Tag: yrittäjyys

Matkailun välittömät talousvaikutukset Ranualla

Ranualaiset toimijat tilasivat Lapin ammattikorkeakoululta selvityksen matkailun talousvaikutuksista Ranuan kunnassa. Ranuan välitön matkailutulo vuonna 2017 oli lähes 11 miljoonaa euroa. Matkailun vaikutuksia Ranualla voidaan seurata myös jatkossa, koska nyt toteutettu selvitys on suhteellisen helposti päivitettävissä uusien tilastotietojen avulla.

Lappia ravintoloihin – paikalliset raaka-aineet herkuiksi aasialaisille matkailijoille

Erityisesti kaupallisen kalastuksen ja osin myös porotalouden sivuvirrat ovat nyt pitkälti hyödyntämätöntä tai vajaasti hyödynnettyä pääomaa, jonka tehokas käyttö on kaupallisesti kestävän liiketoiminnan ja kestävien tuotantoratkaisujen edellytys.

Parempaa laatua uusien matkailuyritysten toimintaan

Lapin matkailubuumissa uusia matkailuyrityksiä perustetaan entistä enemmän. Uusien yrittäjien taustat voivat olla matkailualan ulkopuolella, mahdollisesti ulkomailla. Tästä johtuen matkailualan vakiintuneet käytännöt ja lainsäädäntö, ehkä jopa Suomen yritystoimintaa säätelevät lait ja säädökset, voivat olla vieraita.

Yrityksistä aluekehittäjiä osallistamalla

OVET-hankkeessa mukana olevat yritykset vaikuttavat kukin omalla alueellaan sekä työllistämällä että tuottamalla erilaisia palveluita alueelle. Mikäli hankkeen aikana löydetään keinoja tukea yritysten taloudellisia toimintaedellytyksiä henkilöstön osallisuuden avulla, voidaan jollakin aikavälillä odottaa positiivista vaikutusta myös alueen kehittymiseen.

Lapin elinkeinoelämä tarvitsee uusia tekijöitä – muuttuviin osaamistarpeisiin löydetään yhdessä ratkaisuja

Lapin talous nojaa metsään, teräkseen, matkailuun, kauppaan ja kaivannaistoimintaan. Osaamistarpeet muuttuvat mm. uusien tuotteiden ja palveluiden, kansainvälistymisen ja digitalisaation johdosta. Muutokset koskettavat sekä työntekijöitä että yrityksiä ja yrittäjiä.
In English

Sustainable personal growth in the Northern business milieu

The business environment in the High North and in other parts of the world is changing due to digitalization, financial and political developments, green economy and globalization. This calls for holistic business understanding, critical thinking, communication, problem solving, scenario writing and ability to work in international context.

Interventio strategiaprosessissa – mitä iloa siitä voi olla?

Tyypillisesti strategia nähdään suunnitelmana, jossa yhdistyvät yrityksen päätavoitteet, periaatteet ja toimenpiteet kokonaisvaltaisesti. Se nähdään usein dokumenttina, tai jonain asiana, jonka yritys omistaa. Nykytutkimus kuitenkin osoittaa, että strategia elää jatkuvasti käytännön arjessa eikä se ole staattinen elementti vaan pikemminkin dynaaminen organismi.

Lapin ammattikorkeakoulu – ennakoiva kumppani

Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan? Työllistääkö lappilainen elinkeinoelämä jatkossa tekoälypersonalisoijia, peukutusmanagereita ja alustatilintarkastajia? Tämän selvittämiseksi kutsumme kaikki sidosryhmämme yhteisiin “ennakointitalkoisiin” elinvoimaisen Lapin edelleen kehittämiseksi.

Osaaminen on kauaskantoisin investointi

Monelle pk-yritykselle ja julkiselle organisaatiolle jatkuva oppiminen ja uusi osaaminen ovat teknologisia investointeja tärkeämpi kilpailutekijä. Lapin AMK uudistuu alati, jotta opiskelijat, työ- ja elinkeinoelämä, henkilöstömme ja kumppanimme voivat luottaa meihin myös jatkossa.
In English

Internationalization of Entrepreneurial Marketing Education

Ulster University (UK), the University of Applied Sciences Kempten (Germany) and Lapland University of Applied Sciences (Finland) have developed a pilot project to test the capability of master’s students to work together on a virtual entrepreneurial marketing project.