Ali Salloum, Väitöskirjatutkija (Complex Systems), Aalto-yliopisto
Törmäsin verkossa kriittiseen mutta tärkeään palautteeseen eräältä kansalaiselta Yleisradiolle antamani haastattelun jälkeen. Palautteessa pohdittiin, miksi tutkijat jatkuvasti toitottavat lisääntyneestä vastakkainasettelusta, eivätkä kerro tarkemmin tämän juurisyistä. Kuulemma ei ole reilua kohdella kilpailevia ryhmittymiä tasavertaisina, varsinkaan silloin, kun toinen taistelee perusoikeuksiensa puolesta ja toinen pyrkii puuttumaan niihin.
Tutkimus poliittisen polarisaation ympärillä on värikästä. Osa tutkijoista keskittyy nimenomaan ilmiötä synnyttäviin ja kiihdyttäviin tekijöihin, ja osa taas polarisaation seurauksiin tai sen voimakkuuden mittaamiseen. Minun työni on liittynyt viime vuosina pääosin tähän jälkimmäiseen eli polarisaatiometriikoiden tutkimiseen ja kehittämiseen. Juhlapuheissa ja kahvipöytäkeskusteluissa kun on helppoa olla huolissaan jakautuneesta kansakunnasta. Asiat kuitenkin monimutkaistuvat nopeasti kun ilmiötä ryhdytään pilkkomaan pienempiin osiin ja mittaamaan, sillä todellisuudessa taustalla vaikuttavat kompleksiset ja monisyiset rakenteet ja ajurit.
Ja juuri tämä kompleksisuus ilmiön mittaamisessa kiehtoo minua. Se pakottaa tutkijan aluksi navigoimaan sumussa — onhan tarkasteltavana kokonaisuutena kuitenkin tila, jossa yhteiskunnallisten ryhmien tai yksilöiden asenteet ja poliittiset käsitykset erkanevat toisistaan. Erkaantumista on kuitenkin monenlaista. Se voi joko rajoittua pelkästään mielipide-eroihin tai vuotaa myös elämämme muihin osa-alueisiin, kuten keiden kanssa olemme tekemisissä taikka kuinka reagoimme sellaiseen informaatioon, joka ei ole linjassa jo olemassa olevien ajatustemme kanssa. Pahimmassa tapauksessa erkaantuminen tietyssä aiheessa johtaa ihmisten etääntymiseen toisistaan myös politiikasta täysin liittymättömissä konteksteissa.
Ei siis kovin yksinkertainen ilmiö, mutta silti siitä on merkkejä vähän kaikkialla. Viime presidentinvaaleissa nähtiin sloganeja kuten yhdistävä tekijä, yhteinen Suomi ja koko kansan presidentti. Kilpailtiin kovasti siitä, kuka onnistuu edistämään yhteenkuuluvuuden tunnetta parhaiten suomalaisessa yhteiskunnassa. Jatkuvassa uutisvirrassa päättäjät jyrähtävät ja asiantuntijat älähtävät toinen toisensa perään. Sosiaalisen median alustoilla pärjäävät parhaiten karvat pystyyn nostattavat julkaisut ja oman jengin ulkopuolelle jääneisiin kohdistunut pilkka. Kohinaa siis löytyy mitattavasta suureesta tarpeeksi.
Pienikin signaali yhteiskunnallisesta polarisoitumisesta on syytä kuitenkin ottaa vakavasti. Se ei tarkoita, että meidän tulisi välttämättä panikoida tai ylireagoida. Sen sijaan meidän tulisi pysähtyä kysymään, millä mittarilla ja missä kontekstissa polarisoitumista on havaittu. Joskus ilmiöön liittyy nimittäin vallankäyttöä; aiheen väitetään polarisoivan, vaikka todellisuudessa asiasta saattaisi vallita laaja yhteisymmärrys. Joskus polarisoituminen voi olla taas seurausta todellisesta valtakamppailusta, jossa tietyn ryhmän ainoa puskuri oman asemansa parantamiseen on voimakas erottuminen massasta.
Ilmiöitä siis ympäröi voimakkaasti vallitseva poliittinen ympäristö, mutta kykymme havaita muutokset polarisaation voimakkuudessa tai luonteessa kannattaa pyrkiä pitämään tämän ulkopuolella. Polarisaatiometriikoiden perimmäisenä tehtävänä on kuvata erkaantumisen voimakkuutta ja sen kehitystä tietyssä ulottuvuudessa. Menetelmiin voi liittyä välillä rajoitteita, mutta ainakin olemme avoimia tavasta, johon johtopäätökseemme olemme saapuneet.
Kirjoittajalta on tammikuussa 2025 ilmestynyt yleistajuinen Polarisaation käsikirja verkkoon kaikille saataville.