Tag: arktinen alue

Lapin jokirapu – menetetty mahdollisuus vai tulevaisuuden aito arktinen hittituote?

Suomessa sininen biotalous on perustunut kalastukseen ja erityisesti kirjolohen viljelyyn. Merilevän, simpukoiden ja äyriäisten merkitys on meillä ollut viime vuosina vähäistä niin pyynnin kuin viljelynkin osalta. Täpläravulla ja maamme alkuperäisellä jokiravulla on kuitenkin ollut oma merkityksensä sekä pyynnin että viljelyn saralla.

Matkailun välittömät talousvaikutukset Ranualla

Ranualaiset toimijat tilasivat Lapin ammattikorkeakoululta selvityksen matkailun talousvaikutuksista Ranuan kunnassa. Ranuan välitön matkailutulo vuonna 2017 oli lähes 11 miljoonaa euroa. Matkailun vaikutuksia Ranualla voidaan seurata myös jatkossa, koska nyt toteutettu selvitys on suhteellisen helposti päivitettävissä uusien tilastotietojen avulla.

Maaseudun elinvoimaisuus tarvitsee uusiutuvia yrityksiä

Maaseudun yritykset kaipaavat tukea muutokseen. Niiden on pystyttävä kehittämään toimintaansa ja löytämään uusia ansaintamuotoja toimeentulonsa varmistamiseksi. Lapin maaseudulle tarvitaan vahva biotalouden ja alkutuotannon verkosto sekä elintarvike- ja energiatuotantoon korkea omavaraisuusaste. Muutosta varten täytyy kehittää uusia toimintamalleja sekä toimintakulttuuria, joka rohkaisee kokeiluihin.

Lapin elinkeinoelämä tarvitsee uusia tekijöitä – muuttuviin osaamistarpeisiin löydetään yhdessä ratkaisuja

Lapin talous nojaa metsään, teräkseen, matkailuun, kauppaan ja kaivannaistoimintaan. Osaamistarpeet muuttuvat mm. uusien tuotteiden ja palveluiden, kansainvälistymisen ja digitalisaation johdosta. Muutokset koskettavat sekä työntekijöitä että yrityksiä ja yrittäjiä.
In English

Sustainable personal growth in the Northern business milieu

The business environment in the High North and in other parts of the world is changing due to digitalization, financial and political developments, green economy and globalization. This calls for holistic business understanding, critical thinking, communication, problem solving, scenario writing and ability to work in international context.

Osaaminen on kauaskantoisin investointi

Monelle pk-yritykselle ja julkiselle organisaatiolle jatkuva oppiminen ja uusi osaaminen ovat teknologisia investointeja tärkeämpi kilpailutekijä. Lapin AMK uudistuu alati, jotta opiskelijat, työ- ja elinkeinoelämä, henkilöstömme ja kumppanimme voivat luottaa meihin myös jatkossa.
In English

Metsänomistajat osaksi luonnontuotealan tuottajaverkostoa

Metsästä saa muutakin kuin puuta. Raaka-ainetuotannon tehostaminen edellyttää metsänhoitotoimenpiteiden ajoittamista siten, että sieltä voidaan talteen ottaa myös muut luonnontuotteet. Talteenotto vaatii metsänomistajien tai muiden talteenottajien yhteistyötä ja verkostoitumista.

Mikroyritysten verkostoista voimaa kansainvälisille markkinoille

Vaikka yhteistyön mahdollisuuksia luodaankin projektien avulla, on yrittäjien itse oltava aktiivisesti muodostamassa ja kehittämässä niitä. Jos omaa motivaatiota ja selkeää visiota ei ole, eivät verkostot tule olemaan kovin pitkäikäisiä. Kasvokkainen kohtaaminen on tärkeää. Tämän jälkeen on yhteistyö myös etäisyyksien päästä helpompaa.