Categories
Muut

Kansallinen etätyöpäivä 16.9 – yksi päivä, toisen elämä

Perjantaina 16.9 vietetään kansallista etätyöpäivää. Itselleni aihe on hyvinkin henkilökohtainen, siirryin tekemään etätyötä 1.1.2004. Kohta on siis etätyöskentelyni 8-vuotispäivä edessä. Mitä nuo vuodet ovat opettaneet? Kuinka työ on muuttunut perinteisestä läsnäolotyöstä siirryttäessäni etätytöhön?

Ehkä nuo kysymykset olisi pitänyt esittää aiemmassa vaiheessa, nyt tuntuu, että olen osaksi sokeutunut näkemään eroja. Toki aiempi työ opettajana, missä mennään kello kaulassa 45 minuutin sykleissä erosi täysin siitä työstä mihin siirryin. Senkin vuoksi vertailu on vaikeaa. Toisaalta yksi syy, miksi siirryin projektitehtäviin ja sitä myöten myös etätyöhön, oli se, että huomasin asuvani työpaikalla (omasta tahdosta, liikaa opetustöitä). Siirtyminen projektitöihin vähensi kello kaulassa juoksemista, mutta yksi asia ei muuttunut: asuin taas työpaikalla. Uuden työn luonne ja vaatimukset asettivat kuitenkin työpäivälle 13 tunnin raamit, joten oli selvää, että nyt viimeistään täytyi todellakin miettiä ajankäyttö tarkkaan ja pyrkiä sovittamaan työn tekeminen mahdollisuuksien mukaan “työpäivän” mittaiseksi. Kieltämättä työstä on tullut henkilökohtaisempaa etätyön myötä. Olenkin vitsaillut että menin ensimmäisen kerran naimisiin vuonna 1992 ja toisen kerran 1.1.2004.

Mielestäni etätyö on joustava tapa työskennellä. Asia täytyy kuitenkin ymmärtää oikein, ei ainoastaan työn joustavuutena. Myös työntekijä joustaa siinä mukana. Vaikkakin työn joustavuus on tarjonnut perhe-elämäänkin laadukkaita mahdollisuuksia, on vastuu työstä ja tehtävien suorittamisesta sellainen, että ilta- ja yövuorot ovat tulleet tutuksi. Olisikohan omatunto yhtä soimaava, jos olisin läsnäolotyöntekijä? Yksi asia mitä etätyötekijänä olen oppinut kaipaamaan ja arvostamaan ovat kollegat (äläkääpä nyt kollegat kauheasti innostuko siellä…  🙂 ). Itse olen niin hyvässä etätyöasemassa, että saatan pistäytyä kollegoja kiusaamassa tai kahvilla heidän seurassaan. Oman erakoitumisen estämisestä tulee kaikkien etätyöntekijöiden pitää kuitenkin huolta keinolla tai toisella. Yksi tosiasia on varmasti myös se, että aivan kaikkia töitä ei voi tehdä etänä.

Perjantaina 16.9 vietetään kansallista etätyöpäivää. Tutustu asiaan osoitteessa www.etatyopaiva.fi ja mieti, voisiko se olla sinun mahdollisuutesi. Kokeile vaikka yksi päivä, kunhan sovit siitä työnantajasi kanssa. Itse suosittelen kokeilemaan sitä, aluksi vaikka edes yhdeksi vuodeksi. Se on kasvattava kokemus…

Marko Mehtälä
-missä sinun työhuone  on…

 

Categories
Muut pedagoginen

Mikä mPedagogiikka?

Vaikka Anu jo kirjoittikin lukuvuoden viimeisen eVinkin, tässä vielä kerta kiellon päälle.

Mobiilikesäkoulu Mustialassa toukokuun loppupuolella. Osallistujat näyttävät kulkevan kartanon tiluksilla pää kenossa yksinään naputellen omia pieniä kännyköitään. Siitä huolimatta, että tantereella kulkijat vaikuttavat kesäisen ja yksinäisen hajamielisiltä, ovat yhteisöllisyys ja yhteisöllinen tiedon prosessointi avainsanoina, kun Mobiilikeitailla kuljetaan täyttämässä omaa mobiilireppua.

Mobiilia kesäkoulussa olivat ohjaus ja oppiminen, sisällön tuottaminen, teknologia ja sosiaalinen media. Mobiilia oli jaettu asiantuntijuus. Mobiililaitteet ovat jo osa meidän kognitiivista systeemiämme, sanoi mobiilipedagogiikka-keitaan vetäjä Pasi Silander. Mobiilipedagogiikka on erilaista kuin verkkopedagogiikka. Oppiminen muuttuu tilannesidonnaiseksi. Ei päntätäkään teoriaa ennakkoon ja sitten mennä soveltamaan sitä käytäntöön, vaan kun tiedonhakulaitteet ovat koko ajan mukana, oppiminen tapahtuu samantyylisesti kuin vaikkapa Excelillä työskenneltäessä: tietoa haetaan sitä mukaa, kuin sitä tarvitaan.

suunnitellaan
Mobiilikesäkoulun 2011 yksi keidas

Mobiili onkin itseasiassa opiskelija, eli hänhän se liikkuu, ja voi olla oppimassa aivan autenttisessa tilanteessa. Varsinaisesti itse laitteella ei ole väliä, mutta ohjaa se kuitenkin sitä, millaista sisältö voi olla. Tärkein kysymys on oppimisen tavoite. Mitä pitäisi oppia? Seuraavaksi vähän kärjistyksiä: Oppimisen tavoite on kuulemma suurimmalta osalta opiskelijoita hukassa, ja osalta opettajista myös. Jos opiskelijat tekevät yhdessä oman oppikirjansa vaikka verkkoon, sen arvostus on varmasti toista luokkaa kuin sen valmiin kirjakaupan kirjan, jota he eivät kuitenkaan osta. Oppimisen ohjaaminen on tärkeää.

Kesäkoulussa oli kasassa innokas mobiiliporukka, mutta milloin arjen opetus on valmis mobiiliin ja siihen, että kesäkouluun päässeet silmät kiiltäen tulevat julistamaan mobiilia ilosanomaa keskelle raskasta koulutyötä? Onko mPedagogiikka ja mLaitteet joustavia ja toimivia? Arveluja on ilmassa, että jo kahden-kolmen vuoden päästä opiskelijoilla on tabletit, ja niiden käytön arvellaan edelleen mullistavan mPedagogiikkaa. Ollaanko valmiita kokeilemaan, miten opetustyö ja varsinkin oppiminen hyötyisi mobiiliteknologiasta. Oletko sinä valmis kokeilemaan?

Categories
Mahara Moodle Muut

Maharaa, mobiilia, somea ja paljon muuta – siis ITK 2011 -konferenssissa

Seminaarireissulta palaavalta kysytään aamukahvipöydässä ensimmäisenä, että oliko hyvä reissu ja seuraavana, että mitä uutta siellä oli? Uutuus sinällään on suhteellinen käsite ja vastaus riippuu täysin vastaajasta, joten siihen en edes yritä vastata. Tässä kuitenkin muutamia poimintoja ITK2011-tapahtumassa pinnalla olleista teemoista ja ilmiöistä.

Mahara-eportfolio, jota olemme ottamassa käyttöön KTAMKissa ja Ammattiopisto Lappiassa, oli esillä useissa yhteyksissä. Maharasta tuntuu olevan moneksi ja portfolio-nimitys on mielestäni vähän liian suppea verrattuna käyttömahdollisuuksiin. Jäin miettimään sitä, että onko Maharasta PLE:ksi (personal learning environment), josta myös puhuttiin paljon ITK:ssa? Tärkein pointti on kuitenkin mielestäni se, että Mahara tuo Moodleen opiskelijalähtöisen ja –keskeisen toiminnallisuuden.

Useampaa kanavaa pitkin tuli viestiä, että opiskelijat eivät halua, että opetus ja opiskelu tulee heidän vapaa-ajan nettiyhteisöihin ja kännyköihin. En kuitenkaan olisi henkilökohtaisesti valmis tekemään tästä mitään mustavalkoisia johtopäätöksiä, varsinkaan jos vastaajat ovat olleet nk. diginatiivien edustajia, jotka ovat vielä nuoria ja ainakin osittain ajattelultaan ehdottomia. Toisaalta kielteisen näkemyksen syynä saattaa olla myös se, että nettiyhteisöjen ja sosiaalisen median käyttö opiskelussa vaatii opiskelijoilta panostamista ja osaamisen tekemistä näkyväksi. Somessa kun ei voi suorittaa opintoja ”istumalla”. Olisiko siis paikka tehdä syvempää analyysia näistä tuloksista? Itse olen edustanut ja edustan edelleen sitä näkökulmaa, että opetuksen ja opiskelun tulee mennä sinne, missä opiskelijat ovat muutenkin, siis myös netissä, silloin kun se on tarkoituksenmukaista, mahdollista ja järkevää.

3D-maailmoista Second Life tuntui olevan kovasti pinnalla. Ensimmäistä kertaa olen kuullut Second Lifen opetus- ja opiskelukäyttöä esiteltävän Suomessa alan seminaareissa reilut 5 vuotta sitten. Käyttö on laajentunut ja lisääntynyt, mutta en henkilökohtaisesti usko Second Life tulevan “mainstreamiksi”, monestakaan syystä. Se olisi jo sitä, jos olisi ollakseen, käyttö vaatii koneilta ja yhteyksiltä paljon, käyttöönotto vaatii asennuksen ja aikalailla aikaa jne. Varmasti Second Lifella on paikkansa esim. kulttuurin tai maantieteen opiskelussa, jossa voidaan vierailla vaikkapa Pariisissa, tai läsnäolon tunteen lisääntymisenä verrattuna videoneuvotteluun. Aika näyttää, että tuleeko muita potentiaalisia 3D-haastajia, esimerkiksi selainpohjaisia.

Mobiilien käyttö opetuksessa, ja opiskelussa oli selkeästi aiempia vuosia enemmän esillä. Muutaman casen ehdin näistä kuulla ja mobiilien sovellusalueet vaihtelivat peruskoulujen luontopoluista korkeakoulujen aikuisopiskelijoiden ohjaamiseen. Luulenpa, että parina seuraavana vuonna mobiili-casejen määrä tulee lisääntymään hurjasti, kunhan tabletit yleistyvät. Kuulin kerrottavan myös, että mobiilipäätelaitteen käyttö oli herättänyt opettajat pohtimaan opetus- ja ohjausmenetelmiään. Hyvä näin, mutta tällaista pohdintaa soisi tapahtuvan arjessa ihan ilman uutta teknologiaa/ohjelmistoja ;).

Tästäpä päästäänkin siihen, että yllättävän vähän oli esillä (tai sitten minulta meni ohitse) erilaiset tvt:n opetuskäytön soveltamiseen liittyvät pedagogiset toimintamallit ja menetelmät. Ehkäpä ne ovat jo niin arkipäiväistyneet ja niistä ei ole enää juttua kerrottavaksi. Itse konferenssissa käytettiin kyllä aiempaa enemmän erilaisia osallistavia ryhmätyömenetelmiä. Laajimpana kokonaisuutena oli Sometu-verkoston järjestämä Ilmiö-cafe, mutta myös monissa muissa esityksissä osallistettiin yleisöä. Haasteena näissä on se, että ryhmätyöskentely voi jäädä pelkästään mukavaksi vaihteluksi ja ohjelman piristykseksi, toisaalta parhaimmillaan niissä voi oppia vertaisilta todella paljon. Ilmiö-cafesta on sanottava vielä se, että hämmästyttävää kuinka eri tulokulmista ihmiset käsittelivät annettua aihetta (Miten koulutussektori voi tukea ja edistää osallisuutta nettiajan yhteiskunnassa?) niissä kolmessa pöydässä, joissa itse osallistuin keskusteluun. Vaikkakin toisten kuunteleminen ja prosessi ovat tärkeitä ja niistä oppii, niin silti jäin kaipaamaan jotakin yhteistä ”lopputulemaa”. Tosin sehän on vielä mahdollista, jos syntyneitä tuotoksia jatkojalostetaan.

Perjantaina iltapäivällä esiintyneen Teemu Arinan puheenvuoro jäi minulta kesken, kun piti kiiruhtaa lentokentälle, mutta sen mitä ehdin kuulla, niin Arina puhui teemalla Cloudlearning tärkeää asiaa johtamisesta, työstä ja oppimisesta some-aikakautena. Yhtenä tärkeänä pointtina se, että kyseessä ei ole teknologinen muutos, vaan kulttuurinen muutos. Esityksestä on blogattu mm. täällä.

Paljon jäi varmasti sanomatta, mutta ITK:sta on blogattu jo paljon ja lisää varmasti blogataan tulevana viikkona. Omasta tiimistäni oman osuutensa on ehtinyt hoitaa Marko, jonka postaus löytyy tukipalveluhankkeen blogista.