hanke-  ja hallintotyötä tekevät.

Koska tietoiskut ovat lyhyitä n. 30 min. mittaisia istuntoja, käsittelemme niissä vain yhden aiheen kerrallaan. Osallistua voit omalta tietokoneeltasi ilman kuulokkeitakin, kuunnellen tietoiskua kaiuttimistasi. Kysymyksesi voit esittää iLinc tilan Chat työkalulla.

Aiemmat tietoiskut, mitä milloinkin on pidetty löydät tästä Google Docs -työkirjasta. Sinne voit vapaisiin aiheisiin lisätä sinua kiinnostavia aiheita.

Mukaan tietoiskuun pääset alla olevan linkin kautta:

https://ilinc.tokem.fi/join/jzkff

Jos et ole aiemmin käyttänyt iLinc ohjelmaa, voit ajaa iLinc testin tietokoeessasi tästä (muista myös Start Part II): https://ilinc.tokem.fi/lms/systest.pl

Tietoiskut myös nauhoitetaan. Mikäli et päässyt mukaan tai haluat kerrata tietoiskun asioita, löydät niiden nauhoitteet täältä: http://www2.tokem.fi/learnlinc/body_tietoisku.asp

Monet muistavat TV:n tietoiskut. Niillä oli tarkoitus sivistää kansaa lyhyesti ja tehokkaasti. Näin vuosikymmenten jälkeen, monet aiheet ovat edelleen ajankohtaisia, toki viesteissä on havaittavissa tiettyä ajan patinaa…

Categories
Muut

Kansallinen etätyöpäivä 16.9 – yksi päivä, toisen elämä

Perjantaina 16.9 vietetään kansallista etätyöpäivää. Itselleni aihe on hyvinkin henkilökohtainen, siirryin tekemään etätyötä 1.1.2004. Kohta on siis etätyöskentelyni 8-vuotispäivä edessä. Mitä nuo vuodet ovat opettaneet? Kuinka työ on muuttunut perinteisestä läsnäolotyöstä siirryttäessäni etätytöhön?

Ehkä nuo kysymykset olisi pitänyt esittää aiemmassa vaiheessa, nyt tuntuu, että olen osaksi sokeutunut näkemään eroja. Toki aiempi työ opettajana, missä mennään kello kaulassa 45 minuutin sykleissä erosi täysin siitä työstä mihin siirryin. Senkin vuoksi vertailu on vaikeaa. Toisaalta yksi syy, miksi siirryin projektitehtäviin ja sitä myöten myös etätyöhön, oli se, että huomasin asuvani työpaikalla (omasta tahdosta, liikaa opetustöitä). Siirtyminen projektitöihin vähensi kello kaulassa juoksemista, mutta yksi asia ei muuttunut: asuin taas työpaikalla. Uuden työn luonne ja vaatimukset asettivat kuitenkin työpäivälle 13 tunnin raamit, joten oli selvää, että nyt viimeistään täytyi todellakin miettiä ajankäyttö tarkkaan ja pyrkiä sovittamaan työn tekeminen mahdollisuuksien mukaan “työpäivän” mittaiseksi. Kieltämättä työstä on tullut henkilökohtaisempaa etätyön myötä. Olenkin vitsaillut että menin ensimmäisen kerran naimisiin vuonna 1992 ja toisen kerran 1.1.2004.

Mielestäni etätyö on joustava tapa työskennellä. Asia täytyy kuitenkin ymmärtää oikein, ei ainoastaan työn joustavuutena. Myös työntekijä joustaa siinä mukana. Vaikkakin työn joustavuus on tarjonnut perhe-elämäänkin laadukkaita mahdollisuuksia, on vastuu työstä ja tehtävien suorittamisesta sellainen, että ilta- ja yövuorot ovat tulleet tutuksi. Olisikohan omatunto yhtä soimaava, jos olisin läsnäolotyöntekijä? Yksi asia mitä etätyötekijänä olen oppinut kaipaamaan ja arvostamaan ovat kollegat (äläkääpä nyt kollegat kauheasti innostuko siellä…  🙂 ). Itse olen niin hyvässä etätyöasemassa, että saatan pistäytyä kollegoja kiusaamassa tai kahvilla heidän seurassaan. Oman erakoitumisen estämisestä tulee kaikkien etätyöntekijöiden pitää kuitenkin huolta keinolla tai toisella. Yksi tosiasia on varmasti myös se, että aivan kaikkia töitä ei voi tehdä etänä.

Perjantaina 16.9 vietetään kansallista etätyöpäivää. Tutustu asiaan osoitteessa www.etatyopaiva.fi ja mieti, voisiko se olla sinun mahdollisuutesi. Kokeile vaikka yksi päivä, kunhan sovit siitä työnantajasi kanssa. Itse suosittelen kokeilemaan sitä, aluksi vaikka edes yhdeksi vuodeksi. Se on kasvattava kokemus…

Marko Mehtälä
-missä sinun työhuone  on…

 

Categories
iLinc

eLuennot – Mitä hyötyä?


eLuennot, mikä ihme?

eLuennot ei ole mikään ihme, vaan se on luotu palvelemaan aitoja etäopetuksen tarpeita. Kyseinen palvelu kehitettiin resurssienohjauksen tarpeisiin, koska kokemus oli opettanut mm. informaatiokulun ongelmat. Aiemmin tietoa kerättiin exceleistä, pdf-tiedostoista, sähköposteista, ties mistä, minkä vuoksi toimintamalliin sisältyi liian paljon inhimillisen erehdyksen mahdollisuuksia, esim. aikataulumuutosten osalta. Nykyisin eLuennot palvelu toimii osalle opiskelijoista lukujärjestyksenä, opettajille työjärjestyksenä ja tukihenkilöille toiminnanohjausjärjestelmänä.

eLuennot, miten toimii?

eLuennot palveluun tiedon syöttävät yleensä lukujärjestysten tekijät. Etäopetuksen tukipalvelut käyvät läpi syötetyn tiedon ja rakentavat sen pohjalta toiminnalleen “ohjauksen”, eli kansanomaisesti sanottuna työvuorolistat. Tämä malli ohjaa täysin tukipalveluiden työarkea. Samalla eLuennot palveluun syntyy tärkeä tieto siitä, kuka tukee mitäkin opetusistuntoja. Siksi on varmaankin kaikille ymmärrettävää, että kaikista muutoksista tulee ilmoittaa omien opiskelijoiden lisäksi myös lukujärjestyksen tekijöitä. Tällöin tieto päivittyy myös tukipalveluihin. Voidaankin sanoa, että pienikin muutos voi pyöräyttää isojakin rattaita, mutta ne rattaat pyörähtävät vain, jos siitä saadaan tieto kaikille.

http://eluennot.lappia.fi eli eLuennot palvelu

 

eLuennot, miten käytän?

eLuennot palvelu on helppo käyttää, palveluun on linkkejä useilla sivuilla mm. eTukipalvelut -sivustolla. Suora osoite eLuennot palveluun on http://eluennot.lappia.fi (jos jokin linkki ohjaa sinut https-reittiä pitkin, saat varoituksen sertifikaatista. Sivusto on luotettava, joten voit huoletta käyttää eLuennot palvelua myös https:// -alkuisena)

Kun olet saapunut palveluun, valitse vain ajanjakso ja muut hakukriteerit, esimerkiksi opettajan tai ryhmän mukaan ja klikkaa Etsi-painiketta. Hakutuloksesi listautuu hakukriteeriosan alapuolelle (vieritä näyttöä tarvittaessa). Voit tulostaa hakutukset hakutulosluettelon lopussa olevasta tulostinkuvakkeesta. Niin helppoa se on.

 

Hakutulos tietyltä aikaväliltä AikTal10 ryhmän etäopetuksesta
Categories
eOppimiskeskus

iLinc sydän sykkii Lapista

Akateeminen vuosi ohitse, missä oikein mennään?

Akateeminen vuosi alkaa olla lopuillaan. On siis hyvä aika tutkia, minkä verran etäopetuksessa käyttämämme iLinc on ollut tuona aikana käytössä täällä Lapin oppilaitoksissa. Pakko myöntää, että jo vuoden varrella tehdyt seurannat ovat yllättäneet minut taas positiivisesti. Syksyllä 2010 arvailin tiettyjä käyttäjäorganisaatioita, joissakäytön kasvua tulisi olemaan, mutta olen havainnut, että iLinc on ollut yhä useammin käytössä myös erilaisissa kokouksissa.

iLincin käyttäjäkuntahan on melko laaja. Lapista löytyy perusasteen kouluja, joissa sitä käytetään kielten opetukseen kyläkouluille ja kuntien välillä. Kaikki ammattiopistot ja lukiot käyttävä sitä täysin etäopetukseensa. Molemmat ammattikorkeakoulut sekä yliopisto ovat vakiinnuttaneet sen välineekseen.

Alla oleva kuva kuvaa tätä artikkelia. Se on Lapin iLinc palvelimen sydänkäyrää, eli kirjautujien määrää 1.9.2010-30.4.2011 väliseltä ajalta.

Kuvasta on helppo havaita, että arkipäivinä käyttäjämäärät ovat n. 800 – 1000 käyttäjää.

Käyttömäärän kasvu jaksaa silti hämmästyttää. Käyttömäärät ovat olleet noina kuukausina yli 1 000 000 minuuttia kuukaudessa, joka esimerkiksi 45 minuuttisiksi oppitunneiksi muutettuna tarkoittaa yli 22 000 henkilöoppituntia kuukaudessa. Se on huikeaa!!! Huikeaa on myös käyttömäärän kasvu, joka on ollut yli 90% viimeisen 2 vuoden aikana.

Mistä näitä iLinc käyttäjiä oikein tulee?

Mistä vaan. Karttakuvasta voimme havaita, että Suomi-neito näyttää tuhkarokkoiselta ja sillä on lisäksi vyöruusu :). Vaikka iLinc sykkiikin Lappilaisen sydämen voimalla, on käyttäjiä kuitenkin kattavasti ympäri maata. Voisi sanoa, että joka niemessä ja notkossa.

Kuten huomaamme käyntejä on tullut yhteensä 141 kaupungista (Pakko sanoa, etten tiedä, onko kaupunki statuksella Suomessa edes noin monta kuntaa… olisikohan siinä myös kuntia mukana :))

Jokunen on saattanut eksyä myös ulkomaille, itse asiassa yli 5000 käyntiä tuli ulkomailta, yhteensä 39 eri maasta. Tämä tietenkin selittyy kv-ryhmissä opiskelevista ulkosuomalaisista ja ulkomaalaisista sekä hankkeessa toimivista jäsenistä.

Kaiken kaikkiaan vuosi on ollut kasvun vuosi. Lappilaiset tukipalvelut ovat pitäneet huolen siitä, että tämä syke on saanut sykkiä mahdollisimman huoletta.

Ennennäkemätöntä asiantuntijuutta täällä Lapissa, näissä eHommissa..,. 🙂

Mukavaa alkanutta kesäkautta!

-Marko

 

Categories
Mahara pedagoginen

Esittelyssä: Mahara!

Read this message in English

Lappia Mahara on Lappia Moodlen käyttämä ohjelmalisäosa, jonka avulla Moodleen saadaan toimintoja, mitä Moodle ei yksin pysty toteuttamaan. Moodle on kurssipohjainen oppimisympäristö, mikä tarkoittaa, että kaikki toiminnot on rakennettu kurssien ympärille ja kurssit ovat käyttäjiä yhdistäviä tekijöitä. Mahara on sitä vastoin käyttäjä-lähtöinen. Se on rakennettu käytäjien, käyttäjäprofiilien, käyttäjien lataamien tiedostojen, blogiviestien ja kaiken muun käyttäjältä tulleen sisällön ympärille. Siitä syystä Maharaa kuvataan myös e-Portfoliotyökaluksi.

Maharan käyttöön ei tarvitata erillisiä Mahara -tunnuksia, vaan sen käyttö tapahtuu aina Lappia Moodlen kautta Moodlen käyttäjätunnuksilla. Maharan käyttäjäprofiilitiedot ovat kerätty käyttäjänMoodle -käyttäjäprofiilista. Maharan käyttäjäprofiilitietoja voidaan kuitenkin laajentaa esimerkiksi ansioluettelolla, jolloin käyttäjällä on mahdollista luoda oma online CV.

Categories
eOppimiskeskus

Monipuolisuutta etäopiskeluun ryhmätyötiloilla

iLincin ryhmätyötiloilla tarkoitetaan opiskelijoille luotuja, ryhmäkohtaisia virtuaalitiloja, joissa opiskelijat voivat keskenään työskennellä heille sopivana ajankohtana ilman opettajaa. Ryhmätyötiloja luodaan yleensä kaksi per ryhmä. Alla olevasssa tekstissä ryhmätyöskentelyllä tarkoitetaan samaan aikaan tapahtuvaa työskentelyä (iLincissä tapahtuvaa).

Ajatus opiskelijoiden itsenäiseen ryhmätyöskentelyyn syntyi jo useita vuosia sitten. Tarve tiloihin syntyi etäopiskelun luonnollisesta tarpeesta; millä muulla tavalla opiskelijat olisivat voineet työstää ryhmätyötään yhdessä? Vuosien saatossa ryhmätyötilojen käyttö on monipuolistunut. Nykyisin tilojen tarve voi syntyä esimerkiksi yhdessä opiskelemisen halusta. Joillekin opiskelijoille asioiden pohtiminen pareittain tai suuremmissa ryhmissä on ollut tehokas tapa opittavien asioiden omaksumiseen.

Opintoihin liittyvistä sisällöistä ja niihin käytettävistä menetelmistä kannattaa käydä keskustelua vaikkapa ryhmän

Categories
eOppimiskeskus

Monta tapaa kutsua ja liittyä iLinciin

Useimmille iLincin käyttäjille kirjautuminen omin tunnuksin on ollut se ainoa tapa iLincin käyttöön. Liikkeellä on ollut tietämättömyydestä johtuen myös urbaanilegenda, jonka mukaan ilman varsinaisia tunnuksia iLinciä ei voisi käyttää. Tämä on koettu kankeaksi toimintatavaksi, joka tietyissä tilanteissa onkin aivan ymmärrettävää. Tarkennukseksi vielä, että edellämainitussa urbaanilegendassa ei ole mitään perää.

Tässä muutama esimerkki eri käyttömenetelmistä käytännöllisine perusteluineen.

1. Käyttäjillä on omat henkilökohtaiset käyttäjätunnukset

Tämä on ehdottomasti käytetyin tapa. Kaikille käyttäjille luodaan etukäteen henkilökohtaiset käyttäjätunnukset. Tällöin kirjautuminen tapahtuu iLinc virtuaalikampukseen, jonka kautta henkilölle avautuu se “kampusmaailma”, joka on hänelle tarkoitettu.

Toiminta, mikä on toistuvaa, on yleensä syy henkilökohtaisten tunnusten käyttöön. Tällöin voidaan varmistua siitä, että käyttäjinä ovat olleet “oikeat henkilöt”. Autentikoinnin vaade koskettaa yleensä opintoja, joista annetaan arviointi, sekä esimerkiksi tilanteissa, joissa iLinc raportointi toimii vaikapa EU -rahoitteisen toiminnan todisteena. Näitä tilanteita voi olla muitakin, jote mieti tarkkaan lyhyissäkin toimenpiteissä tarvitaanko autentikointia (kts. myös kohta 3)

2. Avoin kutsu ja liittyminen

iLincissä on mahdollista toteuttaa avoin liittyminen eli nk. vierailijana liittyminen. Tällöin osallistuville henkilöille lähetetään sähköpostilla linkki haluttuun iLinc tilaan. Kyseisen linkin voi myös laittaa esimerkiksi jonkin tapahtuman esim. verkkoseminaarin WWW -sivulle, jollin liittyminen onnistuu keneltä tahansa. Oman iLinc tilasi vierailijalinkin löydät virtuaalikampuksesta iLinc tilasi Join -painikkeen alapuolelta.

Categories
eOppimiskeskus iLinc tekninen

“Tuunaa” tietosi kuntoon iLincissä

Uusi akateeminen vuosi on taas kännistynyt. On aika tarkistaa ja “tuunata” omat tiedot kuntoon iLincissä. Vaihtuiko kesän aikana hiusten väri, tuliko hyvä rusketus vai oletko muten vain kyllästynyt siihen samaan naamaan. Vaihda kuvaasi ja piristä itseäsi ja kavereitasi.

Muista samalla tarkistaa, että sähköpostiosoitteesi on annettu profiiliisi. Näin pidät huolen siitä, että saat nopeasti uusittua unohtuneen salasanasi suoraan iLinc  järjestelmästä sinun sähköpostiisi. Salasanan uusiminen tapahtuu tällöin kätevästi iLinc kirjautumissivun “Forgot Password” -linkin kautta. Syötät avautuneeseen sivuun oman “Usernamen” ja klikkaat “Submit” painiketta. Hetken kuluttua olet saanut uuden salasanan sähköpostiisi.

Profiilitietojasi pääset tarkistelemaan, kun kirjaudut iLinciin ja valitset “Edit Profile” -painikkeen sivun oikeasta yläkulmasta.

Ohjeet tietojesi päivittämiseen löydät opiskelijan oppaasta sivulta 4 alkaen.

Hyvää alkanutta etälukuvuotta!

Categories
iLinc tekninen

Toimitko kokousten assarina? Hyödynnä Breakout group –toimintoa myös silloin.

Niille henkilöille, jotka tukevat esimerkiksi kokouksia vaikkapa äänten testaamisen vuoksi, iLincin Breakout Group toiminnon käyttöönotto assistentille on mitä käytännöllisin keksintö.