Categories
eOppimiskeskus

ITK 2012 ja mitä siitä jäi käteen?

Yhden osallistujan vallan subjektiivinen jälkipala

Kävin ITK:ssa viimeksi toissa vuonna ja ilmiselvin ero edelliskertaan oli, että lähes kaikki osallistujat – aina kun tilanne mahdollisti – kaivoivat nyt hiukan piiloylpeinä tablettinsa syliin tai pöydälle komeilemaan, riippumatta siitä tuliko sitä siinä käytettyä vai ei. Minä myös. Toissavuonna niitä ei vielä juuri näkynyt.

Suurimman hypetyksen kohteena olikin ehkä eniten juuri tablettien käyttö opetuksessa. Muutakin mobiiliutta oli, mutta vähemmän. Tablettien käyttökin on hiukan ristiriitaista: rahaa puuttuu hommata kaikille oppijoille omat laitteet, joten soveltaen niitä kokeiltiin ryhmätöissä ja pistetyöskentelyssä. Tablettien yksi pääominaisuus, vehkeen personoiminen yhdelle käyttäjälle, jää silloin pois.

Hyödyllisin tilaisuus itselleni oli Suomessa rutkasti painoarvoa omaavien ammattilaisten esitys avoimista oppimisratkaisuista ja niiden toivottavasta tulevaisuudesta. HAMK:in Leena Vainion mainion alustuksen jälkeen äänessä kyseisessä teemaseminaarissa olivat Jouni Kangasniemi Opetusministeriöstä, Anne Rongas Suomen eOppimiskeskuksesta ja AVO-hankkeesta sekä Tarmo Toikkanen Aalto-yliopistosta.

Leeva Vainio (HAMK) alusti avoimiin oppimisratkaisuihin
Leena Vainio (HAMK) alusti avoimiin oppimisratkaisuihin täyteen tuupatussa seminaaritilassa

Jouni Kangasniemi totesi valtioneuvoston tehneen viime vuonna periaatepäätöksen avoimesta datasta. Uuden  ja avoimen opetussuunnitelmatyön perusajatuksena on miettiä mitä koulusta valmistuvan pitäisi osata v. 2025. Suunnitelmatyöhön saisi osallistua kaikki opettajat: mitä opiskelijan osaaminen on tulevaisuudessa, mitä se vaatii opettajalta ja mitä tarkoittaa se opettajankoulutuksessa. Myös opettajien osaamistasot, ope.fi, on syytä päivittää.

Anne Rongas mainitsi opettajankin olevan koulussa yksi oppija muiden joukossa. Hän toivoi koulut nähtävän osaamiskeskittyminä ennemmin kuin erilaisia asioita osaavien opettajayksilöiden työpaikkana, kouluissahan on töissä muitakin henkilöitä kuin opettajia. Rongaksella oli myös mainio perustelu datan avoimuuteen: miten koko ihmiskuntakaan muuten kehittyy, kuin ratkomalla yhdessä ongelmia. Jos kaikki nyhräävät omissa nurkissaan tai omissa pienissä nuotiopiireissään, ei edistymistä paljoa tapahdu?

Tarmo Toikkanen totesi avoimuudesta puhuessaan, että netissä  julkisesti oleva materiaali ei vielä ole avointa. Materiaali pitäisi vielä muistaa merkitä vaikka CC-lisensseillä, jotta se avoimuuskin syntyisi. Toikkanen mainitsi esimerkkinä MIT-yliopiston USA:ssa, jossa on jo 10 vuoden ajan ollut kaikki oppimateriaali vapaasti kaikkien saatavilla verkossa.

Eikö olisikin ihanaa ja väheneviä resursseja tehokkaasti käyttävää ajattelua, ettei kaikkien tarvitsisi keksiä sitä kuuluisaa pyörää itse uudestaan ja uudestaan myös täällä koto-Suomessa?

(Edit: esiintyjien järjestys saattoi olla myös toinen, nimim: muistiinpanot sekaisin;))

Categories
eOppimiskeskus Moodle tekninen

Mitä uutta Moodle2 tuo?

Kuuntele pieni johdanto:

[audio:https://blogi.eoppimispalvelut.fi/evinkki/files/2012/04/evinkkiMoodle22.mp3|titles=Iiiiik! Maailma muuttuu!]

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu ja Ammattiopisto Lappia saavat Moodlesta parannetun version käyttöönsä seuraavan lukuvuoden alkaessa. Päivitys Moodlekakkoseen tuo tullessaan joitakin muutoksia. Eräs perusmuutos on navigoinnin muuttuminen, eli “kulkeminen” Moodlessa muuttuu.

Uudessa versiossa navigointi toimii nuolia klikkaamalla, jolloin aukeaa lisävalintoja. Ensimmäisessä kuvassa navigointipalikka on perustilassa:

Navigointi Moodle kakkosessa
Navigointi Moodle kakkosessa

 

 

 

 

 

 

 

Nuolia tai mustia kolmioita, miten kukanenkin nämä symbolit mieltävät, auki klikkaamalla näkymä näyttää opettajan silmin vaikkapa tältä:

Navigointi Moodlekakkosessa, kuva 2.
Navigointi Moodlekakkosessa, kuva 2.

 

 

 

Jonkin aikaa uutta navigointia kokeilleena tuntuu tämä tapa helpolta ja järkeenkäyvältä tavalta kulkea Moodlessa 🙂

 

Kunhan päästään Moodle kakkosen toiminnoissa vielä eteenpäin, tulee vastaan todella elämää helpottavia toimia, kuten objektien siirto raahaamalla paikasta toiseen.

Jännittäviä aikoja edessä 🙂

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Categories
eOppimiskeskus Moodle

Miltä minun Moodle kurssiympäristöni näyttää opiskelijan silmin

Välillä on tarvetta nähdä miltä oma Moodlen kurssiympäristö näyttää opiskelijan silmin. Opiskelijan rooliin pääset kurkkaamaan seuraavasti:

Valitse Moodle-kurssillasi ruudun oikeassa yläreunassa olevasta “Vaihda roolia” pudotusvalikosta -> Student/Opiskelija

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Takaisin opettajan rooliin pääset klikkaamalla ruudun oikeassa yläreunassa olevaa linkkiä “Palaa normaali rooliin”

 

 

 

Categories
iLinc

Hei! Minä olen valloittava persoona. Katso vaikka kuvasta…

Virtuaalinen etäopiskelu, tuo jumalan siunaus sille, että ihmisen ei tarvitse aamulla pukeutua ja kammata hiuksia. Kuinka ihanaa onkaan istahtaa luennolle ja kaivella nenää hamppuisessa, mutta sitäkin mukavammassa lempiasussaan. Luojan kiitos ettei webbikamera ole päällä…

Kanssaihmisiä kuitenkin voimme piristää omalla kuvallamme, jottei heidän arkensa olisi niin harmaata. Ja mikäpä meidän elämässämme ei olisi niin tärkeää kuin kanssaihmisten hauskuuttaminen.

Tietysti voimme nopeasti ajatella, että mitä se muille kuuluu, että minkänäköinen henkilö se täälläpäässä istuu, niin eihän se kuulukaan, mutta ei se myös näykkään. Eikö teistäkin olisi inhottavaa jos katsoisit telkkarista lempi TV-sarjaa ja henkilöiden kasvot näyttäisivät kaikki samalta. Samalta tyhjältä harmaalta kuvalta, jossa näkyy vain ihmisen ääriviivat. Yritä siinä sitten äänestä tunnistaa. Ei olisi kivaa.

Mie en ainakaan kattois telkkaria…

Tässä vaiheessa jos huolestuit siitä, että TV:stä katoaa kohta yksilölliset henkilöhahmot ja sinulla on riittävästi myötätuntoista suhtautumista kanssaveljiin ja – sisariin jotka eivät koskaan ole nähneet sinua, mutta lukuisia kertoja he ovat kuulleet tuon näkymättömän haamun äänet.  Äänet jotka tulevat kuulokkeista ja menevät erilaisista korvakäytävistä kohti aivojen kasvojentunnistuskohtia, jotka ammottavat tyhjyyttä juuri kuullulle äänelle. Ääni jatkaa kuitenkin kaikumista ja menee mielikuvitus ja piirto-osastolle, jossa aivot luovat mielikuvia aiemmin kohdatun ja nähdyn perusteella. Kanssasisar tai veli menettää tässä hetkisen kuitenkin tärkeää prosessointiaikaa kuulemastaan, koska aivot käyttävät enemmän aikaa uteliaisuuden tyydyttämiseen ja yrittävät epätoivoisesti ratkaista äänen kasvonpiirteet. Nämä kallisarvoiset sekunnit voivat olla merkittäviä juuri tämän kyseisen ihmisen elämässä, koska sillä aikaa kun aivot olivat piirto-osastolla prosessoimassa kuvia, niin audiopuoli aivoista voi menettää juuri tärkeän vastauksen koekysymykseen. Hylätty arviointi voi muuttaa sielunveljesi elämää ja sitä me emme halua. Me emme halua kenellekään pahaa.  Olen mukava ja kaikkien kaveri.

Katso ohjeet kuvan lisäämiseksi täältä

Categories
eOppimiskeskus Moodle tekninen

Moodle 2: Restrict access and Activity completion

Moodle 2 offers a host of new functionality when compared with version 1.9. One of the options that users have been demanding for a long time is the possibility to make course resources and activities interdependent. That is, course activities become accessible to students only under certain conditions, for example, that they have completed another activity and/or obtained a certain grade for it.

In Moodle 1.9 only the Lesson module had this functionality (i.e. access to a lesson could be made dependent on success in another lesson. Moodle 2 has extended this functionality to all activities and resources in a course. If you want students to read a document before they attempt an assignment, you can make the assignment access dependent on the students having viewed the document. If you have a series of related quizzes in a course, you can stop students from accessing quiz 2, before they have completed quiz 1. And so on.

Restrict access settings in an assignment
As you can see access to an activity can be made dependent on dates and/or a certain grade in another activity and/or completion of another activity or resource.

In the above completion is already mentioned as one of the conditions upon which you can make access to course activities or resources depend. Activity completion is related to the Restrict access function, but can be used independently. The advantage of using activity completion is that students can track their course completion, in a block called Course completion status, i.e. they can see if they have done all the tasks required of them in the course.

Activity completion settings in an assignment
The activity completion settings determine when this particular activity will be considered completed. Do the users merely need to see the task, or do they need to obtain a grade (before a certain date)? And are they allowed to mark the task as complete themselves, or can only Moodle do so?

Does this all look and sound too difficult? No worries, you can then ignore the Restrict access and Activity completion settings whenever you add an activity or resource and it will work normally as in Moodle 1.9.

Categories
Moodle tekninen

Moodle 2: File picker

The new version of Moodle is different in certain important ways from the familiar 1.9 structure. One of the main differences is in the way Moodle 2 deals with uploaded files.

The old 1.9 file system worked with course Files, i.e. users would upload files to a course Files area, where they could organise and mange those files, and they could then link to those files from various pages in the course. Moodle 2 largely does away with course Files. Now files are uploaded to the very place where they are shown, i.e. a file shown on the course page is uploaded to the file resource that displays it and nowhere else. This can lead to confusion for those who are used to the old file system, as they will find their files more difficult to overview and manage. However, for most it will be no more complex than the old system.

The old course Files have been retained in Moodle 2 under the name Legacy course files. However, they do not work exactly the same way as before. While it is possible to upload and organise files there and link to them, you cannot update or delete files in the course by updating or removing them from the Legacy course files!

So, why the new file system? Well, first of all, it is much more secure and easier on the server, which pleases the server administrators. From the user’s point of view the new file system opens greatly increased options to use all kinds of online repositories and embed content from those directly in Moodle. In other words, with the new file system you can, for example, link directly to pictures in Flickr or WikiMedia commons or to videos in YouTube or documents in Google docs and so on.

All linking to files is done via one pop-up interface, the File picker, which adapts to the kind of content you want to add (e.g. if you click the Insert image icon in the button bar of the editor and go to upload a file, the file picker will show for example WikiMedia as a repository, but not Youtube, because the latter does not contain any pictures).

The File picker
Note that if you activate the Drag & Drop block in your course, you can bypass the File picker and simply drag files from your computer and drop them in Moodle!

As mentioned in the picture, the File picker gives you access to files in all your courses, so it is possible via the Server files option to browse to a file that you uploaded in a resource in another course and add it to your new course.

Summing up, the new file system in Moodle 2 will be experienced as a challenge by those who are used to the old file system, but it once the users have familiarised themselves with the file picker, the new system offers vastly increased functionality.

As a footnote, we should add that the drag & drop functionality that the eLearning Centre will add to Moodle 2 will enable users to bypass the file picker entirely when they upload files to Moodle. This may for many be a more user-friendly way of putting files in their courses.

Categories
eOppimiskeskus pedagoginen tekninen

Tuottaako etäopetus hyviä oppimistuloksia ja millaista on hyvä etäopetus?

Tämä on hieman poikkeuksellinen Viikon e-vinkki, sillä se ei käsittele mitään yksittäistä opetus-/oppimismenetelmää tai tapaa käyttää jotakin sovellusta mielekkäästi osana opetusta. No, mistä on sitten kyse.

Viime viikolla julkaistiin katsaus etäopetukseen kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Katsauksen tekijöinä ovat professori Erno Lehtinen ja erikoistutkija Minna Nummenmaa Turun yliopistosta. Vaikkakin tavoitteena oli löytää erityisesti perusopetukseen ja yleissivistävään opetukseen liittyvää tutkimuskirjallisuutta, käytännössä osoittautui, että eniten kirjallisuutta oli etäopetuksen soveltamisesta aikuiskoulutuksessa, työelämän sisäisessä henkilöstökoulutuksessa sekä korkeakouluopetuksessa.

Edelleenkin kuulee säännöllisesti kysymyksen siitä, että eroavatko oppimistulokset lähi- ja etäopetuksessa? Ja aika usein etäopetukseen suhtaudutaan varauksella ja sen arvellaan johtavan heikompiin oppimistuloksiin. Korkeakoulutasoa koskevissa tutkimuksissa ei ole pystytty osoittamaan etäopetuksen ja lähiopetuksen välillä eroja oppimistuloksissa. Selvityksen mukaan ei olekaan keskeistä se, että kumpi on tehokkaampaan etäopetus vai lähiopetus, sillä molemmat ovat niin moninaisia, että tähän kysymykseen ei ole mahdollista saada yksiselitteistä vastausta. Tärkeämpää on se, että kuinka opetus toteutetaan.

Tutkimusten pohjalta voidaan nostaa esiin joitakin opetuksellisia ratkaisuja, joiden on todettu vaikuttavan laatuun. Näistä tärkein on vuorovaikutus. Korkeakouluasteelta saadut tulokset viittaavat siihen, että erityisesti hyvin järjestetyllä opiskelijoiden keskinäisellä vuorovaikutuksella sekä opiskelijoiden ja opetettavan sisällön vuorovaikutuksella on suuri merkitys oppimistuloksiin. Tulokset viittaavat myös siihen, että sellaiset etäopetuksen toteutustavat, joissa opettaja on aktiivisessa vuorovaikutuksessa opiskelijoiden kanssa, tuottavat parempia oppimistuloksia kuin pelkästään materiaalin välittämiseen perustuvat toteutusmuodot.

Tutkimusten mukaan etäopiskelijalta edellytetään erityisesti uskoa oman toiminnan vaikuttavuuteen (minäpystyvyys), vastuunottoa omasta oppimisesta sekä itsesäätelytaitoja. Myös tieto- ja viestintätekniikan käyttötaitojen on todettu olevan yhteydessä etäkurssilla menestymiseen. Pohdittaessa etäopetuksen ratkaisuja, olisi kiinnitettävä huomiota siihen, millaiset lähtökohdat opiskelijoilla on em. asioihin.

Tutkimustulokset viittaavat siihen, että etäopetusratkaisut, joissa yhdistellään monia eri vuorovaikutuksen muotoja toimivat parhaiten. Sekä asynkronisia että synkronisia vuorovaikutuksen muotoja sekä sisällön tuottamista (tekstiä, kuvaa, ääntä), joiden avulla opettaja ja opiskelijat voivat olla yhteydessä toisiinsa sekä opetettavaan sisältöön mahdollisimman monipuolisella tavalla.

Kaiken kaikkiaan kirjallisuuskatsaus antaa tukea sille, että on järkevää ottaa käyttöön etäopetuksen tarjoamat mahdollisuudet suomalaista kouluopetusta kehitettäessä. Hyvin suunniteltuna ja toteutettuna etäopetus voi olla erinomainen ratkaisu. 

Koko Etäopetuksen lumo -katsaus on luettavissa täältä, tekstiosaa on vain reilut 10 sivua eli tiivis paketti, johon on helppo tutustua. Selvitys on tehty osana Etäopetuksen koordinointihanketta.

Categories
eOppimiskeskus

Yhteisöllistä kirjoittamista Etherpadillä

Mikä ihmeen Etherpad?

Etherpad on Googlen kehittämä yhteisöllisen kirjoittamisen alusta, jonka kehityksen Google on myöhemmässä vaiheessa kylläkin jättänyt innokkaiden harrastajien huoleksi. Syy päätökseen oli varmaankin Googlen keskittyminen Google Docs -toimistosovelluksiin. Nykyisin Etherpad palveluita löytyy maailmalta useita, Suomestakin löydät sen mm. TIEKEn ylläpitämänä.

Etherpadillä pystyt luomaan tekstipohjaisia asiakirjoja yhdessä ja yhtäaikaisesti toisten kirjoittajien kanssa. Kaikki tapahtuu siis reaaliajassa, joten jokainen voi nähdä asiakirjan valmistumisen kirjain kirjaimelta (vaikka yhtäaikaisia kirjoittajia olisi esimerkiksi 15 kpl).

Etherpadin ominaisuuksiin kuuluvat myös mm:

  • kirjoitusversioiden tallennus
  • edellisiin versioihin palaamismahdollisuus
  • vaikka koko asiakirjan luomisen “läpisoittaminen”
  • chatti-ikkuna osallistujien kesken

Näin saat sen käyttöön

  1. Siirry osoitteeseen http://muistio.tieke.fi
  2. Klikkaa sivulta “Luo uusi muistio” painiketta
  3. Nyt sinulle avautuu Etherpad sivu, johon voit alkaa kirjoittaa. Jos haluat kutsua muita kirjoittajia, kopioi selaimen osoiteriviltä muistion koko osoite ja lähetä se vaikka sähköpostilla muille kirjoittajille.
  4. Odottele, jotta muut kirjoittajat saapuvat paikalle. Yhdessä kirjoittaminen on aika jännää 🙂

Voit kirjoittaa nimesi Etherpadin oikeassa yläreunassa olevaan <Enter your name> kenttään. Tämä helpottaa kirjoitetun tekstin tunnistamisessa, sekä chatissä.

Muista tallentaa kyseisen padin koko osoite myös itselle talteen, jos haluat palata siihen myöhemmin. Lisää hallittavuutta ja tietoturvaa saat, jos perustat itsellesi “Ryhmäsivun”. Tämän voit luoda myös Etherpadin aloitussivulta.

Kyllä on helppoa, ei muuta kuin kokeilemaan!

Kuva Etherpad ympäristöstä
Categories
eOppimiskeskus

Yammer

Yammer on mikrobloggauspalvelu, joka soveltuu hyvin työyhteisön tai verkoston sisäiseen käyttöön. Ulkoasultaan se muistuttaa erittäin paljon Facebookia ja on hyvin helppokäyttöinen. Voit käyttää Yammeria selaimen kautta sekä asentaa sovelluksen tietokoneellesi tai vaikkapa iPadiin.

Keskustelu ryhmän kesken sujuu näppärästi ja voit lähettää henkilökohtaisia viestejä Yksityisviestit-sivulla. Jos haluat jutella chat-tyyliin yksityisviesteillä, lisäät vain osallistujia keskusteluun.

Yammer

Organisaation sisäiseen verkostoon voi liittyä vain henkilöt, joilla on saman organisaation sähköpostiosoitteet. Ulkoisia verkostoja on helppo luoda ja voit kutsua verkostoon jäseniä ilman osoiterajoituksia.

Yammerissa voit esimerkiksi luoda ryhmälle sivuja, ladata tiedostoja sekä lisätä tapahtumia. Tapahtumat on helppo siirtää vaikkapa Outlookin kalenteriin samalla, kun ilmoitat tapahtumaan osallistumisesta. Kaikkinensa vallan veikeä väline ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen 🙂
 
Oikein aurinkoista viikkoa!
Categories
eOppimiskeskus Muut pedagoginen

Tabletti opiskelijan näkökulmasta

Tammikuussa tässä eVinkissä Anu Pruikkonen kirjoitti tabletin käytöstä työssä. AVO-hankkeen aloittama hipaisu-wiki tarjoaa myös lisätietoa hipaisulaitteista, kuten tableteista.

Opiskelijallekin nopea tiedonhankinta ja -tuottaminen on tärkeää. Auttaisikohan siinä tabletti?
Ei siis sellainen apteekista saatava, vaan ihan tietokone- tai puhelinliikkeistä löytyvä täppäri, joka ymmärtää sekä langattomien verkkojen että mokkulan päälle ja josta löytyy kamerat eteen ja taakse ja videokamerakin  tietty. Virrankesto tämmöisellä masiinalla on kännykän ja läppärin väliltä, eli ahkeralla käytöllä joka yö pitäisi kytkeä virtapiuhan päähän.

Ja mitä sellaisella yleensä edes tehdään?
Katsotaanpa tältä allaolevalta videolta (kesto 3:18 min).

Viikon eVinkki eOK from Sirpa Kokkonen on Vimeo.