Päivi Rasinmäki, YTM, kehittämisasiantuntija, Pohjois-Savon hyvinvointialue, YAMK-opiskelija, Lapin ammattikorkeakoulu
Milla Immonen, FT, yliopettaja, Tulevaisuuden terveyspalvelut, Lapin ammattikorkeakoulu
Johdanto
Sosiaalityöltä on vaadittu tehokkuutta ja vaikuttavuutta 1990-luvulta saakka ja vaikuttavuuden seurantaa osana sosiaalityön määritelmää sosiaalihuoltolain 2015 tapahtuneesta uudistuksesta lähtien (Toikko & Rantanen 2014, 219; Paasio 2017, “Sosiaalityö ja vaikuttavuus”). Lainsäädäntö ohjaa sosiaalihuoltoa tuottamaan muun muassa kustannusvaikuttavia palveluita sekä tuottamaan tietoa sosiaalisista ongelmista ja sosiaalihuollon asiantuntemuksen hyödyntämisestä (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 612/2021 §1; Sosiaalihuoltolaki 1301/2014 §7). Sosiaalialan vaikuttavuus onkin uuden lain myötä ajankohtainen keskustelunaihe. Sosiaalialalla ei ole perinteisesti kerätty vaikuttavuustietoa, mutta eri hyvinvointialueilla on parhaillaan käynnissä kehittämistoimia vaikuttavuustiedon saatavuuden parantamiseksi (Harju 2025).
Sosiaalihuollon vaikuttavuus ja sen arvioinnin kehittämisen tarpeellisuus ovat olleet viime vuosina paljon esillä. Tässä artikkelissa tarkastellaan vaikuttavuutta ja sen arviointia erityisesti sosiaalihuolto- ja lastensuojelulain mukaisissa lapsiperheiden sosiaalipalveluissa. Näillä palveluilla tuetaan lasten kasvua, kehitystä ja turvallisuutta sekä autetaan kasvatusvastuussa olevia aikuisia tehtävässään heidän arkiympäristössään ja erityispalveluiden piirissä (Kiili, Jaakola, Anis, Lamponen & Stenvall 2024, luku “Johdanto. Lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityö 2020-luvulla”; Aaltio & Kannasoja 2024, luku “Katsaus lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityön vaikuttavuustutkimukseen Suomessa”). Artikkelissa avataan vaikuttavuuden ja sen arvioinnin monitasoisuutta sekä analytiikan mahdollisuuksia tukea sosiaalihuollon vaikuttavuuden arviointia ja tiedon hyödyntämistä.
Tämän artikkelin ideointivaiheessa, hakusanojen kehittelyssä, rakenteen hahmottelussa, käännöksissä sekä lähdeluettelon tarkistuksessa on hyödynnetty tekoälyavusteista työkalua (Microsoft Copilot 2025).
Vaikuttavuus ja sen arviointi
Vaikuttavuus voidaan ymmärtää eri tavoin eri yhteyksissä tarkastelukulman mukaan, eikä sille ole yhtä yhteistä määritelmää (Laihonen ym. 2024, 76; Heliskoski, Humala, Kopola, Tonteri, & Tykkyläinen 2018, 5). Sillä voidaan tarkoittaa tehdyn toiminnan aikaansaamaan myönteistä muutosta, esimerkiksi toimintakykyyn tai hyvinvointiin (Vaikuttavuuskeskus 2024). Arkikielessä vaikuttavuudesta puhutaan usein epätarkasti ja se saatetaan sotkea vaikutuksiin. Lyhyesti ilmaistuna vaikutusten ja vaikuttavuuden eron voi nähdä siten, että vaikutus on hyöty tai haitta, vaikuttavuus taas kuvaa sitä, miten hyvin vaikutuksia saavutetaan (Klassen jne. 2010 teoksessa Heikkilä & Jääskeläinen 2025).
Vaikuttavuutta arvioitaessa keskeisinä kysymyksinä ovat: mikä vaikuttaa mihinkin, miten, millä edellytyksillä ja milloin. Vaikuttavuuden arvioinnissa tarkastelussa yhdistetään prosessit ja tulokset, eikä tarkastella vain jompaa kumpaa. (Dahler-Larsen 2005, 7.) Palveluiden vaikuttavuuden yhteydessä vaikuttavuus tarkoittaa sitä, että palvelulla saadaan aikaan tuloksia. Vaikuttavuuden arvioinnilla selvitetään, mitkä palvelumenetelmät tuottavat toivottuja tuloksia. (Kettunen 2017, 6.) Vaikuttavuuden tarkastelun aikajänne voi vaihdella yksittäisestä palvelutapahtumasta, palveluketjuihin tai ne ylittäviin vaikutuksiin (Pekkola, Leponiemi & Heikkilä 2025, 9).
Sosiaalityössä vaikuttavuus nähdään toiminnan aikaansaamina haluttuina tuloksina ja vaikutuksina. Nämä vaikutukset voivat näkyä ryhmän tai yksilön lisääntyneenä osallisuutena, hyvinvointina tai toimintakyvyn paranemisena. (Kivipelto 2016, luku “Arvioinnista vaikuttavuuteen”.)
Vaikuttavuuden tarkastelun monitasoisuus ja arvioinnin merkitys
Sosiaali- ja terveysministeriön (2024, 15) laatimissa valtakunnallisissa tavoitteissa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiselle todetaan, että ne tulee tuottaa ja niitä ohjata siten, että ne ovat sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta vaikuttavia. Sosiaalihuollon vaikuttavuutta ja sen arviointia on siten tarkasteleva monitasoisesti.
Sosiaali- ja terveysministeriön lastensuojelun laatusuosituksessa velvoitetaan tarjoamaan lastensuojelun asiakkaille tarpeenmukaista ja oikea-aikaista tukea. Näin ollen asiakastyössä tulisi arvioida, miten myönnetty palvelu tai tarjottu tuki vastaa asiakkaan tarpeisiin. (Malja, Puustinen-Korhonen, Petrelius & Eriksson 2019, 16, 23.) Asiakastyössä tavoitteena tulee olla toivottujen tulosten aikaansaaminen ei-toivottujen tulosten sijaan. Vaikuttavuuden arviointia tarvitaan tuottamaan tietoa siitä, tuottaako tarjottu toimenpide, tuki tai palvelu toivottua tulosta vai ei. (Vrt. Aaltio & Kannasoja 2024, luku “Katsaus lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityön vaikuttavuustutkimukseen Suomessa”.)
Vaikuttavuuden arviointi kytkeytyy hyvään ammatillisuuteen olemalla osa kriittistä tarkastelua ja kehittämistä (Kettunen 2017, 3). Tavoiteltavassa tilanteessa vaikuttavuustieto ohjaa työntekijää hyödyntämään työssään vaikuttaviksi todettuja työtapoja ja -menetelmiä (Kivipelto 2016, luku “Vaikuttavuustiedon näkökulmat”). Vaikuttavuuden arvioinnilla katsotaan luotavan edellytyksiä näyttöön perustuvalle toiminnalle, jossa asiakastyössä yhdistyvät paras saatavilla oleva tutkimustieto, ammattilaisen kokemus ja asiakkaan näkemys (Aaltio & Kannasoja 2024, luku “Katsaus lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityön vaikuttavuustutkimukseen Suomessa”).
Vaikuttavuus ja sen arviointi ovat osa tiedolla johtamista ja siten palvelujärjestelmän kehittämistä. Tieto toiminnan vaikuttavuudesta auttaa johtoa ja henkilöstöä toteuttamaan sosiaalihuollolle asetettuja tavoitteita (Miettinen, Selander & Linnosmaa 2020, 78–79). Vaikuttavuuden arvioinnilla pyritään saamaan tarkempaa tietoa siitä, miten palvelut toimivat, ja tätä saatua tietoa hyödyntämällä kasvattaa palveluiden tuloksellisuutta ja laatua (Kettunen 2017, 3). Lisäksi tarvitaan tietoa eri toimenpiteiden (kustannus)vaikuttavuudesta resurssien entistä parempaa kohdentamista varten (Miettinen ym. 2020 77–78; Mäki-Opas & Laatikainen 2021, 27). Forrester (2017) pitää tuloksellisuuden mittaamista tärkeänä lapsiperheiden sosiaalipalveluiden hyödyllisyyden ja tehokkuuden arvioinnissa. Mittaamisella ja arvioinnilla tuotetulla tiedolla voidaan tukea järjestelmää uusiutumaan ja oppimaan (Laihonen 2024, 87).
Yhteiskuntatasolta tarkasteltuna vaikuttavuus kytkeytyy rahoitukseen ja kustannusten kasvun hillitsemiseen. Palveluiden laadun ja vaikuttavuuden parantaminen lisää kustannusvaikuttavuutta (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020, 20). Kanervisto-Jokinen ja Koskimäki (2025, 243) toteavat palveluiden vaikuttavuuden hyvinvointialueilla muodostavan oikeutuksen niiden rahoittamiselle verovaroin. Linnakangas, Paasio, Seppälä ja Suikkanen (2015, 405) perustelevat vaikuttavuuden arviointia osana sosiaalityön aseman varmistamista hyvinvointiyhteiskunnan toimintamuotona. He näkevät hyvinvoinnin muutoksen luotettavan seurannan sekä toimivien ja vaikuttavien toimintatapojen käytön olennaisena osana profession aseman varmistamista.
Sosiaalihuollon vaikuttavuutta voidaankin tarkastella esimerkiksi yhteiskunnallisella, palvelujärjestelmä- tai organisaatiotasolla yksilötason lisäksi (esim. Mäki-Opas & Laatikainen 2021, 29; Pekkola, Leponiemi & Heikkilä 2025, 9). Näitä tasoja havainnollistetaan kuviossa 1. Yksilötasolla tarkastelun kohteena on palvelun asiakasvaikutus. Organisaatiotasolla keskiössä on palveluiden toimivuus ja kustannukset. Yhteiskuntatasolla olennaista on puolestaan laajemmat yhteiskunnalliset vaikutukset, hyvinvointi sekä resurssien kohdentaminen. Vaikuttavuuden tarkastelun tasot ovat dynaamisessa yhteydessä toisiinsa. Esimerkinomaisesti kiteytettynä: yksilöille tarjottavat palvelut sekä niiden vaikutukset ja vaikuttavuus heidän tilanteeseensa ovat yhteydessä siihen, mitä palveluita organisaatiossa tarjotaan ja lopulta siihen, millaisia rakenteita yhteiskunta luo yksilön ja perheiden tilanteiden tukemisen ympärille. Yksittäisten asiakkaiden tilanteisiin aikaansaadut vaikutukset “kasaantuvat” vaikuttavuustiedoksi, joka ohjaa yhteiskuntatasolla palvelujärjestelmään liittyvää päätöksen tekoa.
Kuvio 1. Vaikuttavuuden tasot.
Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden vaikuttavuustiedon jäljillä
Edellä todettiin, että vaikuttavuutta voidaan tarkastella monitasoisesti. Näin ollen myös vaikuttavuutta koskevan tiedon keräämisessä tulee hyödyntää eri lähteistä ja tasoilta saatavaa dataa. Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden vaikuttavuudesta puhuttaessa asiaa voidaan tarkastella niin lyhyellä aikavälillä, jolloin tarkastelussa voi olla esimerkiksi muutos asiakkaan tilanteessa kuin pidemmällä aikavälillä, jolloin katseet kääntyvät esimerkiksi palvelujärjestelmän toimintaan ja toimivuuteen (esim. Aaltio & Eriksson 2023, 319–320). Asiakkaiden osallisuus on vaikuttavuuden arvioinnissa oleellista, ja palveluiden toimivuutta arvioitaessa olisikin hyvä huomioida sekä ammattilaisen että asiakkaan näkökulmat (Kettunen 2017, 3).
Lapsiperheiden sosiaalihuollon vaikuttavuustiedon kokoamisessa on haasteita. Vaikuttavan (lapsiperheiden) sosiaalihuollon määrittely ja mittaaminen eivät ole osoittautuneet yksinkertaisiksi (Cree, Jain & Hillen 2019, 17; Forrester 2017). Esimerkiksi lastensuojelun voidaan nähdä palvelevan eri sidosryhmiä, joista jokainen määrittelee vaikuttavuuden eri tavoin (Hood 2019, 481). Forrester (2017) pitääkin olennaisena sitä, kenen katsotaan päättävän lapsiperheiden sosiaalipalveluissa seurattavista ja mitattavista tavoitteista sekä tuloksista.
Aaltio ja Erikson (2023, 320–321) kuvaavat suomalaisen lastensuojelun osalta vaikuttavuuden arvioinnin ja arviointitutkimuksen haasteiksi tietopohjan ohuuden, työskentelytapojen konkreettisten kuvausten puuttumisen, tavoitteet ja niiden mittaamisen. Nämä haasteet tarkoittavat sitä, että tarvittavat tiedot ovat hajallaan eri tietojärjestelmissä eikä käytettävissä ole kattavaa rekisteri- ja tilastotietoa. Sosiaalityön toimijoilla ei ole ollut kattavasti tapana jäsentää tekemäänsä asiakastyötä selkeästi määriteltävissä oleviksi menetelmiksi tai interventioiksi. Tällöin työskentelyn tarkka ymmärrys, ja siten myös vaikuttavuuden tutkimisen tapojen löytyminen muodostuvat haastaviksi. Lastensuojelun tavoitteisiin ja niiden mittaamiseen liittyvä haaste kytkeytyy Aaltion ja Erikssonin mukaan tutkimustiedon puuttumiseen sekä työskentelyn tuloksien mittaamisesta että validoiduista mittareista.
Täysin ilman mittareita ei sosiaalihuollossa toimita. Yksilötasolla käytettävissä on asiakkaan itsensä täytettävissä olevia mittareita, joilla voidaan saada tietoa asiakkaan omasta kokemuksesta tilanteestaan. Tällöin puhutaan tulosmittareista. Ne ovat työvälineitä, usein kyselylomakkeita tiedon keräämiseksi yksilön tilanteesta, esimerkiksi asiakkaan hyvinvoinnin osalta. (Hood, Lansley, Mitchell & Gaskell-Mew 2020, 319.) Myös työntekijälle tai asiakkaan läheisille suunnatuilla mittareilla saadaan tietoa asiakkaan tilanteesta (esim. Miettinen ym. 2020, 84). Työntekijät käyttävät kyseisiä mittareita yksilötasolla osana asiakastyötä, mutta tutkijat voivat hyödyntää niitä interventioiden vaikuttavuuden arviointiin (Hood ym. 2020, 319). Yksilötasolta saatua vaikutustietoa voidaan hyödyntää vaikuttavuuden arvioinnissa (esim. Harju 2025).
Mittareiden ja muiden arviointimenetelmien hyödyntäminen osana asiakastyötä ja vaikuttavuustiedon saantia vaatii lisää tutkimusta, kokeiluja niiden käytettävyydestä ja soveltuvuudesta asiakastyöhön. Henkilöstön osaamista on vahvistettava mittareiden yhdenmukaiseen käyttöön ja menetelmänhallintaan. (Flink & Aaltio 2020, 26; Manssila, Rahikka & Sjöblom 2018, 3.) Kivipelto (2016, 156) korostaa nimenomaisesti sosiaalityöhön soveltuvia ja toimivien mittareiden kehittämisen tarvetta työn vaikuttavuuden seurannassa. Hänen näkemyksensä mukaan mittaamisen tulee tapahtua sosiaalityön sisältä tulevien tarpeiden ja tavoitteiden pohjalta.
Flynn, Sundaresan ja Caffrey (2024) tarkastelivat fokusryhmähaastattelujen avulla Euroopassa sijaitsevassa lapsi- ja perhepalveluorganisaatiossa, millä edellytyksillä näyttöön perustuvia tulosmittareita voitaisiin ottaa käyttöön lapsi‑ ja perhepalveluissa vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden arviointia varten. Tutkimuksen mukaan käyttöönottoa vaikeuttavat erityisesti johdon heikko sitoutuminen, resurssien niukkuus, henkilöstön osaamisvajeet, organisaatiokulttuurin vastustus sekä teknologiset ongelmat. Toisaalta käyttöönottoa tukevat vahva johtajuus, riittävä koulutus ja tuki, mittareiden hyödyistä tehty selkeä viestintä, toimivat prosessit ja tekninen infrastruktuuri sekä avoin yhteistyö eri toimijoiden kesken. Tutkijoiden johtopäätöksenä on, että näyttöön perustuvien tulosmittareiden juurruttaminen käytäntöön voi olla jopa haastavampaa kuin itse mittareiden kehittäminen.
Rekisteripohjaisilla mittareilla voidaan saada vaikuttavuustietoa palvelujärjestelmätasolta. Tällöin tieto pohjautuu tietojärjestelmistä ja rekistereistä saatavaan tietoon, ja sitä sovelletaan esimerkiksi palvelun vaikuttavuuden arviointiin. (Miettinen ym. 2020, 87.) Sosiaalihuollon rekisterien kattavuudessa on todettu puutteita esimerkiksi sosiaalihuollon avopalveluiden osalta (Aejmelaeus, Pitkänen & Matinheikki 2023, 17). Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mittaamisen tasolla tarkastellaan esimerkiksi korjaavien palveluiden käyttöä tai sosiaalihuollon (kokonais)kustannuksia (Heikkilä & Jääskeläinen 2025, 50; Kivipelto & Björklund 2025). Tällöin voidaan hyödyntää muun muassa Kelan, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Tilastokeskuksen rekistereiden dataa. Rekistereistä voidaan saada tietoa väestön hyvinvoinnista sekä alueellisista eroista esimerkiksi palveluiden käytön ja erilaisten haasteiden esiintyvyyden osalta.
Rakenteellinen sosiaalityö on lakisääteinen osa sosiaalihuoltoa, ja sen sisältö määritellään Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 7 §:ssä. Sen tehtävänä on tuottaa asiakastyöhön perustuvaa tietoa asiakkaiden tarpeista ja niiden yhteiskunnallisista yhteyksistä sekä palvelujen vaikutuksista. Lisäksi rakenteellinen sosiaalityö pyrkii ehkäisemään ja korjaamaan sosiaalisia ongelmia sekä tuomaan sosiaalihuollon asiantuntijuutta päätöksentekoon ja muiden toimialojen suunnitteluun (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, § 7). Rakenteellisen sosiaalityön yhtenä osana tietotyö, jonka tarkoituksena on tuottaa tietoa sosiaalihuollon asiakkaiden elinolosuhteista, palvelujen toimivuudesta ja hyvinvointia tuottavista ja sitä heikentävistä tekijöistä sekä välitetään tietoa eteenpäin sosiaalialan päättäjille. Sosiaalinen raportointi on rakenteellisen tietotyön menetelmä, jonka avulla kerätään ja analysoidaan sosiaalialan asiakastyössä havaittuja ongelmia, ilmiöitä ja hyvinvointia tukevia tekijöitä. Sosiaalityöstä on kerätty tilastotietoa, mutta Rajala, Lähteenmäki ja Kallion (2024, 219) mukaan se ei yksin riitä kuvaamaan sosiaalityössä ilmeneviä monimuotoisia ja syvempiä ilmiöitä. Tämän vuoksi tarvitaan myös laadullista raportointia tilastotietojen rinnalle.
Tekoäly ja data-analytiikka sosiaalityön vaikuttavuuden arvioinnissa
Rakenteisen kirjaamisen ja rakenteellisen sosiaalityön myötä sosiaalityöstä alkaa kertyä dataa, joka tarjoaa arvokasta tietoa toiminnan kehittämiseen ja vaikuttavuuden arviointiin (Hujanen, Kinnunen, Ailio, & Koivumäki 2021). Dataa voi kertyä vaikuttavuuden kaikilta tasoilta. Pelkkä datan kerääminen ei kuitenkaan tuota arvoa. Data tulee jalostaa edelleen informaatioksi, tietämykseksi ja lopulta viisaudeksi, jotta se voi ohjata päätöksentekoa ja kehittämistä (Listenmaa2023). Kestävä arvonluonti edellyttää, että ihminen on prosessin keskiössä ja organisaation toiminta mukautuu jatkuvasti asiakkaiden ja sidosryhmien tarpeisiin (Alhonsuo & Väätäjä 2024, 35).
Jotta data-analytiikasta on hyötyä päätöksenteossa, on tärkeää hyödyntää sekä määrällistä (kvantitatiivista) että laadullista (kvalitatiivista) analyysia. Numeerisessa muodossa olevasta tiedosta, kuten tilastoista tehtävä kvantitatiivinen analytiikka voi tunnistaa trendejä, asiakasvirtoja ja palvelujen käyttöasteita, kun taas laadullinen analytiikka auttaa ymmärtämään asiakkaiden kokemuksia ja arvioimaan palvelujen laatua. Näiden yhdistäminen tuottaa kokonaisvaltaisemman kuvan sosiaalityön vaikuttavuudesta.
Sosiaalityössä syntyy paljon tekstimuotoista dataa, kuten asiakaskertomuksia ja raportteja. Tekoäly tarjoaa uusia mahdollisuuksia analysoida tekstimuotoista dataa, tunnistaa toistuvia ilmiöitä, luokitella asiakastarpeita sekä tukea tiedolla johtamista. Erityisesti luonnollisen kielen käsittelyyn (NLP) perustuvat menetelmät, voivat tuoda näkyväksi sellaisia rakenteita ja trendejä, joita manuaalisesti olisi vaikea havainnoida (Jukanti 2025, 1005-1012). Nämä menetelmät voivat esimerkiksi paljastaa, millaiset haasteet tai palvelutarpeet korostuvat tietyissä asiakasryhmissä tai alueilla.
Tiedon visualisointi on keskeinen osa analyysiprosessia, sillä se tekee monimutkaisesta datasta ymmärrettävää ja helposti jaettavaa (Koponen, Hildén & Vapaasalo 2016). Esimerkiksi aikajanasarjat voivat näyttää asiakkaiden hyvinvoinnin muutosta tukitoimien aikana, karttojen avulla voidaan visualisoida palvelujen alueellisia tarpeita ja verkostoanalyysit voivat kuvata asiakkaiden palvelupolkujen monimutkaisuutta. Hyvin suunnitellut visualisoinnit tukevat sekä operatiivista johtamista että strategista päätöksentekoa, ja ne auttavat tekemään vaikuttavuutta näkyväksi myös sidosryhmille, joille suuri datamäärä olisi muutoin vaikeasti hahmotettava.
Kun dataan pohjautuen on lopulta muodostettu ymmärrys kokonaiskuvasta, resursseja voidaan kohdentaa niihin palveluihin, joista saadaan suurin kokonaishyöty. Tietoon perustuen voidaan myös parantaa palveluiden laatua ja vähentää kustannuksia. Tiedon hyödyntäminen vaikuttavuuden arvioinnissa tulee olla jatkuvaa, jotta päätöksenteko pohjautuisi ajankohtaiseen tietoon (esim. Laihonen 2024). Tiedon hyödyntäminen tarjoaa uusia mahdollisuuksia tehdä vaikuttavuus ja sosiaalityö näkyväksi ja tukea tiedolla johtamista.
Lastensuojelutyön vaikuttavuuden arviointi on perinteisesti ollut haastavaa, sillä vaikutukset näkyvät usein pitkällä aikavälillä ja monilla elämänalueilla. Siksi pitkittäisanalyysit ovat välttämättömiä, jotta voidaan seurata muutoksia ja arvioida tukitoimien todellista vaikutusta asiakkaiden hyvinvointiin ajan kuluessa. Lyhyen aikavälin mittarit eivät riitä kuvaamaan sosiaalityön kokonaisvaikutusta, sillä esimerkiksi lastensuojelun toimenpiteiden hyödyt voivat ilmetä vasta vuosien päästä. Pitkittäisanalyysit yhdistettynä ennustemalleihin tarjoavat mahdollisuuden tunnistaa riskitekijöitä ja kohdentaa varhaisia tukitoimia, mikä voi ehkäistä raskaampien ja kalliimpien palvelujen tarvetta. Lastensuojelussa pitkittäisanalyysien avulla voidaan seurata, miten tukitoimet vaikuttavat lapsen ja perheen hyvinvointiin ajan myötä. Dataan pohjautuvat ennustemallit voivat myös tunnistaa riskitekijöitä, jotka ennakoivat sijoituksia ja kriisitilanteita. Riskitekijöihin puuttumalla, eli varhaisilla tukitoimilla, voidaan ennaltaehkäistä raskaampien ja kalliimpien tukitoimien tarvetta. Ennustemallit voivat tunnistaa riskitekijöitä, jotka ennakoivat sijoituksia tai kriisitilanteita, ja näin tukea ennaltaehkäisevää työtä. (Rosholm, Bodilsen, Michel ja Nielsen 2024.)
Yhdistämällä eri järjestelmistä saatua tietoa, kuten sosiaalipalvelujen, terveydenhuollon ja koulutuksen dataa, voidaan muodostaa kokonaiskuva, joka auttaa kohdentamaan resurssit sinne, missä ne tuottavat suurimman hyödyn (STM 2023). Resurssien tarkempi kohdentaminen voi parantaa palveluiden laatua, vähentää kustannuksia ja vahvistaa lapsen oikeutta turvalliseen kasvuympäristöön. Lisäksi analytiikka voi tuottaa tietoa kustannus–hyöty -suhteesta, jota voidaan hyödyntää päätöksenteossa ja palvelujen kehittämistä (Valtiontalouden tarkastusvirasto, 2021). Data-analytiikan hyödyntäminen edellyttää kuitenkin eettistä harkintaa ja tietosuojasta huolehtimista, sillä kyse on arkaluonteisesta tiedosta. Kun analytiikkaa käytetään vastuullisesti, se voi olla merkittävä väline vaikuttavuuden arvioinnissa ja lastensuojelun kehittämisessä.
Sosiaalityön tiedolla johtaminen kehittyy kohti entistä ennakoivampaa ja integroitua toimintaa. Tekoäly ja koneoppiminen mahdollistavat riskitekijöiden tunnistamisen ja varhaisen puuttumisen, joka puolestaan voi vähentää raskaiden tukitoimien tarvetta. Eri järjestelmistä saatavan datan yhdistäminen luo kokonaiskuvan asiakkaan tilanteesta ja tukee monialaista yhteistyötä. Tiedon yhdistämisellä voidaan tutkia myös terveysongelmien ja sosiaalipaleluiden välistä yhteyttä. Tulevaisuudessa reaaliaikainen vaikuttavuuden seuranta ja läpinäkyvät algoritmit voivat tehdä sosiaalityön vaikutukset näkyvämmiksi ja vahvistaa tiedolla johtamista lastensuojelussa.
Huolellinen data-analytiikan ja tekoälyn hyödyntäminen vaatii sekä alan ymmärrystä että analytiikkaosaamista. Rajalan, Lähteenmäen ja Kallion (2024, 226) esittämää linjausta mukaillen olisi suositeltavaa, että sosiaalisen raportoinnin seuranta, analyysi ja kokonaisraportin laadinta määritellään hyvinvointialueella asiantuntijatehtäväksi. Tehtävä voisi sopia hyvinvointianalyytikolle, joka vastaisi raporttien koostamisesta, toimittamisesta johdolle sekä tiedon avoimesta jakamisesta. Näin varmistetaan tiedon systemaattinen keruu ja sen hyödyntäminen johtamisen kehittämisessä sekä palvelujen toimivuuden seurannassa.
Lopuksi
Vaikuttavuustiedon avulla voidaan tehdä päätöksiä, ohjata resursseja, tuottaa asiakasta auttavia palveluita ja toimenpiteitä sekä kehittää käytössä olevia menetelmiä. Huomioitavaa kuitenkin on, ettei vaikuttavuustieto ole absoluuttinen totuus. Sen, kuten muunkin tiedon suhteen tulee olla kriittinen. Vaikuttavuustietoa käytettäessä on syytä ymmärtää, miten ja mistä tieto on tuotettu, miten sitä tulkitaan ja hyödynnetään osana päätöksentekoa (Mäki-Opas & Laatikainen 2021, 30). Vaikuttavuustiedon kerääminen ja vaikuttavuuden arviointi eivät ole pelkkää mittaamista. Tarvitaan ymmärrystä siitä, millaista dataa ja tietoa tarvitaan, mistä sitä on muodostettavissa, sen analysointia ja saadun tiedon hyödyntämistä.
Lapsiperheiden sosiaalipalveluita sekä laajemmin sosiaalihuoltoa koskeva vaikuttavuustieto on vielä puutteellista. Kuten edellä on todettu, vaikuttavuuden arviointi on monitasoista ja niin eettisesti, poliittisesti kuin taloudellisestikin tärkeää. Vaikuttavuustietoa tarvitaan, jotta asiakkaita kyetään auttamaan tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Vaikuttavuuden arvioinnin vajavaisuuden taustalla on useita syitä aina tiedon hajanaisuudesta alalle suunnattujen mittareiden ja mittaamiskulttuurin vähäisyyteen. Myös jo olemassa olevaa dataa tulisi osata analysoida ja hyödyntää paremmin, jotta sitä voisi käyttää entistä paremmin päätöksen teon tukena.
Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden vaikuttavuustiedon keräämisen, hyödyntämisen sekä näyttöön perustuvien käytäntöjen kehittämisen osalta on paljon tehtävää. Tarvitaan muun muassa tutkittua tietoa, alalle suunnattuja mittareita sekä osaamisen ja toimintakäytäntöjen vahvistamista. Näin voidaan tavoitella tilannetta, jossa vaikuttavuuden arviointi ja tiedon hyödyntäminen ovat läpinäkyvä osa asiakastyötä ja päätöksentekoa niin yksilö- kuin palvelujärjestelmätasollakin.
Lähteet
Aaltio, E & Eriksson, P. 2023. Sijaishuollon mustaa laatikkoa ryhdytty avaamaan vaikuttavuuden ja laadun arvioimiseksi. Yhteiskuntapolitiikka 88 (2023):3, 319–324. Viitattu 27.7.2025 https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023061354677.
Aaltio, E. M. & Kannasoja, S. 2024. Katsaus lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityön vaikuttavuustutkimukseen Suomessa. Teoksessa J. Kiili, A-M. Jaakola, M. Anis, T. Lamponen & E. Stenvall (toim). Lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityö. Helsinki: Gaudeamus, luku “Katsaus lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityön vaikuttavuustutkimukseen Suomessa”.
Aejmelaeus, R., Pitkänen, L. J. & Matinheikki, J. 2023. Tiedosta tekoihin – Hyvinvointialueiden tiedolla ohjaaminen ja vaikuttavuus: Valtiovarainministeriön Kustannusvaikuttavuuden osaamiskeskus -hankkeen loppuraportti. Valtiovarainministeriön julkaisuja No. 63/2023. Helsinki: Valtiovarainministeriö. Viitattu 13.12.2025 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-367-673-2.
Alhonsuo, M; Väätäjä, H.2024, Datalähtöisyys organisaatioissa julkaisussa Tietojohtamisen ja data-analytiikan taidot: strategioita, toimintamalleja ja työkaluja. Karelia-ammattikorkeakoulun julkaisuja. B, Oppimateriaaleja ja kokoomateoksia
Cree, V. E., Jain, S., & Hillen, D. P. 2019. Evaluating effectiveness in social work: Sharing dilemmas in practice. European Journal of Social Work, 22(4), 599–610. Viitattu 14.12.2025 https://doi.org/10.1080/13691457.2018.1441136.
Dahler-Larsen, P. 2005. Vaikuttavuuden arviointi. Helsinki: Stakes.
Flink, A. & Aaltio, E. 2020. Hyvinvoinnin ja muutoksen mittarit systeemisessä lastensuojelussa. Katsaus mallin vaikuttavuuden arvioinnissa käytettyihin mittareihin ja menetelmiin. Työpaperi 11/2020. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 23.12.2024 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-473-8.
Flynn, S,, Sundaresan, S. L., Caffrey, L. 2024. Putting Outcomes into Practice: The Implementation of a Framework of Outcome Measures within a Child and Family Service, The British Journal of Social Work, Volume 54, Issue 6, https://doi.org/10.1093/bjsw/bcae037
Forrester, D. 2017. Outcomes in Children´s Social Care. Journal of Children´s Services, Vol 12, Nro 2-3 (2017), 144-157. Viitattu 14.12.2024 https://doi.org/10.1108/JCS-08-2017-0036.
Harju, H. Arvioinnin rooli sosiaalihuollon vaikuttavuuskeskustelussa. Dialogi. Viitattu 17.12.2025 http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251215119348.
Heikkilä, M. & Jääskeläinen, A. 2025. Vaikuttavuustiedon matka mittaamisesta julkiseen päätöksentekoon. Teoksessa S. Pekkola, U. Leponiemi & M. Heikkilä (toim.), Vaikuttavuuden monet kasvot. Tampere: Vastapaino, 47–60.
Heliskoski, J., Humala, H., Kopola, R., Tonteri, A. & Tykkyläinen, S. 2018. Vaikuttavuuden askelmerkit. Työkaluja ja esimerkkejä palveluntuottajille. Sitran selvityksiä 130. Viitattu 21.9.2024 https://www.sitra.fi/app/uploads/2018/03/vaikuttavuuden-askelmerkit.pdf.
Hood, R. 2019. What to Measure in Child Protection? The British Journal of Social Work, Vol 49 Nro 2 (2019), 466-484. Viitattu 14.12.2024 https://doi.org/10.1093/bjsw/bcy066.
Hood, R., Lansley, S., Mitchell, T. & Gaskell-Mew, E. 2020. Using outcome measures in child protection work. Child & Family Social Work, vol. 26, no. 3, 2021-08, 318-328. Viitattu 6.9.2025 https://doi.org/10.1111/cfs.12811.
Hujanen, K., Kinnunen, U-M., Ailio, E., Koivumäki, L. (2021). Sosiaalityön laadukas rakenteinen kirjaaminen sosiaalityöntekijöiden kuvaamana. Finnish Journal of eHealth and eWelfare, 13(4), 360-371. http://dx.doi.org/10.23996/fjhw.109933
Jukanti, M. 2025.Understanding Natural Language Processing (NLP) Technique. Journal of Computer Science and Technology Studies,
Vol 7, nro 7,
Kananoja, A. & Ruuskanen, K. 2019. Selvityshenkilön ehdotukset lastensuojelun toimintaedellytysten ja laadun parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisusarja: Raportteja ja muistioita 2019:4. Viitattu 1.8.2025 http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-4026-0.
Kanervisto-Jokinen, M. & Koskimäki, M. 2025. Asiakasnäkökulma sosiaalipalveluiden vaikuttavuudessa. Teoksessa S, Pekkola, U. Leponiemi & M. Heikkilä (toim.) Vaikuttavuuden monet kasvot. Tampere: Vastapaino. 243–259.
Koponen, J., Hildén, J., Vapaasalo, T. 2016. Tieto näkyväksi: Informaatiomuotoilun perusteet. Aalto-yliopisto.
Kiili, J., Jaakola, A-M., Anis, M., Lamponen, T. & Stenvall, E. 2024. Lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityö 2020-luvulla. Teoksessa J. Kiili, A-M. Jaakola, M. Anis, T. Lamponen & E. Stenvall (toim.) Lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityö. Helsinki: Gaudeamus, luku “Johdanto. Lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityö 2020-luvulla”.
Kettunen, P. 2017. Vaikuttavuuden arviointi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Tutkimusraportteja 2/2017. Turun kaupunki. Viitattu 21.9.2024 https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/tutkimusraportti_2-2017.pdf.
Kivipelto, M. 2016. Sosiaalityön arviointi ja vaikuttavuus. Teoksessa M. Törrönen, K. Hänninen, P. Jouttimäki, T. Lehto-Lunden, P. Salovaara & M. Veistilä. (toim.) Vastavuoroinen sosiaalityö. Helsinki: Gaudeamus, luku “Arvioinnista vaikuttavuuteen”, luku “Vaikuttavuustiedon näkökulmat”.
Kivipelto, M. & Björklund, L. 2025. Sosiaalipalvelujen vaikuttavuuden mittaaminen ja seuranta. Dialogi. Viitattu 17.10.2025 https://dialogi.diak.fi/2025/02/13/sosiaalipalvelujen-vaikuttavuuden-mittaaminen-ja-seuranta/.
Laihonen, H., Kork, A.-A., Lunkka, N., Sinervo, L.-M., Sillanpää, V., Kokko, P., & Hyvärinen, J. 2024. Vaikuttavuuden johtamisen mekanismit – lähtökohtia ja edellytyksiä hyvinvointialueille. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, Vol 61 nro 1 (2024), 75–92. Viitattu 21.9.2024 https://doi.org/10.23990/sa.126151.
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 612/2021.
Linnakangas, R., Paasio P., Seppälä, U. & Suikkanen, A. 2015. Mitä mittarien käyttö voisi tarjota sosiaalityölle. Janus: Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, Vol 23 nro 4 (2015), 405–415. Viitattu 23.12.2024 https://journal.fi/janus/article/view/53128.
Listenmaa, J. (2023). Laita tieto töihin – Tiedolla johtamisen käsikirja. Alma Talent.
Malja, M., Puustinen-Korhonen, A., Petrelius, P. & Eriksson, P. 2019. Lastensuojelun laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2019:8. Viitattu 28.9.2024 http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-4067-3.
Manssila, J., Rahikka, A.& Sjöblom, S. 2018. Suositus toimintakykymittareiden yhdenmukaiseen ja eettiseen käyttöön sosiaalialan asiakastyössä. Toimia-suositus. Viitattu 29.9.2024 https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018070427037.
Miettinen, M., Selander, K. & Linnosmaa, I. 2020. Sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden tutkiminen. Teoksessa A, Hujala & H. Taskinen (toim.) Uudistuva sosiaali- ja terveysala. Tampere: University Press, 77–128. Viitattu 28.7.2025 https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/123995/978-952-359-022-9.pdf.
Mäki-Opas, T. & Laatikainen, T. 2021. Näkökulmia sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisvaltaiseen vaikuttavuuden arviointiin. Yleislääkäri, 36(5), 27–30. Viitattu 13.12.2025 https://www.lukusali.fi/index.html?p=Suomen%20yleisl%C3%A4%C3%A4k%C3%A4rit%20GPF%20ry&i=9031974c-1462-11ec-b627-00155d64030a.
Paasio, P. 2017. Sosiaalityö ja vaikuttavuus. Teoksessa K. Aho, A. Kananoja, P. Marjamäki (toim.) Sosiaalityön käsikirja. 4. uudistettu laitos. Helsinki: Tietosanoma, luku “Sosiaalityö ja vaikuttavuus”.
Pekkola, S., Leponiemi, U. & Heikkilä, M. 2025. Vaikuttavuuden monien kasvojen nykyisyys. Teoksessa S. Pekkola, U. Leponiemi & M. Heikkilä (toim.) Vaikuttavuuden monet kasvot. Tampere: Vastapaino, 7-25.
Rajala, T., Lähteenmäki, L., Kallio, J. 2024. Sosiaalinen raportointi rakenteellisen sosiaalityön tiedon tuottajana. Yhteiskuntapolitiikka, Vol 89, Nro 3.
Rosholm, M., Bodilsen, S.,T. Michel, B., Nielsen, A.,S. (2024) Predictive risk modeling for child maltreatment detection and enhanced decision-making: Evidence from Danish administrative data. doi: 10.1371/journal.pone.0305974. PMID: 38985689; PMCID: PMC11236184.
Sosiaalihuoltolaki 1301/2014.
Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus 2020–2022. Ohjelma ja hankeopas. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:3. Viitattu 13.12.2025 https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/2da36b9c-3d66-4f06-90f6-d739a5f63584/content.
Sosiaali- ja terveysministeriö 2024. Valtakunnalliset tavoitteet sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiselle. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2024:2. Helsinki.
Toikko, T. & Rantanen, T. 2014. Tuotetaanko sosiaalityöstä kokemukseen vai näyttöön perustuvaa tietoa? Teoksessa M. Zechner (toim.) Hyvinvointitieto: kokemuksellista, hallinnollista ja päätöksentekoa tukevaa? Seinäjoki: Seinäjoen ammattikorkea koulu, 119-136.
Vaikuttavuuskeskus 2024. Tietoa vaikuttavuudesta. Viitattu 21.9.2024 https://vaikuttavuuskeskus.fi/tietoa-vaikuttavuudesta/.
Asiasanat: Vaikuttavuus, sosiaalihuolto, sosiaalipalvelut, tekoäly, data-analytiikka