Pro Patria 100 vuotta turvallisuutta yhdessä -hanke

Lumen 2/2016 PUHEENVUORO

Lataa PDF-tiedosto

 

Maarit Timonen, MMM, metsänhoitaja, lehtori, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu

 

Vuosi 2017 on Suomen suuri vuosi. Suomesta tuli itsenäinen valtio 6. joulukuuta 1917. Itsenäisyyden juhlavuoden teemana on YHDESSÄ. Valtio syntyi suomalaisten omasta tahdosta ja pitkäjänteisen työn seurauksena suurin uhrauksin. Vaikeista ajoista huolimatta suomalaiset ovat kohta sata vuotta rakentaneet omaa maataan ja päättäneet asioista yhdessä.

Pro Patria 100 vuotta turvallisuutta yhdessä -hanke on keskeisten vapaaehtoisten maanpuolustus- ja veteraanijärjestöjen mm. Maanpuolustuskoulutus (MPK), Reserviläisliitto (RES) ja Naisten valmiusliitto (NVL) sekä Puolustusvoimien, Poliisin, Suomen pelastusalan keskusjärjestön (SPEK), Rajavartiolaitoksen ja Puolustusministeriön yhteisponnistus Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi. Hankkeen tavoitteena on lisätä suomalaisten tietämystä kokonaisturvallisuudesta ja vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta sekä vahvistaa kansalaisten maanpuolustustahtoa ja motivoida heitä vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön.

Mitä on sitten kokonaisturvallisuus, maanpuolustustahto ja maanpuolustustyö tänä päivänä nyky-yhteiskunnassa? Monelle asiasta tietämättömälle syntyy kuva sotilaallisesta ja aseellisesta toiminnasta, jopa aseellisesta selkkauksesta eli sodasta, joka on Suomenkin historiassa tuttua.

Toki kaikki edellä mainitut toimijat pyrkivät ennaltaehkäisemään sotilaalliset selkkaukset omalla toiminnallaan, mutta ne tekevät paljon myös ns. rauhan ajan kokonaisturvallisuutta kohottavaa toimintaa esimerkiksi varautumalla maata kattaviin sähkökatkoihin ja vedenjakelun ongelmiin. Puhumattakaan toimenpiteistä suuronnettomuuksissa kuten Estonian laivaturma, luonnonmullistuksissa kuten tulvat ja myrskyt tai yllättävissä poliittisissa tilanteissa kuten syksyllä 2015, kun pakolaiset alkoivat tulla Suomeen. Eikä sovi unohtaa niiden antamaa koulutusta niin ammattihenkilöstölle kuin lukuisille kansalaisille, jotka ovat olleet kiinnostuneita antamaan oman panoksensa yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden parantamiseksi. Samalla nämä henkilöt ovat hankkineet tai parantaneet omia kansalaistaitojaan ja turvallisuusosaamistaan. Näistä esimerkkeinä olkoon ensiapu-, pelastus- ja suunnistustaidot. Niitä meistä jokainen tarvitsee joskus, ja toivottavasti ne silloin ovat hyvin hallussa.

Lisäksi Pro Patria- hankkeen tahot tarjoavat meille tavallisille ihmisille tiedotusta, neuvontaa ja asiantuntija-apua ns. rauhan ajan kriiseissä on sitten kysymys metsäpaloista, maasta löytyneistä räjähteistä, kadonneista henkilöistä tai suurpeto-ongelmasta taajamassa. Ammattilaiset kuten poliisi, palolaitos ja rajavartiosto, varsinkin nykytaloustilanteessa, tarvitsevat avukseen koulutettuja apulaisia, meitä tavallisia kansalaisia. Tämä tahtoo hyvin usein vain unohtua uutisoinneissa ja asiayhteyksissä.

Turvallisuus on keskeinen osa kaikkea vastuullista toimintaa ja se on meidän jokaisen yhteinen asia, yhdessä.

Etusivu

 

asiasanat: turvallisuus, kokonaisturvallisuus, kansalaistaidot, maanpuolustustyö, maanpuolustustahto, palotoimi, pelastustoimi, tapaturmantorjunta, turvallisuustekniikka