Annette Sjöman, FM, lehtori, Tulevaisuuden terveyspalvelut, Lapin ammattikorkeakoulu
Käsite yhteisöllisyys nousi suomalaisessa lääketieteessä keskiöön 90-luvun lopulla, kun laaja-alaisissa tutkimuksissa suomenruotsalaisten parempi terveys muuhun Suomen väestöön verrattuna ei selittynytkään perimällä, taloudella tai koulutuksella. Löytyi vain yksi ero valtaväestöön; yhteisöllisyys. Yhteisöllisyys syntyy, kun yksilöt kykenevät toimimaan yhteisön jäseninä.
Jo pieni vauva suuntautuu etsimään sosiaalista kanssakäymistä. Sensitiivinen aikuinen osaa tulkita lapsen käyttäytymistä ja sijoittaa omaa toimintaa lapsen liike- ja ääntelyvirtaa. Lapsi oppii vuorovaikutuksen säännöt; toista kohti suuntautumisen, vuorottelun ja tunteiden ilmaisun sävyt. Varhaiset näennäisdialogit ovat myöhempien korkeampiasteisten kommunikaatiomuotojen kehityspohja. (Lyytinen, Eklund & Laakso 2008; 59 -63; Nurmiranta, Leppämäki & Horppu 2009, 37 – 38). Kun lapsi siirtyy kouluun, sosiaalisten taitojen merkitys on yhä tärkeämpää. Yksilön tulisi lopulta hallita toisten kuuntelu, oman vuoron odottaminen, tunteiden ilmaiseminen sosiaalisesti hyväksyttävin keinoin, empatian kyky, riitojen sovittelu ilman aikuista. (Nurmiranta ym. 2009, 62-66).
Sosiaalisia taitoja rakentaessa ihminen rakentaa yhteisöllisyyden talon kattoa. Pieniä vuotoja meillä varmaan jokaisella on silloin tällöin, mutta onneksi tätä kattoa voi paikata ja parantaa koko elämän ajan.
Leikki-ikäisen lapsen kehityskaaressa tunneälyn kehittyminen on keskeistä. Lapsella kyky käsitellä omia ja tunnistaa toisten tunteita eli emootioita. Sosiaalinen kompetenssi taas tarkoittaa kykyä pystyä sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa sovittamaan yhteen samanaikaisesti henkilökohtaiset päämäärät ja ylläpitämään suhteita muihin ihmisiin. Lapsen tunteiden säätelyn kehityksessä aikuisten rooli on keskeinen niin kodissa kuin päiväkodeissa. (Nurmiranta ym. 2009, 53-59). Taitava aikuinen kykenee aistimaan lapsen tunnetiloja ja suuntaamaan tämän tarkkaivaisuutta positiivisin keinoin vuorovaikutustilanteissa. Ympäristön palautteella on valtava merkitys sille, miten lapsi oppii säätelemään omaa reagoimistaan. (Lyytinen ym 2008; 56-57, 63-64.)
Koulutusjärjestelmässämme korostettiin pitkään tietoa, kunnes herättiin elvyttämään kädentaitojen tärkeyttä. Vasta viime vuosina on alettu korostamaan tunneälyn kehittymistä lapsen kasvussa. Kun tunneäly on yksilöllä vahva, hän pystyy selkeästi ilmaisemaan omia tunteitaan sekä havainnoimaan toisen tunnetiloja. Tunneosaaminen auttaa yksilöä rehellisesti analysoimaan tunteiden vaikutusta omaan käyttäytymiseen eri tilanteissa.
Yhteisöllisyyden talon seinät rakentuvat tunneälystä. Ilman tunneosaamista on vaikea kokea yhteisöllisyyttä positiivisena voimavarana.
Tunneosaaminen parantaa myös itsetuntemusta. Elämänkaaressa aikuistuminen tarkoittaa sisäisen vastuullisuuden saavuttamista. Elämänkokemuksen myötä aikuinen pystyy aiempaa paremmin yhdistelemään tiedollisia, sosiaalisia ja tunteisiin liittyviä asioita. Nyt hän ymmärtää paremmin itseään ja muita. Yhteisöllisyyden talon perustuksissa lukee: itsetuntemus.
Yhteisöllisyys on vahva terveystekijä. Vaikka yhteiskunta muuttuu ja työelämä sen mukana useimmat meistä viettävät suuren osan valveilla olo ajasta 2020-luvullakin yhteisössä nimeltään työyhteisö. Jos koemme tässä yhteisössä vahvaa yhteisöllisyyttä, sillä on suora vaikutus hyvinvointiimme ja terveyteemme.
Kun rakennusmateriaalit ovat kunnossa, niin talossa kuin työyhteisön jäsenenä on hyvä elää.
Lähteet:
Lyytinen, Eklund & Laakso 2008. Varhainen kognitio, temperamentti ja vuorovaikutus. Julkaisussa Lyytinen, P., Korkiakangas, M.& Lyytinen, H .2008. Näkökulmia kehityspsykologiaan. Kehitys kontekstissaan, 40-65 Porvoo: WSOY.
Nurmiranta, H, Leppämäki, P. & Horppu, S. 2009. Kehityspsykologiaa lapsuudesta vanhuuteen. Helsinki: Kirjapaja.