Yhteishenkeä etäyhteisössä

Sirpa Kokkonen, medianomi (AMK), suunnittelija, Lapin ammattikorkeakoulun opetus- ja oppimispalvelut, Lapin yliopisto

Lataa PDF

 

Viime keväänä, vajaa vuosi sitten, siirryimme totutusta työpisteestämme sohville, keittiön pöytien ääreen ja vierashuoneisiin. Oma rakas fyysinen työyhteisö hajosi – kuka minnekin – tekemään samaa työtä kuin toimistossakin, mutta nyt pääsääntöisesti yksin. Spontaanit porinat ja kaverilliset kahvitunnit katosivat ja tilalle tulivat pätkivät yhteydet, korvia painavat luurit ja pienet näytöt, joista kulloinkin puheena olevaa asiaa yhteistuumin tirkistellään.

Suurimmaksi osaksi katosivat myös totutut rentoutumisyhteisöt, kuten iltojen harrastusporukat, yhteisjumpat ja rennot kahvittelut ystävien kanssa. Yhteisöön kuulumisen kaipaus oli yhtäkkiä uusi ja tosi asia; yhteisö ei enää ollutkaan jokapäiväinen itsestäänselvyys. Aika pian moni työtiimi alkoi pitää lyhyitä säännöllisiä etäkahvittelutuokioita pitääkseen työkavereihin yhteyttä myös vapaamuotoisesti ilman etäkokousten muodollista käsiteltävien asioiden painoa ja kiirettä. Lapin ammattikorkeakoulun rehtorin virtuaaliset aamukahvit toivat lähes koko työyhteisön säännöllisesti yhden pöydän ääreen ja ammattikorkeakoulun henkilöstöinfot siirtyivät verkossa pidettäviksi. Henkilöstöpäivät pidettiin myös netin välityksellä piristävällä ja vaihtelua antavalla sisällöllä, joka vahvisti etäyhteisöllisyyttä.

Tietotekniikan aikakaudella on onneksi välineitä pitää yhteyttä äänen ja elävän kuvan kanssa; pelkkiin sähköposteihin ja puheluihin ei tarvitse turvautua. Silti varsinkin uusiin ihmisiin tutustuminen voi jäädä hieman ontoksi, jos ei nähdä oikeasti kasvokkain. Yhteisöllisyys vaatii luottamista ja luottamus kasvaa toistemme tuntemisesta. Kun tietää toisten tavat ajatella ja toimia, yhteinen asioiden suunnittelu ja kehittäminen sujuu helpommin. Uskaltaa ajatella ääneen puolivalmiita ajatuksia ja kysyä niitä ”tyhmiäkin” kysymyksiä – vaikka niitähän ei oikeasti ole olemassa.

Tiimiytymistä ja toisen ihmisen huomioimista voi harjoitella verkossa. Verkossa tapahtuvaksi voisikin kehittää yhä enemmän keinoja ja merkityksellisiä tapaamisia tutustuaksemme toisiimme entistä paremmin, mikä osaltaan lisäisi turvallisuuden tunnetta. Tapaamisten tavoitteet olisi hyvä kerrata ja reflektoida omaa motivaatiotaan asioihin ja asennettaan muihin osallistujiin. Turvallisessa yhteisössä uskaltaa ottaa riskejä, erehtyä ja mokata. Yhteisessä oppimisessa ja yhteistuottamisessa tarvitaan rohkeutta jakaa keskeneräisiä mietelmiä ja haparoivaakin pohdintaa. Yhteinen oppiminen myös asiantuntijaorganisaatiossa tapahtuu nimenomaan vuorovaikutuksessa ja erilaisista näkemyksistä voi avoimella mielellä oppia paljonkin.

Tekniikan helppokäyttöisyydellä ja hyvällä ennakkosuunnittelulla on paljon merkitystä vuorovaikutuksen onnistumiselle. Jatkuvasti uusiutuvien järjestelmien pelkokin saattaa lamauttaa keskustelua. Työyhteisössään voi kuulua useampaankin mikroyhteisöön, jolloin verkon kautta tapahtuvassa vuorovaikutuksessa on yhä tärkeämpää kuunnella herkällä korvalla kunkin yhteisön dynamiikkaa ja toimintatapoja sekä omalla käytöksellään pyrkiä rohkaisemaan hiljaisempia yhteisön jäseniä. Tekniikan nilkuttamistakin siedetään paremmin, kun yhteisö on turvallinen ja käsiteltävät asiat ovat itselle merkityksellisiä.

Vahva yhteishenki käsiteltävien asioiden ratkaisemiseksi parhain päin voi syntyä helposti, kun kukin asiaa käsittelevä henkilö on avoin ja motivoitunut sekä haluaa yhteistä sopivaa ratkaisua, mikä usein tarkoittaa asioiden kehittämistä ja parannusta entiseen verrattuna. Yhteisöön kuulumisen positiivinen tunne toisiamme tukien – myös etäyhteyksiä vuorovaikutuksen työvälineinä käytettäessä – on yksi avain onnistumiseen ja jatkuvaan positiivisen kehittämisen kehään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *