Kotona asumisen tueksi tarvitaan helposti ja edullisesti mitattavissa olevia biomarkkereita, joita voidaan hyödyntää myös kotioloissa ja osana arkea. Etäyhteyksillä voidaan tuottaa erilaista päivätoimintaa ja ylläpitää kotihoidon tilannekuvaa.
Kotona asumisen tueksi tarvitaan helposti ja edullisesti mitattavissa olevia biomarkkereita, joita voidaan hyödyntää myös kotioloissa ja osana arkea. Etäyhteyksillä voidaan tuottaa erilaista päivätoimintaa ja ylläpitää kotihoidon tilannekuvaa.
Terveydenhuollon yhtenäisten käytäntöjen kehittämisellä pyritään näyttöön perustuvaan toimintaan, jolla tarkoitetaan parhaan saatavilla olevan ajantasaisen tiedon harkittua käyttöä. Korkeakouluilla on merkittävä rooli ja vastuu tukea näyttöön perustuvien yhtenäisten käytäntöjen kehittämistä.
Turvallisuus kytkeytyy laatuun. Turvallisuuden vahvempi asema laatujärjestelmissä tuottaa turvallisuuslaatuajattelua, joka on kytkettävissä kaikkiin laatujärjestelmiin.
Uuden mallin myötä opiskelijoiden odotetaan saavuttavan vaadittavan lääkelaskennan substanssiosaamisen erilaisten ohjauksellisten menetelmien avulla. Malli mahdollistaa opiskelijan saavuttaman, kuhunkin substanssialueeseen liittyvän lääkelaskennan osaamisen tunnistamisen, varmistamisen ja tunnustamisen.
Perinteisesti turvallisuus ymmärretään ennen muuta kontrollin ja järjestyksen ylläpitämisenä, missä poliisi ja puolustusvoimat olivat keskeisiä toimijoita. Kontrolliturvallisuuden rinnalle on noussut hyvinvointiturvallisuuden käsite. Lapin turvallisuustilanne on selvästi kohentunut ja ennakoivien indikaattoreiden perusteella näyttää siltä, että positiivisen kehityksen jatkumiselle on hyvät edellytykset myös jatkossa.
Hyvinvointia ja turvallisuutta tuottavat instituutiot muodostavat keskeisen reunaehdon kansalaisten turvallisuustunteelle ja -luottamukselle. Lapin maakuntaa luonnehtivat harvaan asuttu maaseutu, pitkät asiointimatkat, väestön keskittyminen kasvukeskuksiin, demografisesti valikoiva muuttoliike sekä kolmen valtakunnan raja.
Tämän vuoden alussa ovat tulleet voimaa rakentamista koskevat uudistetut asetukset. Artikkelissa selvitetään, mitä seurauksia asetusmuutoksilla on puurakentamiselle.
MEDICO network (Nordic Medication Educators’ Collaboration) focuses on development of medication education in undergraduate nursing programs in all Nordic countries and Estonia.
Palo- ja pelastustilanteet ovat arvaamattomia, ja haastavimpia tilanteita on todella vaikea harjoitella. Harjoitusten toistaminen on kallista ja aikaa vievää. Simulaatio on yksi tapa tuoda vaihtoehtoja tällaisten tilanteiden harjoitteluun.
Human trafficking is a global challenge, and when linked with terrorism and other inequalities, it causes a severe threat to tourism as a livelihood and leisure.
Osa Lapin matkailuimagoa ja yritysten tarjoamia palveluita ovat asiakkaiden kohtaamat hyvinvoivat matkailueläimet. Matkailijan ja eläimen kohtaamisessa yrityksen henkilökunnan merkitys korostuu. Oppaan vastuulla on niin eläimen kuin ihmisenkin hyvinvointi ja turvallisuus.
Evira on täydentänyt kasviluetteloaan lisäämällä siihen 25 uutta lajia sekä uusia käyttötapoja monelle kasville tai kasvinosalle. Lapin AMK osallistui selvitystyöhön Maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta.
Yhteistä turvallisuuden ja turvattomuuden tunteille on, että niihin liittyy lähes aina kytkös ympäröivään maailmaan ja elinpiiriimme.
In English
Hallitusohjelman yhtenä tavoitteena on tehdä Suomesta maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä. Onko Suomi turvallinen maa?
In English
Lapin Arktisen älykkään erikoistumisen ohjelmaan on valikoitunut viisi kehittämisklusteria: Arktiset kehittämisympäristöt, Arktinen muotoilu, Arktinen teollisuus ja kiertotalous, Arktinen älykäs maaseutu sekä Arktinen turvallisuus.
Meille lappilaisille perinteinen tapa tehdä mukavalla ja innostuneella joukolla yhteistyötä on Euroopassa ”The high innovation” ja toimintatapamme on ” a great challenge for all European regions”.
Kyberuhkiin voi varautua. Varautumisharjoituksissa tunnistetaan kyberturvallisuusuhat ja kehitetään uhkamalleihin liittyvää osaamista ja johtamista.
Lähes jokainen meistä käyttää erilaisia internetin pilvipalveluita, joskus huomaamattaan. Mitä esimerkiksi opetuksessa on hyvä huomioida ennen kuin hypätään suin päin pilveen?
Kuinka laajasti suomalaiset matkailuyritykset soveltavat laatuohjelmia tai standardeja toiminnassaan? Entä mitä hyötyä ne kokevat siitä saavansa?
Hiihtokeskuksen turvallisuudesta puhuttaessa tulee ensimmäisenä mieleen rinteissä sattuneet onnettomuudet. Levin hiihtokeskus on kuitenkin myös ympärivuotinen työpaikka noin 65 vakituiselle työntekijälle.
Kaivosteollisuus palkkaisi mielellään urakoitsijoita ja työntekijöitä kaivoksen lähialueelta, mutta ei valitettavasti aina löydä laatu- ja turvallisuusvaatimuksia täyttävää urakoitsijaa.