Tia Lämsä, OTM, HTM, MMM, lehtori, Vastuulliset palvelut, Lapin ammattikorkeakoulu
Johdanto
Nälkä iskee, mutta jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, eikä kauppaan meno innosta. Päätät siis tarttua puhelimeesi ja woltata pitsaa. Täysin normaalia ja tuttua juttua tänä päivänä – eikö vain? Moni meistä ei kuitenkaan ajattele, että itse asiassa siihen asti, että pitsa tulee kotiovelle, on monia sopimuksia taustalla ja ympärillä myös juridinen viitekehys.
Ruokalähettiyrityksen asiakas ei välttämättä tiedä, kuka hänelle toimittaa tilatun palvelun ja millaiset taustat palvelun toteuttajalla on. Alustatyössä on erilaisia läpinäkymättömyyden muotoja. (Immonen 2023.) Tämä esimerkki kuvastaa hyvin, kuinka jokapäiväinen arkemme on muuttunut, ja jos uskaltaudumme tarkastelemaan muutosten vaikutuksia oikeudellisesta näkökulmasta, huomaamme ilmassa monia kysymysmerkkejä. Digitalisaatio ja alustatalouden nopea kasvu ovat tuoneet monia oikeudellisia kysymyksiä, johon lainsäädäntö ei ole kyennyt vastaamaan riittävän nopeasti. Työn tekemisen muodot ovat moninaistuneet, ja erityisesti alustavälitteinen työ sijoittuu monilta osin usein oikeudellisesti epäselvälle rajapinnalle. Tämä kehitys osoittaa jännitteen oikeusjärjestelmän vakauden ja yhteiskunnallisen muutoksen nopeuden välillä. Lainsäädäntö tulee väistämättä monilta osin jälkijunassa ja kaikkiin tilanteisiin ei löydy kirjoitettua lainsäädäntöä.
Esimerkkinä työoikeuden näkökulma
Yhteiskunnassa on ollut viime aikoina voimakkaasti keskustelua ennen kaikkea alustatyön roolista työsuhteen ja itsenäisen yrittäjyyden välissä. Alustatalouden toimijat, kuten ruokalähettipalveluja tarjoavat yritykset, ovat tuoneet työmarkkinoille uudenlaisia työn organisoinnin tapoja, joissa työn suorittajat toimivat muodollisesti itsenäisinä yrittäjinä, mutta tosiasialliset työolosuhteet voivat muistuttaa työsuhdetta. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa samanlaisia tosiseikkoja arvioidaan eri oikeudellisissa yhteyksissä eri tavoin. Esimerkiksi ruokalähettien asemaa koskevassa oikeuskäytännössä ja viranomaisratkaisuissa on päädytty osin ristiriitaisiin lopputuloksiin sen suhteen, onko kyse työsuhteesta vai yrittäjyydestä. Tämä kuvastaa hyvin sitä, että lainsäädäntöä luotaessa ei ole pystytty ennakoimaan kaikkia tulevaisuuden työn muotoja. Ja sama pätee aivan varmasti jatkossakin.
Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksessä KHO:2025:41 otettiin kantaa siihen, ovatko ruokalähetit työsopimuslain mukaisessa työsuhteessa vai onko kyse yrittäjyydestä. Korkein hallinto-oikeus toteaa ratkaisussaan, että työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät ja näihin kyse on työsuhteesta ja ruokalähettien olevan työntekijöiden asemassa. KHO otti samalla kantaa myös siihen, onko näihin oikeussuhteisiin sovellettava myös työaikalakia. Tähän johtopäätöksenä oli, että läheteillä on työaika-autonomia, minkä johdosta heihin ei sovelleta työaikalakia. (KHO:2025:41) Vakuutusoikeus taas totesi ratkaisussaan VakO 607:2025, että ruokalähetteihin on sovellettava yrittäjien eläkelain sijaan työntekijän eläkelakia, koska kaikki työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät (VakO 607:2025). Samaan lopputulokseen vakuutusoikeus on tullut aiemmassa ratkaisussaan vuonna 2022(VakO 1802:2022). Näin ratkaisut vahvistavat näkemystä työntekijäroolin olemassaolosta yrittäjyyden sijaan. Toisaalta myös poikkeavia näkemyksiä esimerkiksi työaikalain soveltuvuudesta ruokalähettien työhön on ollut: Työneuvosto on esimerkiksi vuonna 2020 kahdessa tapauksessa todennut myös työaikalain soveltuvan ruokalähettien työhön (Lausunto 1482–20, Lausunto 1481–20).
Tällaiset tulkintaerot eivät ole pelkästään yksittäistapauksia koskevia ongelmia, vaan ne heijastavat laajempaa ilmiötä: oikeudellisen sääntelyn kyvyttömyyttä pysyä teknologisen ja taloudellisen kehityksen tahdissa. Oikeusjärjestelmä rakentuu lähtökohtaisesti suhteellisen pysyville käsitteille ja kategorioille, kun taas alustatalous muokkaa työn tekemisen ehtoja nopeasti ja jatkuvasti.
Alustatalouden osalta voidaan todeta, että Euroopan parlamentti on hyväksynyt vuonna 2024 direktiivin työehtojen ja työolojen parantamisesta alustatyössä ja tämän direktiivin täytäntöönpanoaika kansallisesti päättyy 2.12.2026. Direktiivillä pyritään varmistamaan alustataloudessa työskentelevien asema. Suomessa lainsäädäntö aiheen osalta on arvioitu esiteltävän viikolla 38/2026. Euroopan parlamentti on käsitellyt asiaa ainakin jo vuodesta 2019 astu erilaisilla selvityksillä, mikä kuvastaa hyvin lainsäädännön hitautta suhteessa muuttuvaan maailmaan. (European Parliament 2025, 3; Euroopan parlamentti 2024, Valtioneuvosto 2024.)
Ilmiö paljastaa laajemman ongelman: oikeudellinen sääntely perustuu kategorioihin, jotka eivät enää vastaa työelämän todellisuutta. Kun oikeusjärjestelmä joutuu soveltamaan vanhoja käsitteitä uusiin toimintamalleihin, seurauksena on epävarmuutta sekä työn suorittajien että alustayritysten näkökulmasta. Oikeudellisen aseman ennakoitavuus heikkenee, mikä puolestaan vaikeuttaa riskien arviointia ja jakamista sopimussuhteissa. Tämä luo haasteen myös sopimuksiin, kun tulevasta ei ole varmuutta. Sopimuksissa tavoitteena on luoda ratkaisu, joka on molempien osapuolten etujen mukainen (Juvonen, Koskensyrjä, Kuhanen, Kämppi & Talala 2023, 121).
Toiminnan riskit ja sopimukset
Edellä kuvattu epävarmuus työntekijän ja yrittäjän välisestä rajanvedosta ei ole merkityksellinen ainoastaan työoikeudellisesta näkökulmasta. Se kuvastaa osaltaan haasteita, joita liittyy sopimussuhteisiin ja riskienjakoon. Mikäli osapuolten oikeudellinen asema jää epäselväksi, ei sopimuksin voida luotettavasti ennakoida, mitä velvoitteita ja riskejä kuhunkin osapuoleen lopulta kohdistuu. Tällöin sopimus ei enää toimi tehokkaana riskienhallinnan välineenä. Työoikeuden rinnalle voidaan nostaa esimerkiksi lyhytvuokraus. Ilmiönä se laajalle levinnyt ja merkittävä taloudellinen ilmiö, mutta vasta nyt ollaan tekemässä lainsäädännöllisiä kirjauksia aiheeseen liittyen ja ollaan säätämässä millainen asunnon lyhytvuokraus olisi sallittua (Ympäristöministeriö 2026).
Alustatalous on toki vain yksi osa palveluiden murrosta. Yrityksellä on käytännössä eri tuotantovaiheissa aina mahdollista tuottaa palvelu (tai tuote) itse yrityksen sisäpuolella tai hankkia ulkopuolelta. Sopimuksin voidaan säädellä ulkopuolisiin hankintoihin liittyvää epävarmuutta ja riskiä. Sopimuksissa ei voida kuitenkaan ennakoida kaikkia tulevaa. (Pajarinen 2001, 7.)
Tavarakaupassa vaihdanta tapahtuu fyysisin tuottein, mutta palvelut ovat aineettomia ja niitä voidaan kutsua lähinnä toimintaprosesseiksi. Siksi palveluhankintojen hankinnan tarkka määrittely on usein haastavaa. Lisäksi palveluihin voi sisältyä tavoitteellisia näkökohtia, niiden sopiminen on vaihdantaperusteisesti vaikeaa. Näin palveluntuottajan velvoitteiden täyttymisen arviointi vaatii enemmän näkökulmia kuin tavarakauppa. Siksi paleluhankintojen sopimuksissa korostuvat yhteistoiminnallisuus ja erilaisten menettelytapojen kuvaukset, eikä niinkään lopputuotteen täsmällinen kuvaus. Yhteistoiminnallisista seikoista voidaan mainita esimerkkinä luottamus, lojaliteetti ja osapuolten yhteistyökäytännöt, joiden tavoitteena on yhteisen lopputuloksen onnistuminen. (Tieva 2007, 183.)
Lopuksi
Alustataloutta koskeva keskustelu havainnollistaa laajempaa muutosta, joka ei rajoitu yksittäiseen toimialaan tai oikeudenalaan. Kyse on yleisemmästä kehityssuunnasta, jossa palveluiden tuotanto hajautuu, verkostoituu ja siirtyy yhä useammin organisaation ulkopuolelle. Yritykset eivät enää toimi selkeästi rajatuissa rakenteissa, vaan osana sopimusverkostoja, joissa toimijoiden roolit ja vastuut voivat vaihdella tilanteesta toiseen. Tällaisessa ympäristössä oikeudellisten kategorioiden merkitys korostuu, mutta samalla niiden soveltaminen käy entistä haastavammaksi.
Perinteisesti sopimuksilla on pyritty hallitsemaan juuri tällaisia epävarmuustekijöitä. Riskien jakaminen, vastuiden määrittely ja velvoitteiden kohdentaminen ovat sopimusoikeuden keskeisiä tehtäviä. Tämä lähtökohta kuitenkin edellyttää, että osapuolten asema ja sovellettava oikeudellinen kehys ovat riittävän ennakoitavissa. Mikäli toimintaympäristö muuttuu nopeasti tai oikeudellinen tulkinta jää avoimeksi, sopimuksilla ei välttämättä saavuteta niiden keskeistä tavoitetta eli riskien hallittua kohdentamista.
Tämä kehitys haastaa myös perinteisen käsityksen riskienjaosta. Sen sijaan, että riskit voitaisiin selkeästi jakaa sopimusehdoilla, ne jäävät osin avoimiksi ja realisoituvat vasta toiminnan aikana. Tällöin korostuvat sopimussuhteen aikainen yhteistyö, tiedonvaihto ja osapuolten kyky reagoida muuttuviin tilanteisiin.
Alustatalouden ohella vastaavaa kehitystä voidaan havaita laajemminkin palvelutaloudessa, jossa toiminta perustuu usein pitkäkestoisiin yhteistyösuhteisiin, alihankintaketjuihin ja erilaisiin kumppanuusmalleihin. Näissä suhteissa korostuvat joustavuus ja sopeutumiskyky, mutta samalla myös epävarmuus. Sopimukset eivät enää toimi pelkästään yksittäisten suoritusten vaihdannan välineinä, vaan ne rakentavat puitteita jatkuvalle yhteistyölle tilanteissa, joissa kaikkia tulevia olosuhteita ei voida ennakoida.
Oikeudellinen epävarmuus ei näin ollen ole ainoastaan sääntelyn puute tai viive, vaan se muodostuu osaksi sopimussuhteiden normaalia toimintaympäristöä. Tämä edellyttää myös uudenlaista lähestymistapaa sopimuksiin: niiden on kyettävä yhdistämään ennakollinen riskienhallinta ja jälkikäteinen sopeutumiskyky.
Lähteet
European Parliament 2025. Improving the working conditions of platform workes. Viitattu 6.4.2026 Improving the working conditions of platform workers.
Euroopan parlamentti 2024. Parlamentti hyväksyi direktiivin alustatyöntekijöiden oikeuksista. Lehdistötiedote 24.4.2024. Viitattu 6.4.2026 Parlamentti hyväksyi direktiivin alustatyöntekijöiden oikeuksista | Ajankohtaista | Euroopan parlamentti.
Immonen, J. 2023. Mikrotyö on näkymätöntä alustatyötä – kuka on työn tilaaja, kuka tekijä? Työterveyslaitos. Tiedote 27.10.2023. Viitattu 5.4.2026 https://www.ttl.fi/ajankohtaista/tiedote/mikrotyo-on-nakymatonta-alustatyota-kuka-on-tyon-tilaaja-kuka-tekija.
Juvonen, M., Koskensyrjä, M., Kuhanen, L., Kämppi, P. & Talala, T. 2023. Yrityksen riskienhallinta. Aalto Executive Education.
KHO:2025:41
Lausunto 1482-20: 4.2.2020
Lausunto 1481-20: 4.2.2020
Pajarinen, M. 2001. Ulkoistaa vai ei – Outsourcin teollisuudessa. Saatavilla chrome-extension://efaidnbmnnnibpcajpcglclefindmkaj/https://www.etla.fi/wp-content/uploads/B181.pdf, viitattu 5.4.2026.
Tieva, A. 2007. Kiinteistöpalveluiden kumppanuussopimukset. Teoksessa Oikeus 2007 (36); 2: 183-201.
VakO 24.2.2026/607:2025
VakO 14.6.2024/1802:2022
Valtioneuvosto 2024. Alustatyödirektiivin kansallista täytäntöönpanoa valmisteleva työryhmä. TEM 092/2024. Viitattu 6.4.2026 Alustatyödirektiivin kansallista täytäntöönpanoa valmisteleva työryhmä – Valtioneuvosto,.
Ympäristöministeriö 2026. Ympäristöministeriö viimeistelee rakentamislakiin säännöksiä lyhytvuokrauksesta. Uutinen 29.1.2026. Viitattu 6.4.2026 Ympäristöministeriö viimeistelee rakentamislakiin säännöksiä lyhytvuokrauksesta – Valtioneuvosto.
Asiasanat: alustatalous, alustatyö, sopimukset, oikeudellinen sääntely, riskit