Jonna Löf, KM, opinto- ja uraohjaaja, TOP-hanke, Osallisuus ja toimintakyky, Lapin ammattikorkeakoulu Johanna Sirviö, YTM, projektipäällikkö, TOP-hanke, Osallisuus ja toimintakyky, Lapin ammattikorkeakoulu
Johdanto
Nuorisobarometri 2025 osoittaa, että nuorten tulevaisuususko on heikentynyt ja koettu elämäntyytyväisyys on laskenut pitkällä aikavälillä. Seitsemän kymmenestä nuoresta kokee painetta työn saamisesta. Nuorista 81 prosenttia haluaa suorittaa korkeakoulututkinnon, kun samalla yli puolet nuorista kokee paineita koulutuksen saamisesta. Paineet ulkoa asetettuihin odotuksiin ovat kasvaneet, ja kolmannes nuorista kokee uupumusta (Happonen ja Laine 2026, 27–37, 58–59).
Tulevaisuuden työelämä näyttäytyy nuorille epävarmana ja vaikeasti ennakoitavana. Samaan aikaan työkykyä ja urapolkuja tukevien palvelujen asiakkailla on mielenterveyteen, jaksamiseen ja uupumiseen liittyviä haasteita. Kysymys ei ole enää ensisijaisesti siitä, miten rakentaa kiinnostava työura, vaan siitä, miten ylipäätään pärjätä ja kiinnittyä työelämään ilman ennenaikaista uupumista.
Uraohjaus on perinteisesti tukenut yksilöä kohti työelämässä menestymisen ihannekuvia. Vaikka vahvuusperustainen ajattelu on tuonut ohjaukseen myönteisiä elementtejä, se voi samalla huomaamatta vahvistaa käsitystä, että menestyminen on yksilön jatkuvan kehittämisen ja sopeutumisen varassa. Tässä piilee julman optimismin vaara. Ohjauspuhe on sisältänyt yksilön osaamisen sanoittamista myönteisellä tavalla. Vahvuuksien määrittely on usein kiinnittynyt työelämän arvostamiin piirteisiin, kuten sosiaaliseen sujuvuuteen, näkyvyyteen ja itsevarmaan esiintymiseen, mikä voi huomaamatta kaventaa käsitystä, millainen osaaminen ja toimijuus on työelämässä arvokasta.
Tulevaisuuden työelämäkuvan äärelle on hyvä pysähtyä ja pohtia, millaista tulevaisuuden työmarkkinakuvaa uraohjauksella rakennetaan. Piileekö ohjauksessa julman optimismin vaara, jos ohjausta ei tarkastella kriittisesti käsillä olevien työkykykäsitysten ja työmarkkinoiden muutosten kautta?
Työ, työkyky ja urasuunnittelu murroksessa
Työkyky ja urasuunnittelu ovat ajautuneet murroskohtaan, jossa työelämän rakenteellinen epävarmuus, suorituskeskeinen kulttuuri ja nuorten uupumiskokemukset kietoutuvat yhteen. Työelämä näyttäytyy nuorille katkonaisena, ennakoimattomana ja jatkuvaa oppimista vaativana jo ennen työuran alkua. Vaikka työelämä on dynaaminen ja tarjoaa myös mahdollisuuksia, nuoret aikuiset joutuvat varautumaan jatkuvaan kilpailuun ja epävarmuuteen samalla, kun he odottavat työltä merkityksellisyyttä, joustavuutta ja tasapainoa (Airila & Savinainen 2024, 10). Yksilö- ja suorituskeskeinen kulttuuri, jatkuva kilpailu sekä sosiaalinen vertailu lisäävät kuormitusta erityisesti elämän nivelvaiheissa (Hartikainen 2026, 200; Vuorinen 2026, 131).
Keltikangas-Järvinen (2026) tarkastelee uusimmassa teoksessaan Itsekkyyden aika uupumisen määrän kasvua etenkin nuorilla, työuraansa aloittavilla henkilöillä. Työstä on tullut haastavampaa, vaativampaa ja monin tavoin epävarmempaa sekä pirstaleista. Työn luonne on muuttunut siinä, missä ennen palautumiseen fyysisestä työstä riitti lepo, nyt monesta suunnasta tuleva kognitiivinen kuorma tuo yksilön mielelle palautumisen tarvetta, jota ei välttämättä tapahdu. Puhe työelämästä merkityksellisenä, mielekkäänä, valintoja sisältävänä yksilöllisenä areenana asettaa yksilön tilanteeseen, jossa on jatkuvasti pohdittava, onko tämä “mun juttu” ja olenko se riittävän “hyvä tyyppi” tähän työhön. Puhe yksilöllisestä merkityksellisyydestä on viety niin pitkälle, ettei se kohtaa reaalimaailman ja työelämän kanssa, ja kannustuksen sijaan se muuttuu vaatimukseksi. Tähän kun lisätään ihanne menestyjästä, yhtälö on kohtuuton. (Keltikangas-Järvinen 2026, 158–161.)
Nuorisobarometrin 2025 tulokset osoittavat, että koulutukseen ja työllistymiseen liittyvät odotukset kuormittavat nuoria merkittävästi ja heijastuvat hyvinvointiin. Optimistisesti omaan tulevaisuuteensa suhtautuvien nuorten osuus laski vuoden 2021 80 prosentista vuonna 2024 61 prosenttiin (Happonen ym. 2026, 92–93). Paineiden käsittelyssä korostetaan usein resilienssiä, mutta pelkkä yksilön sopeutumiskyvyn vahvistaminen ei riitä, sillä se siirtää vastuun rakenteellisista ongelmista nuorille itselleen (Laine, Happonen & Kiiski 2026, 6–7). Paineet syntyvät vuorovaikutuksessa yksilön omien tavoitteiden, sosiaalisten odotusten ja yhteiskunnallisten uhkakuvien kanssa (Happonen ym. 2026, 15).
Työn arvon muutos ja sukupolvien väliset mielikuvat vahvistavat tätä jännitettä. Nuoret korostavat työssä hyvinvointia, merkityksellisyyttä ja rajoja, kun taas työelämäpuheessa elää edelleen oletus jatkuvasta venymisestä ja pärjäämisestä. (Työterveyslaitos 2026.) Nuori voi kamppailla näiden odotusten välissä, jossa nuorten toiveet saatetaan nähdä vaativuutena ja epävarmuus yksilön heikkoutena. Tällaiset mielikuvat voivat osaltaan ylläpitää julmaa optimismia: uskoa siihen, että jaksaminen ja menestyminen ovat lopulta kiinni yksilön oikeasta asenteesta ja riittävästä ponnistelusta. Pohdittavaksi jää, autammeko nuoria luomaan tulevaisuuden kuvia, jotka vastaavat nykyhetken tarpeisiin ja ovat sekä toivottavia että mahdollisina pidettyjä vai yritämmekö mahduttaa heidät vanhaan totuttuun muottiin ja käsitykseen, millaisia heidän tulisi olla ja mitä tavoitella (Appelqvist-Schmidlechner ym. 2026, 13, 31).
Työelämän epävarmuus muuttaa urasuunnittelun luonnetta perustavanlaatuisesti. Lineaarinen uramalli ei enää vastaa todellisuutta, jossa vastuu pärjäämisestä, jaksamisesta ja tulevaisuuden hallinnasta on yhä vahvemmin yksilöllä. Samalla urasuunnittelu alkaa näyttäytyä riskienhallintana: riittääkö työkykyni, uuvunko liian varhain, teenkö vääriä valintoja? Meitä on opetettu uskomaan, että kehittyminen syntyy ponnistelun kautta: kiristämällä otetta, asettamalla rima yhä korkeammalle ja keskittymällä siihen, mikä vaatii korjaamista. Kasvun ja kehittymisen korostaminen yksipuolisesti voi kaventaa tilaa uteliaisuudelta. (Vuorinen & Sarno 2026, 16–18; Vuorinen 2026, 132.) Siksi urasuunnittelussa realististen tavoitteiden lisäksi tulisi tukea vahvemmin myös myönteisiä kokemuksia, tunnetaitoja, vahvuusvyöhykkeellä toimimista ja onnistumisten näkyväksi tekemistä (Vuorinen ym. 2026, 109; Vuorinen 2026 136).
Julman optimismin mekanismit
Nuorille asetetut työhön ladatut odotukset ja kasvatus, jossa on mielletty työelämä areenaksi toteuttaa itseään, saada merkityksiä ja menestyä, törmäävät nykytyön realiteettien ja vaatimusten kanssa. Odotusten täyttymättömyys kääntyy yksilön syyksi: hän ei ole tahtonut tai joustanut riittävästi. Näin ollen kannustukseksi tarkoitettu puhe voi kääntyä alleviivaamaan yksilöllistä epäonnistumista. (Keltikangas-Järvinen 2026, 158–161.) Voidaankin pohtia, onko nuorten aikuisten tulevaisuudenkuvassa keskiössä ajatus julmasta optimismista: uskomuksesta, että sinnikkäällä ponnistelulla, joustamisella ja itsensä kehittämisellä voi turvata paikkansa työelämässä.
Julma optimismi kietoutuu vahvasti ajatukseen onnellisesta lopusta. Lauren Berlantin (2011) mukaan kyse on kiinnittymisestä tavoitteisiin, ihanteisiin tai lupauksiin, jotka näyttäytyvät toivoa herättävinä ja kannustavina, mutta joiden saavuttaminen perustuu oletukseen yksilön omien valintojen ja ponnistelujen riittävyydestä. Kun parempi tulevaisuus hahmottuu ensisijaisesti yksilön hallittavana projektina, jäävät ihmisten eriarvoiset lähtökohdat ja mahdollisuudet helposti sivuun. Tällöin optimismi voi osoittautua harhaanjohtavaksi. Hyvä elämä ja toivottu tulevaisuus siirtyvät yhä kauemmas. (Berlant 2011.) Julma optimismi voi siis luoda epärealistisia haavekuvia yksilön ulottuvilla olevasta paremmasta elämästä, jonka uskotaan olevan yksilön saavutettavissa.
Blawya (2022) nostaa esiin vahvuusperustaisen pedagogiikan riskit tilanteissa, joissa nuorille siirretään liiallinen vastuu oman mielentilan ja hyvinvoinnin säätelystä. Ajatus yksilön kyvystä saavuttaa onnellisuus kehittämällä ajatteluaan on sinänsä kannustava, mutta irrotettuna sosiaalisista ja rakenteellisista reunaehdoista, se voi kääntyä kuormittavaksi. Kun nuorten erilaiset lähtökohdat ja mahdollisuudet sivuutetaan, vastuu rakenteellisista haasteista yksilöllistyy, mikä lisää uupumuksen, syyllisyyden ja riittämättömyyden kokemuksia. Ilmiö voi johtaa uupumiseen, kun yksilö pyrkii sinnikkäästi kohti ihanteita ja menestystä, jotka eivät ole realistisia vallitsevassa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Samalla julma optimismi voi vaikeuttaa irti päästämistä tavoitteista, jotka eivät enää palvele yksilön hyvinvointia. (Blawya, 2022.)
Julman optimismin rajamailla liikkuva menestyspuhe sisältää myös ulottuvuuden, jossa menestymisen vastakohtana on osattomuuden huoli. Jos et menesty, kehitä osaamista, jousta ja kulje kohti haavekuvaa, vastakohtana on työ- ja yhteiskuntaelämän ulkopuolelle jääminen. Sopivuus työelämään palkitaan tunnustuksilla, joita on tavoiteltava. Puhe ja tarinat sisältävät vaateen, että itseäsi kehittämällä, oikealla asenteella ja valinnoilla voit löytää oman juttusi. Kuitenkin kilpailun koventuessa haaveita ja tavoitekuvaa on entistä vaikeampi saavuttaa. Tämä johtaa kehään, jossa tavoitteeseen voidaan kiinnittyä vielä tiukemmin. Varsinkin, kun vastapuolena on osattomuuden huoli. (Kyllönen & Pekkola, 2023.)
Julma optimismi ohjaa ylisuoriutumiseen, normalisoi epävarmuuden ja siirtää epävarman työllisyyden, kilpailukykypuheen ja jatkuvan joustamisen vaatimuksen kustannukset yksilön työkyvylle. Työkyky ei näyttäydy pelkästään fyysisenä tai kognitiivisena kykynä, vaan emotionaalisena kokemuksena, jota muovaavat huoli, riittämättömyyden tunne ja jatkuva itsesäätely. Työterveyslaitoksen (2026) Erottavat emootiot -tutkimushankkeen mukaan tämä emotionaalinen kuormitus jakautuu epätasaisesti sukupolvien ja sukupuolten välillä: nuoremmille sukupolville epävarmuus on usein normaali olotila, ei poikkeus. Erityisesti nuoret naiset raportoivat korkeampaa riittämättömyyden tunnetta, suurempaa emotionaalista vastuunkantoa ja kuormitusta jo opintojen aikana. Työkyky koetaan ja tunnistetaan eri tavoin sen mukaan, kenellä on varaa väsyä ja keneltä uupuminen hyväksytään. Tämä kytkee yksilölliset kokemukset laajempiin työelämän normeihin ja sukupuolittuneisiin odotuksiin. (Työterveyslaitos 2026.)
Julman optimismin heijasteet opintojen aikana
Työelämän lisääntyvä epävarmuus muokkaa korkeakouluopiskelijoiden urasuunnittelua ja lisää tuen tarvetta jo opintojen aikana. Tulevaisuus näyttäytyy monille sumuisena, ja urasuunnitteluun kietoutuu huoli omasta jaksamisesta. Opiskelu ei ole enää vain oppimista ja ammatillisen identiteetin rakentamista, vaan myös ennakoivaa selviytymistä epävarmassa työelämässä.
Nuorten tulevaisuususko määrittyy monitahoisesti prosessissa, jossa nuori omaksuu näkökulmia, puhetta ja käsityksiä, joiden pohjalta hahmottaa tulevaisuutta. Tulevaisuususkoon liittyy myös erilaisia tulevaan ja siihen vaikuttamiseen liittyviä uskomuksia, mutta kiinteästi myös yksilön omat asiat, kulttuuri, puhetavat tulevaisuudesta, olosuhteet ja rakenteet. Tämä monitahoinen tulevaisuususko on nuorten keskuudessa heikentynyt. Tulevaisuususkon on nähty olevan yhteydessä myös mielen hyvinvointiin ja paineisiin, joita nuorille asettuu mm. työelämän näkökulmasta (Appelqvist-Schmidlechner ym. 2026, 9, 11–12, 27–28.)
Opiskelu-uupumus voi olla pitkittyneen stressin seuraus ja ilmenee uupumusasteisena väsymyksenä, kyynisyytenä ja riittämättömyyden tunteina. Emotionaalinen väsymys ei hellitä levolla, ja opiskeluun liittyvä kyynisyys heikentää merkityksellisyyden kokemusta ja motivaatiota. Pahimmillaan uupumus normalisoituu osaksi ”tavallista” opiskelijaelämää, mikä kaventaa hyvinvointia ja vaikeuttaa toimintakykyä. (Katajavuori ym. 2025, 442.)
Julma optimismi ohjaa opiskelijoita usein ylisuoriutumaan ja lykkäämään palautumista. Opintoja tehdään ylitehokkaasti, lomat kuluvat rästien kiinnikuromiseen ja kuormitus nähdään hyväksyttävänä osana opiskelua. Tällöin varoitusmerkkejä ei tunnisteta ajoissa ja avun hakeminen viivästyy usein siihen asti, kun toimintakyky on jo selvästi heikentynyt (Airila ym. 2024, 9–10; Katajavuori ym. 2025, 448). Julma optimismi näkyy arjessa itsensä todistamisen tarpeena, jatkuvana vertailuna ja ajatuksena, että lepo on ansaittava suoritusten kautta. Nuoret ovat ilmiölle erityisen alttiita epävarmojen työllistymisnäkymien, kilpailukykypuheen ja sosiaalisen median menestystarinoiden vuoksi. Identiteetti rakentuu helposti ehdollisuuden varaan: jos teen tarpeeksi, ehkä olen riittävä. Itsensä kehittämisestä voi tulla pakonomaista ja epävarmuus tai levon tarve tulkitaan yksilön puutteiksi.
Immonen (2025) korostaa, että uraohjauksen tehtävänä ei ole vahvistaa sinnikkyyden ja yksin pärjäämisen ihannetta, vaan tehdä näkyväksi rakenteelliset odotukset ja kuormitustekijät. Työterveyslaitoksen (2026) mukaan nuorille työntekijöille henkinen hyvinvointi on keskeinen osa työkykyä, ja kuormituksen varhainen tunnistaminen on kestävän työelämän edellytys. Kysymys kuuluukin, miten uraohjauksella voidaan purkaa julman optimismin rakenteita sen sijaan, että niitä huomaamatta vahvistetaan.
Julman optimismin purkaminen korkeakoulujen uraohjauksessa
Kestävä urasuunnittelu ei perustu rajattomaan optimismiin tai ylisuoriutumiseen, vaan realistiseen ja inhimilliseen suhteeseen työhön ja opiskeluun. Julman optimismin purkaminen ei tarkoita vaatimustason laskemista, vaan näkökulman siirtämistä yksilön venymisestä rakenteisiin, pedagogiikkaan ja ohjauksen käytäntöihin. Työkyvyn murroksessa korostuvat ennakoiva ja proaktiivinen uraohjaus, tunne‑ ja itsetuntemustaitojen vahvistaminen sekä yksilöllinen, elämäntilanteen huomioiva urasuunnittelu. Korkeakoulujen on tunnistettava oma roolinsa kuormituksen tuottajina ja rakennettava opiskelukulttuuria, jossa rajallisuus ja keskeneräisyys sallitaan.
Keskustelimme Copilot‑tekoälytyökalun kanssa, mihin suuntaan korkeakoulujen uraohjausta tulisi kehittää, jotta se tukisi paremmin opiskelijoiden opiskelu‑ ja työkykyä sekä purkaisi julman optimismin mekanismeja. Keskustelu toi esiin tarpeen tarkastella kriittisesti opintorakenteita ja niiden kohtuullisuutta. Opintojen mitoitus ei aina vastaa todellista ajankäyttöä ja kuormitushuiput sekä päällekkäiset deadlinet normalisoituvat helposti osaksi opiskeluarkea. Uraohjauksessa keskitytään usein kiinnostuksiin ja osaamiseen, kun taas työ- ja opiskelukyky jäävät usein taka-alalle. Julman optimismin purkaminen edellyttää, että työ- ja opiskelukyky tuodaan tietoisesti osaksi urakeskustelua ja opiskelijan kanssa pohditaan, millaiset olosuhteet ja työrytmit ovat hänelle kestäviä.
Pedagogiikan tasolla julma optimismi vahvistuu ympäristöissä, joissa tehokkuudesta ja nopeudesta palkitaan ja arviointi painottuu lopputuloksiin oppimisprosessin kustannuksella. Korkeakoulut voivat vastata tähän kehittämällä formatiivista arviointia, tekemällä oppimisprosessia näkyvämmäksi ja tuomalla erilaiset suoritustavat osaksi jokapäiväistä opiskeluarkea.
Keskeistä on myös puhetapojen muuttaminen. Jos jaksaminen esitetään pärjäämisenä ja kuormitus menestyksen hintana, julman optimismin mekanismit vahvistuvat. Ohjauksessa on tärkeää sanoittaa rajojen asettamisen merkitystä, normalisoida avun hakeminen ja tehdä näkyväksi moninaiset opinto‑ ja urapolut. Ennaltaehkäisevä ohjaus ja kestävä uraohjaus laajentavat käsitystä onnistuneesta urasta ja tukevat kykyä elää epävarmuuden kanssa ilman jatkuvaa itsensä todistamisen tarvetta.
Työelämäpuheella on myös keskeinen rooli. Julma optimismi vahvistuu, jos työelämä kuvataan samanaikaisesti armottomana ja täysin yksilön hallittavissa olevana. Kestävä uraohjaus perustuu realistiseen puheeseen epävarmuudesta, osaamisen pitkäjänteisestä kehittymisestä ja siitä, ettei kaikkia taitoja tarvitse omata valmistuessa. Tällöin työkyky nähdään uran edellytyksenä, ei sen sivutuotteena.
Lopuksi
Nuorten heikentynyt tulevaisuususko, kasvavat koulutus‑ ja työelämäpaineet sekä yleistyvä uupumus haastavat pohtimaan, millaista käsitystä uraohjaus tänä päivänä ylläpitää. Kun työelämä näyttäytyy epävarmana ja pirstaleisena, perinteinen urasuunnittelu voi huomaamatta vahvistaa julman optimismin mekanismeja. Vaarana on, että uraohjauksessa valamme uskoa siihen, että menestys ja jaksaminen ovat kiinni oikeasta asenteesta, vaikka todelliset kuormitustekijät ovat pitkälti rakenteellisia ja työn muutoksen synnyttämiä epärealistisia vaatimuksia.
Vahvuuspuhe ja henkilökohtaisen potentiaalin korostaminen voivat parhaimmillaan tukea nuoria, mutta pahimmillaan ne vahvistavat painetta menestyjäihannekuvasta. Siksi uraohjauksen tulisi siirtyä ihannekuvien vahvistamisesta kohti realistisempaa, hyvinvoinnin ja työkyvyn huomioivaa ohjausta. Uraohjausta tulisi kehittää kohti toimintaa, joka tukee opiskelijoita tunnistamaan omat vahvuutensa ja rajansa, tarkastelee työelämäodotuksia kriittisesti ja avaa tilaa epävarmuuden sietämiselle. Kestävä uraohjaus ei lupaa varmoja polkuja, vaan rakentaa toivoa. Kestävän työuran edellytyksenä on työkyky, ei pelkkä sisukkuus.
Lähteet
Airila, A. & Savinainen, M. 2024. Mielenterveys koetuksella? − ratkaisuja nuorten työkyvyn tukemiseen työpaikoilla. Varma: Tietoa työkyvystä 3/2024 https://www.varma.fi/globalassets/tyonantaja/tietoa-tyokyvysta-nuoret.pdf
Appelqvist-Schmidlechner, K., Axelin, H.,Helenius, J., Jahnukainen, M., Kallio, J., Kiilakoski T., Kiiski, A., Kivinen, R., Kurki, M., Palomäki, J., Pihkala, P., Puura, S. & Tähkäpää, O. 2026. Nuorten tulevaisuususko horjuu- millaisia toimia nyt tarvitaan? Opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaryhmän loppuraportti. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2026:18.
Bwalya, A. 2022. Positiivista psykologiaa, toksista positiivisuutta vai julmaa optimismia? Suomen Psykologiliitto: Psykologilehti. Julkaistu 25.11.2022 https://psykologilehti.fi/positiivista-psykologiaa-toksista-positiivisuutta-vai-julmaa-optimismia/ .
Berlant, L. 2011. Cruel Optimism. Durham, NC: Duke University Press.
Happonen, K. & Laine, S. 2026. Tilasto-osio. Teoksessa Laine, S. &Happonen, K. (toim.) Ihan paineissa. Nuorisobarometri 2025. Valtion nuorisoneuvoston, Nuorisotutkimusseuran ja Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisu, 9–114.
Hartikainen, T. 2026. Millaista on kasvaa nuoreksi maailmassa, jossa mikään ei tunnu riittävän? Teoksessa Laine, S. & Happonen, K. (toim.) Ihan paineissa. Nuorisobarometri 2025. Valtion nuorisoneuvoston, Nuorisotutkimusseuran ja Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisu, 199–202.
Immonen, J. 2025. Virtahepo ohjaushuoneessa – tarinatalous ja onnelliset loput uraohjauksessa. Uraohjaajat ja -valmentajat ry:n blogi. Julkaistu 25.1.2025. https://uraohjaajat.fi/virtahepo-ohjaushuoneessa-tarinatalous-ja-onnelliset-loput-uraohjauksessa/ .
Katajavuori, N., Räisänen, M., Hyytinen, H., Tuononen, T., & Asikainen, H. 2025. Opiskelu-uupumus yliopisto-opintojen ensimmäisen vuoden aikana ja valintatavan yhteys opiskelu-uupumukseen ja opintomenestykseen. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 62(3), 440–454. https://doi.org/10.23990/sa.138562 .
Keltikangas-Järvinen, L. 2026. Itsekkyyden aika. Helsinki: WSOY.
Kyllönen, V. & Pekkola, M. 2023. Epävarma elämä. Tampere: Vastapaino.
Laine, S., Happonen, K. Kiiski, A. Esipuhe. Teoksessa Laine, S. &Happonen, K. (toim.) Ihan paineissa. Nuorisobarometri 2025. Valtion nuorisoneuvoston, Nuorisotutkimusseuran ja Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisu, 5–7.
Työterveyslaitos. 2026. Erottavat emootiot: sukupolven ja -puolen rooli työelämän ja työkyvyn emotionaalisessa kokemisessa ja hallinnassa. https://www.ttl.fi/tutkimus/hankkeet/erottavat-emootiot .
Vuorinen, K. 2026. Törkeän vahvaksi. Kasva kohti omia vahvuuksiasi. Jyväskylä: Tuumakustannus.
Vuorinen, K. ja Sarno, J. 2026. Törkeän vahvaksi. Omien vahvuuksien treenikirja. Jyväskylä: Tuumakustannus
Asiasanat: tulevaisuus, optimismi, uraohjaus, vahvuudet